Matkaan taas kuljen nyt, suuntaa vaan en kysellyt.

Blogin kirjoittamisesta tuli sata kertaa epämiellyttävämpää, kun mun kamera varastettiin, joten sen vuoksi on nyt ollut hiljasta. Anniina ei useemmiten kanna kameraa mukanaan, joten kuvia ei ole kuin tältä päivältä, kun mä otin Anniinan kameran messiin kun mentiin hakeen meille autoja. Vuokrataan siis nyt viikonlopuksi kaksi nelivetoo leirintävarusteilla, kun osa Ellin sisarusparvesta tulee tänne moikkaamaan sitä. Me lähdetään kahden auton voimin Etoshaan kansallispuiston maisemia ja toivottavasti myös leijonia ja seeproja ihastelemaan.

Reitin selvitystä lentokentälle noutamaan Suomen vieraita.

Autot ja majotukset Etoshassa saatiin hankittua meidän emännän kautta. Ei edes itse pahemmin lähdetty vertailemaan mitään hintoja autoista. Kimmo alunperin löysi meille jonku leirintäalueen, mutta emännän mukaan on parempi jos yövytään kahdessa eri paikassa jotka ovat pohjoisemmassa. Nyt on siis aloitettu malarialääkitys, koska sitä kuulemma tarvitsee syödä 250km täältä pohjoiseen ja matkaa tonne on joku 500-600km. Anniina ja Jartsa osti malarialääkkeensä täältä. Samaa doksisykliiniä, jota meidänkin lääkkeissä on ja sen hinta 25N$ 35 tabletista, eli TODELLA VÄHÄN!

Elli aurinkoinen Autovuokraamolla

Auton vuokraukseen olis tarvinnut varata tililtä 2000€, mutta eihän kellään meistä ollut sellaisia rahoja. Jollain ihmen tavalla Jartsa sai hommat sumplittua visa electronillaan ja tililtä varattiin puolet tuosta ja jouduttiin etukäteen maksaan vähän extraa vakuutuksesta (mikä olis normaalisti sisältynyt vain tohon parin tonnin varaukseen, eli jos mitään ei satu niin mitään ei joudu maksamaankaan!)

Kimmo asentaa kattotelttoja. 

Meidän autot oli upeita! Tollasen haluan itsellenikin! (Mika vink vink, rikas insinööri?) Auto on neliveto hyndai, jossa sisällä tilaa viidelle ja sen päälle vielä lava/iso peräkontti, jossa jääkaappi rengas ja extra vettä. Kaikista parasta tossa autossa on kuitenkin katolla olevat teltat, joissa nukkuu nätisti 4 henkeä! Ne oli ylihelppo levittää kun mitään kummempia tikkuja ei tarvinnut asetella. Noiden lisäksi varusteisiin kuului kaikki lusikoista peittoihin ja kaasupulloihin.

Ylpeä kuski auton kanssa. Elli maksoi itsensä kuskiksi 10€:lla

Ylpeä ajokortiton sivusta ajaja.

Moottori, ou jea.

Ylipirteät tytöt intoilemassa uusista kulkupeleistä. Eihän noita voi kun rakastaa!

Elli ensimmäistä kertaa elämässään tutkimassa automaattivaihteista autoa, jota pian pääsee ajeleen

Poitsut tutki auton kolhuja. Ei niitä pahemmin ollut niin voi hyvillä mielin lähtee matkaan.

Jotta kuitenkin muistetaan liikenneturvallisuus ja vielä se, ettei ihmiset ole tottuneet vasemmalla puolella ajamiseen. (tai siihen, että vilkun sijasta heilutellaan tuulilasinpyyhkijöitä, hups!) niin on hyvä muistaa myös varoittavat esimerkit. Hiekkateillä ei saa ajaa yli 80km/h ja maanteillä 120km/h. Tosin luulen ettei meillä ole niin kiire, että hinguttaiskaan ajaan ylinopeutta. Autovuokraamossa oli kuitenkin esillä auto, jolle oli käynyt vähän köpelösti. Onneksi noi on kuitenkin niin vahvaa tekoa, että isommistakin onnettomuuksista on säilytty hengissä! (Joten ihan turvallista taas täällä on matkustaa Äiti!)

Jari ensimmäistä kertaa ratin takana vasemman puoleisessa liikenteessä, vähän kuulemma jännitti!

Mulla tosiaan pöllittiin mun pussukka viikko sitten ja sielä meni mun ajokorttikin, joten mä en sitten pahemmin täällä ajele! Hyvä vaan, kun olisin ollut ainut, joka on jo aiemmin ajanut vasemmalla puolella! :D Noh, pääsen ajo-opettajaksi, mitä tykkään tehdä muutenkin autossa istuessani. Jarin mukaan se ei ainakaan vielä ärsytä.

