Youth center

Välttelen koulujuttuja kirjoittamalla blogia. Haittaaks se? Illalla kuitenkin on pakko ryhdistäytyä, mutta mulla on ongelma kun mun innovatiivinen, rauhallinen ja kaikin puolin hyvä opiskelupaikka on valjastettu nyt jonkun makuuhuoneeksi. Hiton levitettävä sohvasänky! Kuitenkin, nyt kun luisun blogin puolelle asiaan, josta on myöskin pitänyt kirjoittaa jo kauan, mutta olen ollut laiska lataamaan kuvia. Miksi niitä "hyviä" kuvia on aina niin paljon ja niiden lataamiseen menee niin kauan?

Jalkapallo on todella suosittua varsinkin poikien keskuudessa, tytöt ei tykkää, kun peli voi mennä aika rajuksikin!

Meidän huoneessa asui vielä viikko sitten Niki, joka teki töitä Katuturassa Youth Centerissä. Niki pyysi meidät auttamaan Special Olympics tapahtumajuttuihin, jossa lapset kisasivat erinäisissä ryhmäliikuntalajeissa. Tapahtuma oli siis tarkoitettu erikoistarpeita vaativille lapsille ja koko Youth Center on perustettu heidän tarpeitaan ajatellen. Lapsille järjestetään myös joka päivä keskuksella erinäistä iltapäiväohjelmaa.

Anniina meinas viedä ykköspalkinnon kotiin.

Ellin ja Anniinan työpiste. Ruuanjako ei ollut helppoa kun sitä ei saanut antaa kaikille.

Meidät jaettiin eri tiimeihin ja hommiin keskuksella pelipäivän ajaksi. Elli ja Anniina meni ruokajakeluun ja niillä tulikin heti vastaan ongelmia teltan pystytyksessä, kun kivikovaksi tamppaantuneeseen maahan on todella vaikea hakata teltan kiiloja. Kyllä se sitten pystyyn saatiin haalimalla miesvoimaa, mutta vähän oli myös vaikeuksia kun miehet eivät meinanneet totella tyttöjen auktoriteettiä.

Welcome! Jartsa ja minä mentiin rekisteröintipisteelle ottaan joukkueita vastaan.

Ylläri pylläri meilläkin tuli ongelmia. Meidän piti ilmoittautumisen yhteydessä jakaa osallistujille peliasut päivän ajaksi käytettäväksi ja se sujuikin yllättävän hyvin. Meidän pisteeltä kuitenkin jossain vaiheessa haettiin jalkapallovaatteet, joten ei sitten oltukaan loppuun asti kaikista kuteista vastuussa ja homma meni täysin sekaisin. Sitten kun vaatteet piti palauttaa päivän päätteeksi olikin meillä edessä kaaos, kun osa tyyppien omistakin vaatteista oli ties missä. Niitä löyty mitä ihmeellisemmistä paikoista... Huhhuh. Muuten rekisteröiminen sujui varsin mallikkaasti, jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, että oikeestaan kukaan ei allekirjottanut paperia ottaneensa urheiluvaatteet joukkueellen. Hups.

Voittajajoukkue tuulettamassa!

Ilmoittautumisaika päättyi suhteellisen ajoissa, kun kaikki joukkueet oli saapuneet ja sen jälkeen Jartsasta ja musta tuli ilmeisesti jotain päiväkerton pitäjiä tai vastaavia. Lapsille jaettiin hulavanteita, palloja ja hyppynaruja ja sitten alkoikin lasten huutelu. "täti katso tänne, kato ku mä teen näin!" "Setä, koita sääki!" Oli kyllä ihan hauskaa tanssia ja temmeltää lasten kanssa, mutta päivän päätteeksi, kun palkinnot oltiin jaettu ja paikka oli siivottu olin täysin rättipoikki väsynyt! Onneksi yksi pirteä yhden työntekijän tyttö jaksoi tsempata ja hauskuuttaa meitä meidän työpisteellä koko päivän.

Vapaaehtoistyöntekijät, plus apurityttö with Special Smiles!

