Trip from Windhoek

Kun Topsukka oli vielä täällä vuokrattiin auto päiväksi. Sekin pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan vasemmanpuolesta liikennettä. Vuokrattiin perus pikkunen auto Tryftyltä ja se maksoikin vain 300N$ (kiitos Topsukalle tämän ylellisyyden maksamisesta, herrasmies!) Vaikka palvelu ei ollut mitään parasta saatiin auto kuitenkin "vain" 40 minuuttia myöhässä, mikä täkäläisellä aikakäsityksellä ei ole myöhässä ollenkaan! Meille jäi kivasti aikaa kiljua ja huutaa Topsukan ajaessa.

Ensimmäinen pysäkki ei ollut kaukana Hilton Hotellista, mistä noudettiin vuokra-auto. Esiteltiin Topsukalle Christ Church, joka on yksi Windhoekin nähtävyyksistä. Käytiin oikeen sisälläkin, mikä oli kyllä aika extremeä toimintaa. (Tosin käväsin sielä jo kerran aikaisemmin Anniinankin kanssa) Matkustusvinkkinä voisin sanoa, että jos joskus pyöritte Windhoekissa niin tän kirkon liepeillä on aina jotain ukkeleita myymässä sellasia palmusta tulevia pähkinöitä, turisteja ne viilaa silmään ja ottaa viisinkertaistakin hintaa. Kuitenkin pähkinän saa itselleen omilla kaiverruksilla, tosin kuin turistikaupoista ostessa niissä lähinnä lukee Namibia.

Okapuka Ranch ja iloinen kuski

Turvallisesti ja aivan liian ajoissa päästiin Okapukaan, koska päivän päätehtävänä oli päästä näkemään Afrikan eläimiä. Niinpä oltiin varattu meille neljälle GameDrive, elikkä suomeksi safari (ton sanan käyttö kyllä täällä pelottaa, kun ei olla ampumas niitä eläimiä, vaikka ne hyviltä maistuuki). Lysti maksaa 210N$ ja sillä rahalla pääsee puoleksitoista/kahdeksi tunniksi ajelemaan ton paikan tiluksia. Me siinä aikaa tappaeksemme jopa syötiin ennen ajelua, ruoka ei tosin ollut mitään parasta, joten kehotan vain juomapuoleen jos tuonne eksyy ja joutuu odottelemaan. Me hörpittiin siinä myös parit BeerShantyt eli sitruunalimpparin ja kaljan sekotukset.

Ekat elukat jotka tuli vastaan oli tietenkin antilooppeja.

Sitten mentiin katsomaan tiluksien krokoja, yllättävän paljon oli hanhiakin uskaltautunut niiden lähelle.

Mieskroko ja naiskroko. Aika tylsiä elukoita.

Toisella puolella autoa popsi Pumban perhe jotai muroja, joita opas niille heitti. <3

Toi maisema <3

Krokot jättää tappamansa eläimet lilluun veteen, kun ne tykkää vähän mädäntyneemmästä lihasta, nam!

Rautatie Swakopmundiin kulkee keskeltä tiluksia.

Vaikka onkin huono kuva niin tää on lähes ainoita mitä noista pirun Kuduista oon saanu napattua!

Pumban pikkuserkkuja juoksemassa häntä pystysssä.

PAAALJON SARVIKUONOJA!!!!

Turistit pällistelemässä autostaan ihmeellisiä luontokappaleita.

Aika kuvateksti painotteisella linjalla taas mennään, mutta haittaaks se? Viimeksi Okapukassa käydessä me ei nähty ollenkaan sarvikuonoja! Ne on kyllä ihan ehdottomasti yksiä mun lempparieläimiä Afrikassa! Nää Valkoset sarvikuonot, on kuulemma rauhallisempia kuin toverinsa Mustat sarvikuonot. Mustat tosin on harvinaisia ja niitä ei noilla tiluksilla ole. Opas heitti jotain ihme muroja tohon maahan ja sarvikuonot tulikin tosi lähelle meitä, niitä olis melkein voinut koskea! Harmi vain, että sarvikuonojen lapsukaiset olivat jääneet junan alle, ne olisivat olleet varmasti maailman suloisimpia elukoita!