Apukuski vaihtui ja autokoulun opettaja Alisa sai jäädä kotiin kun Suomi vieraita lähdettiin hakemaan kentältä.

Henna pyyteli isälleen lintukuvia, ne on niin nopeita eivätkä pysy paikallaan, mutta yhden kuvan oon saanut!!

Ötökän elämää

Ötökkäfarmilta päivää!

Meidän hostellissa on aina ovet ja ikkunat auki, joten voitte varmaan uskoo ettei sisällä elä vain ihmisiä perus lemmikki eläinten lisäksi. Varsinkin Anniina ja Elli rakastaa näitä meidän kanssa asujia hurjasti, ja aut armias jos joku niistä onnistuu eksymään meidän reviirille (=huoneeseen) silloin kun tytöt ovat paikalla. Ne ei usemmiten tiedä, mihin menisi. Onneksi Elli oli ollut yksi ilta rohkea ja tappanut jonkun mönkiäisen kun mä olin jo nukkumassa.

Asukas numero 1. Heinäsirkka

Näitä löytyy eri kokoisia ja näköisiä, mutta kuten tiedätte perus periaate on sama. nämä sirittävät meidän ikkunan toisella puolella tai seinien välissä. Niitä ei usein näe, mutta jos näkee niin ne ovat aika vikkeliä hyppijöitä ja tämän yksilön näin jopa liikkuvan "juosten". Paras tapa hävittää on laittaa kuppi sen päälle, paperi alle ja kantaa ulos. Näiden hävittäminen on pääosin mun vastuulla, eikä niitä ihan hirveesti ole meidän huoneeseen eksynyt. Hauskoja vaarattomia tapauksia, jotka aiheuttavat tyttöjen keskuudessa kiljuntaa.

Asukas numero 2. Jäätävän iso perhonen

Perhosiahan tytöt yleensä ottaen pitävät kauniina ja söpöinä, mutta siinä ei ole mitään kaunista saatika söpöä jos tälläinen lentää päin naamaa vaatekaapista. Näin kävi mulle kun yritin pyydystää tollasta meidän huoneesta. Siinä olikin hommaa kun tytöt vain pyörivät paniikissa ympäri huonetta, eivätkä lähde sieltä pois kun yksi yrittää napata hyvin nopealiikkeistä perhosta. Vaikka meidän ikkunassa on ötökkäverkko niin se ei ole ihan täydellisesti kiinnitetty. tämä pääsi verkon välistä luikahtamaan sisään. Paniikki hävisi kun perhonen katosi. Ilmeisesti se onnistui lentämään ulos meidän huoneesta.

Asukas numero 3. En tiedä mikä se on, mutta hauskalta näyttää
 (Henna valaisti, että tämä olisi kai rukoilijasirkka)

Anniinalle tuli suuria ongelmia jätteiden lajittelussa yksi päivä, kun tälläinen kökötti muovi/metalli roskiksen päällä. Se ei siitä hievahtanutkaan kun minä heitin roskat roskiin, hain kameran ja aloin kuvaamaan sitä. Kummallinen, mutta aika nätti ötökkä, mutta ei tyttöjen suosiossa tämäkään. Olis ollut mielenkiintoista nähdä miten tää liikuu, mutta se kökötti paikallaan niin kauan ettei mun kärsivällisyys riittänyt odottaa.

Asukas numero 4. Sudenkorento

Näitä on monia erilaisia lentelemässä ympäriinsä varsinkin allas alueella. Sisällä ei olla vielä yhtään nähty. Toisin kuin Suomessa täällä nää tuntuu lentävän usemmiten sua päin tai ainakin hyvin lähelle, mistä Anniina ei myöskään tykkää ollenkaan. Sudenkorennothan ovat ihan harmittomia otuksia ja ilmeisesti syövät jotain pikkuhyönteisiä, jotka ovat kuolleet uima-altaaseen, joten varsin hyödyllisiäkin vielä!

Asukas numero 5. Torakka

Nää on niin nopeita veijareita etten ole elävästä saanut kuvaa, joten pitää tyytyä kuolleeseen. Tytöt inhoo näitä varsinkin siksi, että ne tajusi vasta täällä, että osa torakkalajeista osaa lentää! Kerran nähtiin Anniinan kanssa aivan jäätävän iso joku torakan sukulainen, joka piti isoa pörinää lentäessään ja se tuli sisälle. Mäkään en halunnut jäädä katsomaan sitä tilannetta loppuun vaan vaihdettiin kiltisti hengailupaikkaamme. Sen koko ei siis ollut verrattavissa näihin meidän perus torakoihin vaan se oli ehkä 4 tai 5 kertaa ton kokonen. Elli ei myöskään tykännyt sen ensikohtaamisesta torakan kanssa, kun sellainen lensi Ellin olkapäälle. Siitä seurasi ehkä maailman kaunein, kirkkain ja kantavin kirkaisu. Kaikki koko hostellissa ihmetteli mitä tapahtui. Näitä näkee aika usein meidän ruokakomeron nurkissa piileskelemässä tai sitten iltaisin ulkona terdellä istuskellessa. Mukavia varsin harmittomia kavereita myöskin!