Ollaan ehditty jo toistamiseen mennä keskukselle Nikin viimeisenä työpäivänä vetämään piirrustustuntia. Päätettiin tehdä lapsista rinki, jossa paperia siirretään minuutin välein viereiselle ja lopuksi oli tarkoitus saada alkuperäinen paperinsa takaisin, johon on ilmestynyt kokonainen taideteos. Tytöt ei sitten suurimmalta osin lämmenneet tälle idealle kun muut "pilasi" piirrustukset. Huoh. No, hauskaa kuitenkin oli, vaikka vähän meinasi alkaa hermoja raastaan joidenkin kiukuttelevien lasten kanssa välillä.

Hienoja taideteoksia sieltä tulikin! (Elli sai niistä mukaansa suurimman osan)

Kukkia piirrettiin paljon!

Tästä näkee miten työ on edistynyt matkan varrella, toi sivuun ilmestynyt ruusu on ihana!

Sitten yritettiin jakaa taideteoksia omille omistajilleen, mutta eihän sekään mennyt niin kuin suunniteltii

Lapset oli kyllä todella omapäisiä ja ottivat kahtakin paperia, kun yritettiin saada teosten oikeiden omistajien nimistä selvää... No, onneksi silti lapsukaiset auttoivat meitä siivoamaan vesivärisiveltimet ja kulhot ja loppuaika hoitukin vapaata piirrustelua -tekniikalla, mikä toimi paljon, paljon paremmin! Kolmisen tuntia vierähti kuin siivillä taas keskuksella ja taas oli armoton väsy kun sieltä lähdettiin pois!

Yksi suloinen oli niin väsynyt päivän temmellyksestä, että nukahti Anniinan syliin

Youth Centerin läheisyydessä on kivaa katutaidetta, olihan sinne pakko mennä istumaan!

Meitä pyydettiin käymään joka viikko Centerillä, mutta vaikka tuntuu vähän itsekeskeiseltä, kun on perjantaitkin vapaata koulusta niin sanottiin, että voidaan tulla aina jos he soittavat ja pyytävät apua esimerkiksi jonkun tapahtuman järjestämiseen. Mulla ei henkilökohtaisesti ole kauheesti hermoja tehdä tollasta työtä useesti. Se on tosi rankkaa. Uskon kuitenkin, että vielä joskus mennään ainakin kolmannen kerran auttelemaan, ehkäpä paremman askarteluidean kera!

Katima Mulilo

Vindoinkin alkoi tää Bloggeri taas toimiin! Latasin nää kuvat jo aikaa sitten, mutta sitten koko sivusto meni ihan sekaisin enkä päässyt muokkaan niiden kokoo isommaksi ja inhoon postailla jotain minikuvia joita pitää suurennuslasilla kattoo!

Victorian putousten reissulta jäi julkaisematta takaisin paluumatkalla yhden yön viettäminen Katima Mulilossa. Meidän yksi Namibialainen kaveri on sieltä kotosin ja suositteli sielä poikkeemista reissullamme ja mehän otettiin neuvosta vaarin.

Ensimmäisenä otettiin taksi Victorian putouksilta Livingstonen keskustaan Sambiaan, josta alettiin taksikuskien avustamana metsästämään bussia. Bussi löytyi, mutta siinä oli vain yksi paikka jäljellä. Ei sitten hypätty sen kyytiin. Seuraava vaihtoehto oli etsiä joku paikallinen taksi tai minibussi rajalle. Kauhee kasa taksikuskeja kerääntyi aika äkkiä meidän ympärille heitteleem omia hintojaan ja sieltä välistä saatiin bongattua yksi kuski, jonka tutulla oli minibussi menossa rajalle ja hetken päästä tuo isompi taksi nouti meidät samaisesta paikasta. Vähän aikaa pyörittiin Livingstonen liepeillä ja sitten lähdettiin matkaan. Matka oli pitkä ja kuoppainen. Ehkä myös vähän ahdas, kun auto ei ennemmin lähtenyt liikkeelle ennen kuin se oli täynnä! Onneksi viimeisenä hyppäsi mukaan kyytiin äiti vauvan kanssa. Vauva tietenkin viihdytti meitä (eritoten Anniinaa) koko about kolmen tunnin matkan ajan.