Herraturisti kaverikuvassa Tuplasarvisten kuonojen kanssa

Jotenki tykkään tästä kuvasta, ku se on muka heilahtanu, muttei kuitenkaan. 

Joessa ei todellakaan ole vettä. 

Neiti kirahveja. Jännä ku turistit ei meinannu tajuta miks ne juoksee pakoon. Nehän on kuitenki villieläimiä!

Tämä herra Waterbuck ei halunnut poseerata auringossa.

Turistikyydityksen jälkeen otettiin heti meidän vuokra-auto allemme ja lähdettiin kiitämään takaisin kohti Windhoekkia. Määränpäänä oli ehtiä sinne ennen auringonlaskua ja mennä katsomaan sitä Heinizburgin linnalle. Anniina ei kehdannut vaatteidensa vuoksi tulla sisään, mutta kyllähän sielä muitakin tyyppejä ihan perus releissä oli. Katsottiin auringonlasku ja nautittiin yhdet juomat (kuskilla tietenkin alkoholitonta!) ja kiidettiin takaisin hostellille.

Jancy ja Topsukka juomatilausta miettien auringonlaskusta oransseina.

Mie auringonlaskusta oranssina myöskin. 

Tyhmiä puita on edessä pilaamassa ton linnan muuten upeeta näköalaa.

Windhoek's sunset. Mun mielestä silti ton linnan maisema voittaa Hiltonin kattobaarin mennen tullen.

Light kaljaa masuun! Täällä tosin light ei tarkota kaloreita vaan sitä, että kaljan alkoholiprosentti on 2%.

Löysin Ellin pikkukamerasta, jota oon nyt tän kuun kantanut mukanani kalansilmäefektin, kui siistiä!

Topsukalle piti näyttää kaupungin mun mielestä paras ruokapaikkakin, joten illalla napattiin mun huonetoveri Arianna matkaan ja lähdettiin Joe's Beer Houseen syömään Afrikan eläimiä! Topsukalle en antanut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa annoksen, jossa on kaikkia eläimiä. Tikussa siis palaset Seepraa, Krokotiiliä, Kudua, Strutsia ja Oryxiä jos oikein muistan. Hyvin kuitenkin kaikki maistui, vaikka mä en tykkää krokosta niin sekään ei kuulemma ollut pahaa. Mun napaani upposi seeprapihvi <3

Kerrankin kun ei oltu tuola ravintolassa isolla porukalla oli tarjoilu todella nopeeta ja saatiin ruokailumme hoidettua jossain tunnissa ja ehdittiin myös katsomaan meidän lähellä olevaan urheilubaariin Cardboardboxiin Suomen lätkäpeliä. Netti tosin oli niin huono ettei me sitä loppuun asti nähty... :(

Windhoekissa ehtis kyllä varmaan näkeen ja tekeen vieläkin enemmän päivän aikana jos alottais aivan aamusta, loppujen tuliais systeemien shoppailu jätettiin kuitenkin Topsukan viimeiselle päivälle. Oli kyllä aivan tosi kivaa saada tänne vieraita!

Dolphin tour

Viimeistä retkeä Swakopmundin reissusta viedään. Huh! Elikka, oltiin lauantai aamulle varattu Dolphin tour, jossa luvattiin nähdä delfiinejä, hylkeitä, pelikaaneja sun muita elukoita. Lysti maksoi 490N$, eli on nää retket ihan hinnoissaan tuola, mutta mistäpä ei turistit maksaisi tollasta alta 50€. Mä olin edellisenä iltana ollut juhlimassa osan porukasta kanssa lähikuppilassa ja vaikka ei kai myöhään oltukaan oli olot varsin mahtavat aamulla. En siis varmaan ollut edes selvinnyt.

Tie kulku aivan merenrantaa, mihin dyynit loppuivat.

Auto tuli meitä noutamaan kasin maissa ja siinä puolentunnin matka Walvis Bayhin meni limpparia litkiessä ja hiekkaisista maisemista nauttiessa. Sää ei kuitenkaan ollut mitä parhain ja puettiinkin päälle varmaan kaikki vaatteet mitä mukana oli. Ei kuitenkaan satanut, mikä oli plussaa!