Asukas numero 6. Hämähäkki

En tiedä onko nämä vai torakat pahempia kammotuksia tytöille. Yleensä kattoon katsottaessa jossain päin näkyy pieni (yläkuvassa) tai suuri (alakuvassa) oleva yksilö. Meidän huoneessa Elli kerran törmäsi tollaseen, mutta se luikki aika nopeasti piiloon. Yleensä nämä eivät siis ole meitä ainakaan vielä tulleet häiritsemään. Ajatus kuitenkin siitä, että tollasia örkkimönkiäisiä möyrii sun yläpuolella ei ole kauheen mukava ja itsekkin eilen illalla vähän jännitin tulisiko tollaset mun sänkyyn. Mulla siis oli kyllä hyvä syy miksi ne tulis, koska tapoin yhden niiden ystävistä. Oikeesti ne yrittää pysyä ihmisistä kaukana ja syö inhottavia hyttysiä pois, joiden pistosta mm. Ellille tulee ihan jäätävän kokoisia paukuroita. Ei ole kiva olla allerginen hyttysille. Hämähäkinpuremilta ollaan siis selvitty ja mun mielestä nää ei edes ole myrkyllisiä.... kai.

Tollasen yllätyksen tapoin eilen vessasta, ettei tyttöjen tarvitsisi kiljua baarista palatessaan. Tytöt oli hyvin iloisia mun toiminnasta, mutta mua alko vähän harmittaan, kun olisinhan mä voinut ottaa sen vaan purkkiin ja viedä uloskin... hmph. Pääasia on kuitenkin ettei ne varmaan ainakaan sukupuuttoon siitä kuole. Ainakaan sen perusteella miten monta oon niitä jo tänään katossa nähnyt. Hämähäkin tappamisesta tulee kai jotain epäonnee, mutta uskon, että se epäonni kohtas mut jo torstaina kun mun pussukka ajokorttineen ym. varastettiin. Tai sitten tää never ending flunssa on mun rangaistus hämähäkin hengen menetyksestä.

Asukas numero 7. Tuhatjalkainen

Luulin tollasta kuollutta aluksi kissan kakaksi. Sitten näin tollasen kakan liikkuvan. Ne on oikeestaan aika söpöjä ja ne voi kasvaa jopa yli 20cm pitkiksi. Sisällä ei näihin yleensä törmää vaan niitä pyörii rappusissa matkalla altaalle ja oikeestaan missä vaan ulkona missä pyöritään. Tytöt ei myöskään ala kiljuun tälläsiä nähdessään, joten nää on ilmeisesti aika kivoja ötököitä!

Sitten lisäksi tietty jokapaikassa on muurahaisia ja ne tykkää joissain tapauksissa myös purra. Oltiin lenkkeilyttämässä hostellin koiraa Vanillaa meidän emännän Krisun kanssa padolla ja krisu sai sieltä punkin niskaansa. Onneksi se ei ehtinyt tarttumaan kiinni! Kellään muulla ei onneksi punkkeja ollut. Tytöt sanoivat etteivät enää sinne mene, koska sielä oli myös hyvin hyvin paljon purevia murkkuja liikkeellä. Onneksi Elli ei laittanut sandaaleja jalkaan niin kuin aluksi meinasi! Tuli vipinää kinttuihin meidän lenkkiin kun hypittiin murkkukasasta toiseen. :D Muuta tämän pahempaa ei ole vielä ötököiden maailmasta tullut eteen. Teen toisen tälläisen jos onnistun keräämään taas tarpeeksi aineistoa.

Safari

Tiistaina lähdettiin extempore matkalle n.25km päässä sijaitsevaan pustoon. Täällä nää eläinpuistot on ihan kivoja, kun sielä on eläimet vapaana ja katselu tehdään jeepin kyydistä, joten ei tarvitse itse kuluttaa energiaa eläinten etsimiseen. Meidän harmiksemme kuultiin, ettei sielä ollut tällä hetkellä leijonia, seeproja eikä norsuja. Kaikkee muuta katseltavaa kyllä piisasi!