Seshekeen rajalle päästyä oltiin jo rättipoikki väsyneitä ja mulla ainakin alko nälkäkin jo vaivaamaan. Koko päivänä ei oltu syöty oikeen muuta kuin aamupala ja sipsiä. Otettiin passeihin leimat ja siirryttiin kävellen joku 300m matka rajan Namibian puolelle, josta taas otimme passeihin leimat. Kaikki meistä sai erilaiset leimat, mikä vähän kummastutti. Ei tainnut työntekijä oikeen tietää mitä teki. Siitä sitten meidän kaveri oli soittanut auton meitä hakemaan ja viemään Fish Eagles Nestiin eli meidän Lodgeen. Ei tiedetty et tää tyyppi oli jonkin tason taksi, mutta sitte jouduttiin maksamaan tuplahinta siitä kyydistä ja vähän enemmänkin. Olin aika vihanen, mutta onneksi myöhemmin kun palattiin ruokailemasta keskustasta käytettiin samaa kyytiä se antoi meille alea, varmaan koska tiesi meidän tietävän sen huijanneen meiltä liikaa rahaa, kun puhelimessa Elli neuvotteli hinnasta ja kertoi myös meidän kaverin sanoneen paljonko taksin olisi pitänyt maksaa.

Fish Eagles Nestiltä en tajunnutkaan ladata kuvia, mutta se paikka oli tosi kiva. Vähän turhan kaukana keskustasta vaan, niin että sinne piti aina mennä taksilla. Paikan huoneet oli isoja ja tosi siistejä. Huoneissa oli jopa jääkaapit ja muuta sellasta kivaa! Oltiin tosi väsyneitä reissusta, joten nukkumaan mentiin suhteellisen aikasin. Aamupalalla oltiin kuin kuninkaallisia! Jaloissa juoksi paikan omistajien kanoja ja koiria yms elukoita (tämä ei ollut se kuninkaallis osuus). Aamupalapaikalla oli mies, joka oli ottanut meidät myös vastaan Lodgeen illalla. Hän siinä hääräsi essu päällä ja kysyi millaisia munia halusimme, hän paistoi meille munia, pekonia, makkaraa ja paahtoi leivät. Sai vielä pyytää lisääkin. Täydellistä palvelua ja hyvää ruokaa! 

Päivän ajaksi jätettiin tavaramme Fish Eagles Nestiin ja lähdettiin tutustumaan Katima Muliloon meidän kaverin(Siya:n) johdatuksella. Ensimmäinen etappi oli mennä moikkaamaan Siyan äitiä! Oltiin aika innoissamme päästä jonkun paikallisen kotiin vieraaksi ja oltiin todella kiitollisia kutsusta. Ostettiin kaupasta pari leipää tuliaisiksi. Täällä ei kai ole tapana viedä mitään, mutta koska me ollaan Suomalaisia ja meillä on tapana viedä jotain kahvipaketteja tullessamme kylään, joten pakko oli jotain ostaa ja se oli hyvä!

Taksit ajoi meidät perille jaSiyan äiti tulikin hetipian moikkaamaan meitä. Ei siis tungettu taloon sisään vaan jäätiin ulos muovituoleille istuskelemaan ja koitettiin pysyä varjossa. Melkein kaikki kun poltti itsensä Victorian putouksilla. (olen muuten päätynyt siihen, että nämä ihon polttamiset johtuu varmasti siitä, että syömme malarialääkitystä, koska ei me enää kärtsätty ihoomme niin herkästi ennen kuin sitä alettiin syömään. Haluan ajatella näin!) Mutta siis.... eksyin aiheesta. Paikalla oli myös Siyan sisko ja hänen suloinen tyttölapsensa viihdyttämässä meitä. Medän myös viihdytään sielä missä on lapsia. Ihana suloinen tyttö olikin ja Siyan äitikin oli aivan todella valloittava nainen!