Rannassa meitä odotti tollanen pikkunen paatti ja jäätävä löyhkä. Paikka ei tosiaan ollut mitenkään turistimestan olonen! Siinä oli pieni katos, josta joku nainen rahasti meidät ja parien kuvien ottojen jälkeen alettiin siirtymään paattiin. En meinannut vieläkään uskoa, että se oli noin pieni vene, jolla meidän piti mennä! Sinne vaan kuitenkin tallusteltiin ja saatiin viltit päällemme ja siirryttiin irti rannasta.

Bö-bö-bö-bö-bö, böörd, böörd, böörd, bird is the word.

Mitään turvavälineitä, kuten pelastusliivejä ei meille annettu. Kerrottiin vain niiden sijaitsevan meidän penkin alla. Tästä Äiti tykkäis -ajattelin... Meidät Swakopmista hakenut mies paljastui myös meidän matkanjohtajaksi ja kuskiksi. Hän kertoi meille Charliesta, eli tossa laivan päällä istuvasta pelikaanista ja jostain muustakin. Alkujärkytykseltä kaikki meni vähän ohi. Sitten kuitenkin jaettiin Namibialaista aamukahvia eli Cherryä. Alkoi eilisillan tumut kivasti lämmitteleen uudelleen. Ja kaikkien täytyi tietenkin ottaa molemmille jaloille. Elli oli ihan pettynyt, kun meille luvattiin oystereita ja shampanjaa, mutta saatiin vain halpaa Old Brownia.

Sumua oli aivan sairaan paljon tuola. En tajua miten opas osaa suunnistaa ilman GPS:ää.

Matkaan lähdettiin ja sitä vilttiä tosiaankin tarvi, vaikka lämmikettä otettiinkin sisäisestikkin. Venhossa oli myös tarjoiluna vettä tai kaljaa, jota sai juoda niin paljon kuin jaksoi. Aikalailla pian meidän aallokossa lähti myös hyppimään hylje. Niiden päitä vilkkui vedestä pinnalle aina sillointällöin. Oli kyllä suloisia otuksia.

Lintujen pesimälaituri ja taustalla Namibin dyynejä

Hetken matkaa ajeltuamme päädyttiin lintujen pesimäalueelle. Tässä vaiheessa alko jo meneen kaaliin ton oppaan puheetkin ja se kertoi yhden miehen rakentaneen tämän, koska linnut oli sen mielestä ton alueen suuri matkailuvetovoima ja se sitten rakensi jonku jalkapallokentän kokosen alueen lintujen pesimäpaikaksi. Sittemmin paikkaa on myös laajennettu enkä nyt muista miten iso toi nykyään on, mutta monen jalkapallokentän kokoinen. Vaikka mies menettikin rahojaan ja kaikki nauroi sen turistihömpötyksille niin nykyään sen sukulaiset tienaa tosta pesimäpaikasta sairaasti rahaa. Ei tietenkään turisteilta vaan linnun kakasta. Sitä kai käytetään johonkin kosmetiikkaan ja toi laiturisysteemi putsataan kerran vuodessa, jolloin siinä on kakkaa ihan sairaasti. Aika hyvä bisnes.

Pelikaanit lähti seuraan meitä, kun opas niille jotain vislaili.

Sitten alkoi meidän reissun delfiini osuus! Toi yllä oleva kuva on itseasiassa ainoa kuva, joka kunnolla delfiinistä saatiin. Hyvä minä! Yllätin oikeastaan itsenikin, kun sen nappasin. Delfiinejä kulki osaksi meidän peräaallokossa ja niitä näky muutamia ihan paatin keulasta siinä alla uimassa. Harmi vaan ettei ne olleet kauheen hyppiväistä sorttia, vaan parin hypyn jälkeen aina lopetti. Taitaa niitäkin kyllästyttää, kun jokapäivä kauhee kasa laivoja tulee ajaan niitä takaa tonne.

Äiti katso! Istuin ihan keulassa housut ja sukat märkinä aalloista. Kuvassa myös meduusa, joita oli paljon!

