on the way to place we call home

Moro!

Lupasin palailla jossain vaiheessa kertomaan loppureissusta. Vähän meni pidempään kuin luulin, mutta ei olla Anniinan kanssa tehty edes vielä paluuraporttia koulullekkaan niin ihan hyvinhän tää meidän Afrikan reissu on vielä ajankohtainen asia! Tänään kirjoitan oikeestaan siitä syystä, että Tampereella on käynnissä FestAfrika ja Namibiasta piti Blossomin tulla esiintymään. Nähtiin Blossom meidän Namibian koulun järkkäämässä tervetulijaistapahtumassa ja olis ollut tosi siistiä nähdä se tänäänkin. Anniina sitten tiputti meidät muut tänä aamuna maan tasalle, kun selvisi ettei Blossom tulekkaan vaan sen tilalle tulee joku ruotsalainen Afrikkabändi. Tyhmää. Karvaan pettymyksen jälkeen kuitenkin muistelemaan kotiin paluuta Etelä-Afrikasta.

Aika varmoja oltiin, että meidän laukut olis ylipainosia, vaikka ne Namibiassa punnittiinkin ja heitettiin vielä hotellilla ennen lähtöä kamaa poiskin. Aamuksi oltiin tilattu valmiiksi taksi, koska kentällä piti olla 7 aikoihin. Taksi tuli oikeeseen aikaan, vähän ajoissakin ja kentälle kesti jonku vartin verran ajaa, vaikka edellisenä iltana oli hotellin respa väittänyt, että sinne voisi mennä tunninkin verran. Pyh päätettiin me jo silloin. Meillä oli hyvin aikaa kentällä ja hyvä, että oli. British Airways oli taas jotenkin sössinyt ja meille ei oltu merkattu ollenkaan matkalaukkuja. Onneksi South African Airwaysin mies oli ihana ja hankki meidän laukut koneeseen. Tsekata ne täytyi kuitenkin uudelleen sisään Johannesburgissa, jossa meillä oli pitkä vaihto aika.

Kentällä mä hemmottelin itseäni ja menin yhden hiuskihartimia myyvän tytön tuoliin ja se teki mulle osaan hiuksista kikkuraa lentomatkaksi. Toki ne lässähti aikalailla heti. Siinä mun odotteluaika menikin ja kun mun hiukset oli valmiit oli Anniina jo kamojen kanssa jonottamassa sisään koneeseen. Meille selvis sitten, kun katottiin lippujamme tarkemmin vasta tolloin, että istutaan bisnes luokassa! Ei meinattu uskoo asiaa, mutta kun mun käteen lyötiin joku bisnes lehti ja istuttiin toisessa rivissä ja saatiin aamupalat eteemme, jotka ei olleetkaan muovikupeissa eikä aterimet myöskään muovisia niin uskottiin oikeesti saaneemme paremmat liput kuin mistä oltiin maksettu!

Aamiainen bisnes-luokan tyyliin

Hehkutusta!

Johannesburgiin lento meni nopeesti. Sielä sitten otettiin ensimmäiseksi tehtäväksi yrittää tsekata laukkumme sisään. Se ei tietenkään onnistunut. Kello oli jotain 11 ja vasta kolmelta pystyttiin tekeen check-in. Vietiin sitten laukkumme tavarasäilöön kahden lentokentän työntekijän avustuksella. Näistä työntekijöistä meinas tullakkin varsinainen riesa! Ne seuras meitä. Toinen puhu, et meidän pitäis ostaa niille juomat ja toinen ei puhunut mitään. He yritti auttaa meitä ottaan taksia, joka kierrättäis meitä keskustassa, mutta kun hinnat huiteli pilvissä niin ei oltu kiinnostuttu. Ostettiin sitten miehille kokikset ja päästiin niistä eroon. Sitten suunnattiin junalle, jossa koitettiin löytää junaa keskustaan. Meille alko selviimään ettei Johannesburgissa kai ole mitään tiettyä keskustaa, mutta johonkin päätettiin lähteä ja junaan hypättiin.

Junat toimi hyvin, odoteltiin joku 5 min ja päästiin matkaan. Hinta oli paljon pienempi kuin taksien ehdottamat kierrokset. Juna oli jopa hyvin nykyaikainen ja mukava. Siinä olis voinu istua pidemmänkin matkaa, mutta me mentiin vain kolmen pysäkin verran sillai ettei tarvinnut junaa vaihtaa matkalla.

Söpöjä minitakseja 

Päädyttiin johonkin keskustan tapaiseen paikkaan, missä oli konferenssikeskuksia ja Nelson Mandela ostoskeskus. Sielä sitten kierreltiin ja mäkin söin kiukuttelun jälkeen jopa jäätelön, vaikka pelotti ettei maha siitä tykkääkkään. Pari tuntia vaan käveleskeltiin ja ihmeteltiin ja Anniina näki yhden rotankin hyppäävän roskiksesta johonkin puskaan piiloon, joten Johannesburg ei ehkä ole sellanen paikka, jota ekana vois turisteille suositella. Ei ainakaan samalla lailla kuin Kapkaupunkia voi!.

Nämä turistit sitten poseerasi jäätävän kokoisen Nelson Mandelan patsaan jalkojen juuressa ja kahden jälkeen alettiin suuntaan takaisin lentokentälle, koska haluttiin olla paikalla heti kun check-in aukesi. Meillä kun oli edelleen luultavasti jotain ongelmia lippujen kanssa eikä haluttu myöhästyä lennolta mistään hinnasta!

Liukuporraspelkoselle kiva paikka. Ei kun kaksin käsin kii ja sata kerrosta alas junalle.

<3

Kentällä vielä verestettiin muistoja ja mentiin samaan kahvila/ravintolaan, jossa ensimmäisen kerran tammikuussa istuttiin Kimben ja Ellin kanssa alas. Oli hassua olla sielä vaan kahdestaan ja lähdössä pois. Tilattiin hampparit ja syöpöteltiin kuluttaen aikaa. Alko vähä enemmän muuttumaan realistiseksi, että ollaan lähdössä pois, mutta eihän sitä nyt tuollakaan vielä ymmärtänyt.

Loppuaika kulutettiin katselemalla muumeja koneelta. Meidän penkit huudettiin ekana koneeseen, koska istuttiin koneen takaosassa. Ei aluksi edes tajuttu sitä koko käytävä oli aivan ruuhautunut joten sinne jouduttiin rynnimään lippujamme näyttäen vihaisille kanssamatkustajille. Tuossa rytäkässä törmättiin myös muihin suomalaisiin matkaajiin ja toivottiin hartaasti ettei ne istuis meidän lähellä. Viereemme lennolle saatiin kuitenkin mukava englantilainen pariskunta. Lento kului sitten leffoja katsellen ja vähillä unilla. Jotenkin tuntui ettei tilaa olisi ollut ollenkaan. Ehkä se ensimmäinen lento bisnes luokassa näytti, miten meidän oikeesti kuuluis matkustaa! ;) Suomen kamaralle päädyttiin turvallisesti. Meitä oli mun poikaystävä vastassa. Vieläkään ei oikeen tajunnut, että ollaan suomessa ja kotona.