Sitten siitä kodista. Talo on rakennettu jostain hiekasta ja vedestä. Koitin kysyä monesti, mutta en oikeen ymmärtänyt, että miten! Kuitenkin seinä oli kivikova ja katto oli peltiä. Oven edessä oli lakana, jottei sisään oikeen nähnyt, mutta nähtiin toiseen taloon ja sielä oli ihan tavallisesti keittiökaapit sun muut mukavuudet, mitä meiltäkin kotoa löytyy. Jo lautasantenni voi kertoo ettei tuola nyt ihan hökkelissä eletä! Itseasiassa nähtiin todella paljon tollasia savimajoja joissa oli latasantenneita. Tämä ilmeisesti oli Katiman hiukan parempaa asuinaluetta, koska tuola on sähköt. Jossain kauempana sitten ei kai sitä telkkariakaan katsella.

Viihtyisä pihapiiri

Siya äitinsä kanssa

Ryhmäkuva tosin ilman kimmoa. Olin vähän turhan pitkä noiden tyttöjen seuraan... :D

Siyan äidin kotoa matka jatkui markkinoille Katima Mulilon keskustaan. Paikka oli kuten mikä tahansa pikkukylän keskusta, vähän vain enemmän hiekkateitä. Tiet olivat muutenkin taksikuskin mukaan korjauksen alla. Taitaa ne olla laittamassa asfalttia vähän pidemmälle...

Siya osti jotain rusinan kavereita, joissa oli kivi sisällä

Torilta ei oikeen ostettu mitään. Sielä oli pääasiassa kalaa ja muuta ruokaa myynnissä pikkulettivärkkien lisäksi. Ei tainnut löytyä niistä ihan sopivaa väriä meikäläisille...

Sielä sitten takseja odotellessa kulutettiin aikaamme... Joka paikkaan mihin Siya halusi meidät viedä mentiin taksilla ja en oo varmaan minään muuna päivänä kuluttanut takseihin noin paljon rahaa kun tolloin. Tais mennä yhteensä joku 7 matkaa tai jotain... En osaa laskea :D Kuitenkaan keskustaan tutustumisen jälkeen retki ei ollut ohi, vaan mentiin vielä yhden lodgen baariin hengailemaan ja pelasi pojat sielä erän bilistäkin. Lodge oli Sambezi joen rannalla, missä oli vesi vähän korkeella sadekauden vuoksi, mutta tulviminen ei ollut kauheen suurta. Sielä paikan omistaja kertoi että yksi heidän koiristaan oli jo kaksi kertaa joutunut krokotiilin hampaisiin, mutta päässyt pois. Jännittävää kun ei kerrasta opi missä on kuolemanvaara.

Tuola hengailtiin todella väsyneenä kunnes oli aika alkaa siirtyä hakemaan kamoja meidän omalta Lodgelta ja siirtyä keskustaan vetään mättöö ennen kuin meidän bussi lähti takaisin kohti Windhoekkia. Repästiin Jartsan kanssa ja syötiin peräjälkeen kaksi hamppariateriaa varastoon ja sillä pärjäski tosi kivasti oikeestaan koko 20h matkan. Reissun jälkeen kuitenkin mentiin tyttöjen kanssa KFC:hen aamupalalle. Oli muuten maailman surkein aamupala tai KFC ateria noin muutenkin. He myivät tuotteitaan, vaikka salaatti oli loppu. Tämä selvisi vasta kun tuotteet oltiin saatu. Vähän näytti Wrappi köyhältä kun sisällä oli pelkkää kanaa ja tomaattia. Anniina vielä inhoo tomaattia ja sitä oltiin laitettu extra paljon salaatin sijaan! :D Todella hyvää palvelua siis, varsinkin kun kauppa josta saa salaattia on alle 5min kävelymatkan päässä pikaruokalasta!

Last band standing

Hostellin tytöt lähdössä kannattamaan Formula Bändiä. 

 Viimeviikon lauantaina mentiin kannustamaan Formula Bändiä jatkoon Last Man Standing kisassa. Meidän hostelli isäntä soittaa Afrikkalaisen Jazzin tapasta musiikkia ja oltiin jo edellisessä erässä kuuntelemassa niitä. Silloin vastassa piti olla kaksi muuta bändiä, mutta toinen niistä ei saapunut paikalle, joten kisa käytiin kahden bändin kesken. Formula Band pääsi jatkoon ja tällä kertaa vastassa olikin kovempi pala. Jo valmiiksi suosittu bändi Floritha, jonka solistilla on todella kaunis ja vahva ääni.