En tiedä mihin me mentiin sitten noita hylkeitä kattelemaan, mutta ainakin täällä Cape Cross on sellanen paikka, jossa niitä makoilee jäätävästi ja myös tuolla niitä makoili tuhansittain. Hylkeitä oli tosiaan rannat täynnä silmän kantamattomiin. Niitä kutsutaan Namibian lampaiksi ja aivan täysin lammasmaisia ääniä ne päästelikin.

Yks kaveri sitten päätti hypätä sisään meidän paattiin. Tota se opas kai pyöriessään odottelikin. Niitä on 6 hyljettä, jotka tuolta uskaltaa laivojen matkaan hyppiä. Vähän oli kyllä pelottavaa, toi oli jäätävän iso köntys! Oppaan mukaan noi hylkeet ei yleensä haise, tää vähän löyhkäs, en muista missä oli vika. Mä aluksi luulin, että se pissas ton meidän tuolin täyteen, mutta keltanen mönjä taiskin olla sen iholla olevaa rasvaa. Näitä kuvia ei siis tosiaan oo mitenkään zoomailtu tai mitään, toi meidän paatti oli aivan mini ja siinähän se oli. Opas anto sille kalan ja se lähti sen syömään veteen. Oppaan mukaan niin ei pitänyt käydä :D Se kuitenkin tuli pian takaisin, varmaan toisen kalan toivossa ja opas pääsi vähän kertoon meille näistä kavereista lisää. Lopulta se myös kehotti meitä koskemaan tuota möhkälettä, mutta sitten sitä alkoi kyllästyttään ja se lähti pois.

Kivat hampaat kaverilla

Näin lähelle se tuli mun kameraa hypätessään toisen kerran sisään. Huh!

Penkit putsattua oli meillä vihdoinkin aika syödä oystereita ja juoda shampanjaa. Kyllä ne lupaukset sitten täytettiin, vaikka Elli muuta pelkäsikin. Oli meidän kaikkien elämän ensimmäiset oysterit, jotka oli varmaan tuoreempia kuin tullaan koskaan elämässämme saamaan, ne oli tuona aamuna noukittuja. Pippuria, sitruunamehua ja tabaskoa päälle ja menemään! Elli ja mä vedettiin aika montakin. Ei ne maistunu yhtään niin paljon merelle kuin luulin. Skumppaa myös meni lasi jos toinenkin. Opas kaatoi sitä mulle lisää jopa pyytämättä. Taisin olla reissun apina, mutta ainahan sellasia tarvitaan, muuten on tylsää! Muutakin pikku naposteltavaa siinä oli ja mä otin ensimmäisen oysterini simpukan matkamuistoksi. Manu raukka voi voinut oikein syödä eikä juoda mitään, kun se tuli merisairaaksi :(

Herkut syötyä opas näytti meille myös oysterifarmit, joilta nuo kalliit herkut tulevat. Namibiassa saadaan oystereita kasvatettua ennätystahtia, koska tuola rannikolla on niin paljon mineraaleja. Veden lämpötila ei kuitenkaan vaihtele tarpeeksi, että ne voisivat lisääntyä ilman apua, joten luonnonvaraisina niitä ei tuolla kasva. Koska namibiassa on niin iso työttömyysprosentti ei oystereita putsata koneellisesti vaan ne putsataan kuukausittain käsin. Aikamoisella rakkaudella niitä siis kasvatellaan ja niitä oysterilaatikoitakin oli silmän kantamattomiin pitkissä riveissä.

Manu and the Finns kiittää matkasta. Oli kyllä oikeesti taas rahoille vastinetta, vaikka aluksi pelottikin mennä noin pieneen paattiin. Kotimatkalla käytiin vielä noukkimassa muut kaverukset Walvis Bayn keskustasta, jonne ne kuskattiin samalla kyydillä ennen kuin me lähdettiin retkelle. Hyvää palveluakin siis saatiin!

Examinations.

Voihan sanonko mitä. Aikaisemmin avauduin tästä yhdestä kurssista, josta meillä ei ole mahdollisuuksia päästä läpi. Nyt kuitenkin saatiin Anniinan kanssa melkeinpä jopa vahingossa (ei edelleenkään osata laskea näitä kummia prosenttimääriä) korvaavasta kokeesta ja esitelmästä tarpeeks hyvät pisteet, että vaadittu 40% ylittyi! Nyt siis joudumme menemään loppukokeeseen.

Lopputenttien päivämäärät ja ajat. 

Hyvä tässä hommassa on myös ettei päästä edes viimeiselle tunnille, koska yksi opiskelija pyysi meidät "näyttelijöiksi" sen kouluprojektiin ja tänään joudutaan menemään juuri meidän tuntien aikaan sen haastateltavaksi, koska eilen kuvatuissa klipeissä ei kai ääni toiminut kunnolla.

Onnea siis vain meille loppukokeeseen, kun ei olla mistään aikaisemmastakaan päästy oikeesti läpi! Se tulee olemaan hauskaa, mutta mehän menemme sinne. Emme ole luovuttajia.

Niin ja onneksi olemme jo Suomessa tolloin 20.6, kun on viimeinen lopputentti. Opettaja oli kuitenkin törkeen ihana ja teki meille extra tehtävän, jossa meidän täytyy yhdessä tehdä powerpoint esitys siitä, miten markkinoimme Namibiaa suomalaisille matkanjärjestäjille. Se täytyy palauttaa perjantaina. Ei olla edes aloitettu. Ehkäpä tänään!

Swakopmund, the city by the sea.

Oltiin siis pari viikonloppua sitten minilomalla Namibian merenrannan suurimmassa kaupungissa Swakopmundissa. Ehdittiin ihan kivasti kierteleen siinä kaupungillakin. Harmi vain, että oltiin sielä kansallisen vapaapäivän aikaan, joten koko paikka oli lähes autio! Oli jännä nähdä kadut myös normipäivänä elikkäs pari viikkoa sitten perjantaina, koska silloin paikalliset tuli ulos kodeistaan ja kaupungilla näki väkeä. Muuten paikka vaikutti melkein autioituneelta.

Ainoana aurnkoisena hetkenä hippitunnelmissa.

Oikeastaan koko aikana Swakopmundissa ei ollut lämmin. Perjantai iltapäivän paistoi aurinko ja silloin oli myös oikeastaan ainut aika kun ei ollut yhtään vilu. En tiedä mitä asteita sielä oli, mutta koska aurinko ei paistanut ja tuuli oli viileä niin ei hypitty riemusta. Villasukat oli taas kerran hyvin tärkeä varuste!

Ajateltiin, että koska Swakopmund on merenrannalla tulisi sieltä saada Namibian parhaat kalaruuat ja niin me saatiinkin. Tosin itse en koittanut muuta kuin Sushia, mutta se oli törkeen hyvää!!! Kimmo koitti myös lauantai iltana Tug ravintolassa (joka on ilmeisen suosittu ja tunnettu ravintola aivan rannalla) tonnikalapihviä ja se oli täydellistä. Minä tietenkin olin kateellinen, kun sain Nice nimisessä paikassa Windhoekissa ylipaistettua pahaa tonnikalaa. Annokset Tugissa oli tosi isot ja jälkkäritkin herkkua, vaikka itse en sellaista jaksanut salaattini jälkeen syödä. Niin ajatelkaa. Salaatti oli niin iso ja täyttävä että söin jälkkärivatsanikin täyteen! 

Swakopmund on todella saksalaisen tyylinen kaupunki. Kun sinne saapuu junalla ikkunasta saa katsella rutosti hiekkaa pitkän matkaa (tai no, niin kauan kuin on valoisaa) ennen kuin pienen kaupungin taloja alkaa tulemaan vastaan. Tuuli on aika aika kova, eikä tuola voi sellasta oikeaa rantalomaa viettää. Tai ehkä kesällä. Muutenkin tuntui kun tuola kulki, että sielä asuu todella paljon Saksalaisia, koska valkoihoisia ihmisiä käveli ainakin meitä vastaan enemmän kuin tummia. Voi myös johtua turisteista.