Sisään Last Band Standing kisaa katsomaan lippu maksoi ovelta 50N$ ja tapahtuma järjestetään Kansallisteatterin takana olevassa salissa, jossa myydään myös virvokkeita. Tosin huomattiin, että edellisestä kerrasta oli hinnat nousseet ainakin alkoholin osalta. Sidukka maksoi 25N$ ja limppari 15N$.

Formula Band fiilistelemässä omaa biisiään

 Vähän pelotti jo ennen kisaa, että nyt hävitään, mutta tuomarit kävi kuitenkin kauheen kiistan pisteistä ja päätyi siihen, että bändit esittävät vielä yhden kappaleen, jonka perusteella he päättävät voittajan. Ajateltiin, että josko kisassa haluttaisiin Afrikkalaistyylinen voittaja silloin Formulan täytyisi ehdottomasti voittaa, mutta sitä ei ilmeisesti haettu vaan extra kappaleiden esittämisen jälkeen Floritha voitti.

Bändiläisten itsensä mielestä hommassa oli jotain vilppiä, mutta ota siitä nyt selvää. Formula Bändi kuitenkin jatkaa hauskan musiikkinsa tekoa ja toivon, että he saisivat joskus tehtyä levynkin, koska toi on ihan mukavaa hyvänpäivän musiikkia ja vaikkei laulun sanoista tajuakkaan mitään niin monesti jutut toistetaan ja siinähän voi sitten tietämätönkin laulaa mukana. Oletan ettei sanat ole kauheen härskejä tai mitään!

Koska vieläkään en ole täällä saanut youtubea toimimaan yhteisymmärryksellä, joten katsokaas tosta linkistä pätkä Formula Bändin esityksestä: http://www.youtube.com/watch?v=7tw2DLZqpDU

Teatterielämys.

Nyt taas viikonlopun pelleilyjen jälkeen vakavampaan aiheeseen.

Tulee vähän "myöhässä" tehtyä pari postausta, koska viime viikon omistin Victorian putouksille ja silloinkin tuli tehtyä kaikkea kivaa, josta haluan ehdottomasti kirjottaa! Torstaina mentiin katsomaan teatteriesitystä. Esitys oli ilmainen, koska se oli viimeinen kenraaliesitys. Jouduttiin meneen paikan päälle hyvissä ajoin, jotta saatais hyvät paikat ja oltiin sielä tuntia ennemmin eikä paikkojen valitsemisessa tullut edeshätää. Meidän lössi veti kokonaisen penkkirivistön Namibian kansallisteatterista! Meitä oli 12 teatterireissulla, joten tosta voi päätellä ettei teatteri ollut suurensuuri!

Jartsa odotteli meitä teatterin pääsisäänkäynnillä rappusilla, kun se oli tullut paikalle suoraan koulusta. 

Osa ryhmä Paradice Gardenista ennen teatteriin menoo. (katsokaa Kimmon kenkiä, ne on hienot!)

Teatteriesityksen mainos. Oltiin ajateltu mennä kattoon tää joka tapaukses, joten siistiä et päästiin ilmasena!

Meidän rivissä pelattiin rikkinäistä puhelinta ennen esityksen alkua. Kolmella eri kielellä!

Osa yleisöstä näytti videokuvaavankin esitystä, joten uskaltauduin ottamaan loppukohtauksesta valokuvaa!

Oli erilainen teatterielämys. Ihmiset huuteli "ohjeita" roolihahmoille ja tosi monet laulo biiseissä mukana, myös me, joskin ei kovin lujaa! Lisäksi aplodit yleensä ottaen yltyivät myös kiljumiseen ja vislailuun! Kerran jouduin jopa peittämään korvani liiallisen melun vuoksi, koska ilmeisesti yliopiston kuoron johtaja (mies, jolla oli tosi hyvä lauluääni) asteli lavalle ja yleisössä oli paljon yliopistossa opiskelevia (myös meidän tutut Ilari ja Saara!) ja ihmiset halusivat ilmeisesti kannustaa opettajaansa.

Väliajalla itse teatterissa ei ollut mitään juoma-ruoka paikkaa. Me siirryttiin kauheen janon saattelemina viereiseen baariin limpparille. Paikka täyttyikin aika paljolti teatterista tulevalla väellä. Onneksi olin sielä ensimmäisten seassa enkä joutunut jonottamaan kauaa ja olin jopa niin fiksu, että ostin kaksi kolaa niin muutkin saivat janonsa sammutettua. Hyvä minä!

Teatteriesityksen jälkeen osa meni KFC:n kautta kotiin, mutta me tytöt päädyttiin skippaamaan tällä kertaa roskaruoka. Hyvä me!

(oon muuten aika lahopää, kun vahingossa julkaisin tän matkablogin jutun aluksi normiblogini puolella!)

Härskiä juttua pt 2

Victorian putousten matkalla ei onnistuttu ihan niin hyvin kuin Etoshassa, mutta kyllä sieltäkin helmiä löytyi! Taas voitaisiin kertoa, ettei tämä postaus ole tarkoitettu heikkomielisille (kuka haluaa yleensäkkään luetella itsensä tollaseen kategoriaan?!) ja Eläinkunnan K18 postaus voi alkaa!

Tää ovela vekkuli piilotteli vehjettään todella onnistuneesti, mutta sainpas otettua siitä kuvan! Ilmeisesti Banaanin syöminen on kiihottavaa punapersepaviaanien mielestä, tai sitten toi katseli toisella tietä banaania syövää naarasta.

Ennen kuin nähtiin se Norsu, poseerasin sen kakkakasan vieressä. En olisi osaanut odottaa (hajusta päätellen ainakaan), että otus on niinkin lähellä.

Joku nimeltä mainitsematon henkilö kosketteli sopimattomasti meidän possua sen viimeisellä matkalla. 

Kauhee kun jouduin valottaan tätä kuvaa niin paljon, ettei se ole kauheen tarkka, mutta naarasapinoilla on ilmeisesti vain yksi tissi(!) keskellä kroppaa ja se muistuttaa todella paljon ylempänä näkynyttä uroksen jöötiä (jos sitä voi siksi kutsua)!

Näistä kuvista olen edelleen katkera Kimmolle, joka väitti ettei sen kameran zoomi riitä kuvaamaan pahkasia palleja! Kyllähän olis riittänyt, koska ne oli jäätävän suuret ja koneellakin kuvia voi vielä zoomailla. Pippeli tässä sentään vähän näkyy. Vähän kuin koirilla. Isoilla koirilla!

Aasin roikkuvaiset

Ehdoton lempparikuva koko reissulta! "Mitä näit Victorian putouksilla?" "Mä näin pissaavan AASIN!" (tätä voi verrata suht samankokoisen seepran jöötiin edellisessä härskiä juttua postauksessa. On meinaan iso ero!)

Tähän loppuun pakko kunnioittaa kuvauspossua. Niin kuin aikaisemmin mainitsin oli possun (luultavasti) viimeinen matka toi sunset cruise. Virtahevon kitaan joutui ja siitä krokotiilien ruuaksi ellei toisin myöhemmin todisteta. 

Lomaromanssi

Tarina kertoo kahdesta Juntista. Naisesta ja Miehestä, jotka tapasivat lomamatkallaan. Vaikka loma oli lyhyt, syntyi heidän välilleen suhde ja pariskunta tuntui erottamattomalta. Mutta mitä tapahtui loman aikana...

Juntti Mies ja Juntti Nainen tapasivat toisensa keskellä metsää kävelyretkellä. Koska yksin ei ole mukava kulkea he lähtivät taivaltamaan matkaansa yhdessä.

Juttu luisti ja pariskunta alkoi viihtyä yhdessä. He keskustelivat josko tapaisivat toistekin, koska olivat molemmat yksin reissussa. He uskoivat, että yhdessä he saisivat matkastansa ikimuistoisemman.

Myös muut naaraat olivat kiinnostuneita Mies Juntin ominaistuoksusta, mutta Mies Juntti pysyi mieluummin Juntti Naisen seurassa. Hän tunsi, että heidän välillään on jotain kummaa sähköä, mitä hän ei aistinut muissa naaraissa.