Löydettiin sattumalta joku torni, johon maksoi 15N$ sisään. Sieltä oli todella kivat näkymät ja oikeestaan sieltä näki koko Swakopmundin ja vielä vähän ylikin aavikolle asti. Torni oli joku neljä kerroksinen. Voisi siis kuvitella ettei sieltä näe mitään. Paikan talot ovat kuitenkin maksimissaan kaksikerroksisia. Epäilen tämän rakennustavan johtuvan siitä jäätävästä tuulesta, mikä tuola usein velloo. Pahemmilta hiekkamyrskyiltä Swakopissa on ilmeisesti säästytty, vaikka Namib -autiomaa onkin aivan siinä vieressä. Namibin alueella on muuten kolme kaupunkia. Rannikolla Swakopmund ja Walwisbay (jossa käytiin pikaisesti, siitä lisää ens kerralla) ja keskellä aavikkoa on Sossusvlei, joka me jätettiin väliin. Siitä voi lukee lisää Elisan blogista Täältä *Klik*. Se pitää vielä sanoa tuosta säästä, että vaikka ollaankin autiomaan reunamilla niin mun mielestä paikka on suhteellisen kostea! Öisin mereltä tulee kauheet määrät sumua ja mä ainakin ekana ja toisenakin aamuna vielä luulin, että yöllä olis satanut. Maa oli kuitenkin täysin märkä vain sen sumun vuoksi.

Rannan tuntumassa on myös kaunis Punavalkoinen majakka

Kaupungin reunan erottaa selkeästi ja taustalla alkaa kohoamaan simän kantamattomiin dyynejä.

Torniin kiivennyttä poppoota. Vähän kuin olisi omalla parvekkeella ollut, mut maisemat oli kyllä kivemmat!

Swakopin yleisimpiin nähtävyyksiin kuluva laituri. Tuonnekkin käveltiin. Laiturin alkupäässä Tug ravintola (ei näy tässä)

Niin taiteellista. Joku tipu oli juossut rannalla.

Auringonlaskua odotellessa rannalla

Tämän blogin kirjoittajapariskunta ja todella nopeasti laskeva aurinko, 

Lapset on terveitä, kun ne leikkii. (mutta sairaita, kun ei osaa lopettaa)

Onnellinen poika hiekan sisällä. Voi Kimbe raukka, tais olla hiekkaa jokapaikas ton jälkeen!

Ei tööttäillä täällä. Hienostoaluekeskustaa tai jotain muuta perin saksalaista.

Viimeinen aamu ja aamupalaseurue Cafe Bojosiin matkalla. 

Lopulliset ajatukset olivat kahvilan seinällä. Minkäs sille voi kun on vaan paras!

Lopulta päädyinkin omaan tapaani kertomaan matkasta kuvateksteissä. Tosin en tiedä onko tossa pienessä kaupungissa paljon muuta kerrottavaa. Paljon erilaisia retkiä sieltä pois löytyy ja sielä on myös paaaljon hotelleja yms verrattuna paikan pienuuteen. Me yövyttiin Desert Sky nimisessä paikassa, jossa 4 hengen huoneissa yö maksoi N$140, joten ei paha. Paikka oli muutenkin kiva ja siisti. Sielä oli myös tosi hyvin varustellut keittiöt ja grillausmahdollisuudetkin oli hyvät, kunhan osti itse polttopuunsa.

Ja jos nyt vaikkapa tässä välissä, vaikka tuolta reissulta yksi postaus vielä pitäisi tehdä kerron Swakopmundista poistumisesta. Meitä oli 11 ja joku outo tyttö ja kuski. Lähdettiin siis tilataksilla, joka maksoi N$150. Eli ei kauheesti 4 tunnin taksimatkasta yhdellä pysähdyksellä. Tilaa ei bussissa hirveesti ollut, mutta sopu sijaa antaa ja matkalla koettiin kaikke mukavaa mm. Ellin ja Anniinan karkkikihlat. Ne kihlat tosin purkautukin matkan varrella, mutta se oli kuulemma lyhyt, mutta onnellinen liitto. Tämän tasoisista jutuista siis voimme päätellä, että retken jälkeen kaikki olimme hyvin väsyneitä. Kotiin Windhoekkiin palattua Topsukan kanssa (ja autto Kimbekin) tehtiin perisuomalaista Jauhelihakeittoa. Kaksi isoa kattilaa meni tyhjäksi, joten kaippa se maistui muillekkin :)