He kiertelivät ja katselivat maisemia yhdessä, vähän ujosti tietenkin. Koska eivät tunteneet toisiaan hyvin. Matkan aikana oli kuitenkin paljon aikaa jutella ja he lähentyivät toistensa kanssa ja lupasivat tavata myös seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä he jatkoivat maisemien katselua. Aamulla tavatessaan Junttimies jopa halasi Juntti Naista, mikä sai Juntti Naisen posket punastumaan. 

Sähkö Juntti Miehen ja Juntti Naisen välillä ei ollut vain Juntti Miehen omaa mielikuvitusta vaan luonnonvoimatkin huomasivat parin kuuluvan yhteen. Heidän maisemia katsellessaan keskellä kirkaskasta päivää alkoi satamaan vettä, vaikkei sadepilviä näkynyt mailla eikä halmeilla.

Ulkopuolisten mielestä he jopa näyttivät vanhalta pariskunnalta. Juntti Pariskunta sai kuulla asiasta huomautuksia ja he pystyivät olemaan täysin rennosti toistensa seurassa ja he halusivat olla vain kahdestaan.

Juntti Nainen oli ylpeä löytämästään mahtavasta urhosta eikä halunnut loman koskaan loppuvan. Juntti Nainen alkoi mielessään jopa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Omakotitaloa, lapsia ja koiria. Se sai hänet hymyilemään ja hymyillessään Juntti Nainen oli Juntti Miehen mielestä kauneimmillaan.

Pariskunta tutki toistensa fyysisiä ominaisuuksia rauhassa ja tarkasti. Vaikka loman loppu alkoi lähestyä, eikä Juntti Nainen olisi halunnut loman loppuvan, he eivät kiirehtineet toistensa suhteen.

Juntti pariskunta näytti tunteensa toisiaan kohtaan avoimesti. Juntti Mies tunsi itsensa hyvin vahvaksi ja miehekkääksi Juntti Naisen seurassa ja Juntti Naisen sydän pulppusi kuin kuohuava koski rakkaudesta Juntti Miestä kohtaan.

Käsi kädessä he vaelsivat pois julkisilta paikoilta omalle lemmenpesälleen. Juntti Pariskunta muutti yhteiseen hotellihuoneeseen ja jatkoi lähemmin tutustumista.

Paparazzi pääsi kuitenkin yllättämään pariskunnan herkän napojen tutkiskeluhetken, jossa Juntti Nainen oli tällä kertaa päässyt lähietäisyydelle Juntti Miehen navan kanssa. He olivat häkeltyneitä kuvaajan yllättämänä, mutta onnellisesti ja avoimesti yhdessä.

Matkan päättyessä junttipariskunta halusi jatkaa lomaansa loputtomiin. Juntti Nainen päätti seurata Juntti Miestä ja mennä hänen luokseen asumaan.

Juntti Nainen oli onnellinen heidän suhteessa, mutta kotona Juntti Mies ymmärsi, ettei Juntti Nainen ollutkaan sitä mitä hän oli hakenut, vaan hän oli vain huumaantunut lomaromanssin vietäväksi. Juntti Mies alkoi touhuta Juntti Naisen selän takana, ilman tämän tietoa. Juntti Mies tiesi sisimmässään ettei suhde voisi jatkua enää kauaa, muttei uskaltanut kertoa asiaa Juntti Naiselle.

Loman lopusta ei ollut montaa päivää, kunnes Juntti Nainen tuli epäluuloiseksi. Juntti Mies ei tuntunut enää samalta lämminsydämiseltä ihmiseltä kuin hän oli lomalla tuntunut. Juntti Nainen löysi pöydältä Juntti Miehen puhelimen, johon oli tullut viesti. Hän ajatteli, että he ovat kaikessa avoimia toisilleen ja luki viestin...

Juntti Nainen järkyttyi, koska ei voinut uskoa Juntti Miehen miettivän jo muita naisia ja myös olevan yhteydessä heihin. Juntti Nainen pakkasi tavaransa ja muutti takaisin omaan vanhaan elämäänsä. Hän päätti ettei enää ikinä rakastu lomalla ja näin lomaromanssi oli ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.

(haluan näin loppuun huomioida, että kertomus on fiktiota eikä kuvitus liity kertomukseen.)