Anniinan kuvaustaidot pääsi valloilleen vessassa ennen safarille lähtöä

Noin puolentoista tunnin kierros maksoi meille 210N$, joka on vähän alta 20€. Ei paha. Lisäksi saatiin kyyti saksalaisilta, jotka olivat vuokranneet auton viikonloppureissua varten. Auton voi vuokrata vähintään 5:ksi päiväksi, joten se oli niillä vielä tiistain. Muuten kaikki oli ihan jees, mutta meitä oli 7 ja autossa oli 5 istumapaikkaa. Jari ja mä hypättiin auton katetulle lavalle, mikä ei ollut maailman miellyttävin tapa matkustaa. Ensinnäkin siksi, että sielä tuli sairaan kuuma ja meillä ei ollut ikkunoita. Oli hieno sielä yrittää kurkkia auton sisäänpäin olevasta ikkunasta, kun muut pysähtyilivät kuvailemaan mm. kivoja antilooppeja. Terve! Sielä tuli sitäpaitsi todella kuuma! Auton lavalla matkusteleminen on kuitenkin ihan laillista täällä, tosin ei turvallista, joten älkäähän te Suomessa pelätkö. :D

Koitan taas pitää höpöttelyn vähemmässä, koska taaskaan en pysty selittämään oikeen mitään ilman kuvia, nauttikaa siis söpöistä eläimistä ja kuvateksteistä!

Näitä ne hidasteli kuvaamaan jo ennen kuin oltiin saavuttu perille. Takakontti kiittää!

Perillä Okapuka ranchilla

Ensimmäisenä ajeltiin jeepillämme, johon mahtui ainakin 12 henkee tsekkaamaan toinen paikan krokotiileistä.

Pelikaanit, oli vilvoittelemassa, tosin ne ei tajunnut mennä varjoon vaan levitteli siipiään.

Tottakai ne myös marssivat tiellä meidän auton edessä.

Anniinan lempikuva pelikaaneista, aikas hyvä otos!

Kiharvi! Noikin oli supersuloisia otuksia ja vain vahtasivat meitä. 

Kaulat ristissä syömässä. Ne joutuu vaihtaan useeseen otteeseen puita, jotta ruoka pysyy maistuvana.

Jotain poroja. Ne lähti juokseen meitä karkuun. Raukat.

Mitään ei jäänyt mieleen mitä antilooppilajeja nähtiin, kun niitä oli NIIN PALJON!

Maailman suloisimpia pahkasikoja! Rakastan noita elukoita, voi Pumba <3

Nää oli ilmeisesti Oryxeja, joiden lihaa täällä syödään paljon, mekin ollaan maistettu ja hyvää on! Vähä ku peuraa.

Naureskeltiin ton punaselle pepulle niin paljon, että pakko laittaa tää kuva. Tiedettiin kyllä, että täällä on niitä punaperse paviaaneja, koska nähtiin niitä josai vaiheessa, mutta punaperse lehmiä? Tai antilooppu toiki oli, mut lehmän kokonen.

Anniina alko harjotteleen luontokuvausta, Onnistuneita otoksia tuli, kun maisemat on yli kauniita!

Kun kirahvi juoksee se näyttää ihan kuin se olis otettu jostain hidastetusta filmistä. Huvittavan söpöä.

Elisan mukaan tälläset on käkkärämäntyjä. Vähän kuin oltaisiin Suomessa!

Pumban äiskä ja pikkusisarukset olivat parkkeeranneet itsensä tiellä olevaan mutakuoppaan. Äiskä ei meinannut millään jaksaa nousta, vaikka pikkuset tökki sitä. Ne ei ees juossut karkuun vaan jäi siihen pällisteleen ku ajettiin hitaasti ohi!

Jäniksen ja peuran sekotuksia tai jotain nää. Juokseminen ja korkeelle hyppääminen on näiden erikoisalaa.

Kaksi viimeistä kuvaa on mun ottamia. Harmittaa etten ottanut possusta possujen kanssa kuvaa vaikka olis ollut mahdollisuus. Ei vaan tullut mieleen. Mutta Kuvaus Possu oli kuitenkin matkassa mukana ja nautti retkestä!

Pikkunen paisti oli äitinsä tissillä, niin suloisia! (tässä vaiheessa Anniinalla loppui akku kamerasta)

Näin peräkontin tyypit kiittivät, kun takaisintullessakin pysähtyiltiin kuvaileen eläimiä. Me ei nähty esim apinoita matkalla, vaikka muut näki. :( Noi istumapaikat oli kyllä valittu harvinaisen huonosti, kun haluttiin vain pois eikä tytöiltä herunut yhtään säälipisteitä, että oltais jaettu tuska ja ne olis mennyt paluumatkaksi takakonttiin. Byhyy, ja selkä kiittää!

Kuvien oikeudet menee tänään Anniinan piikkiin kokonaan. Kiitos vain sille, joka antoi Anniinalle pienellä pantilla kameran matkaan, koska se on superhyvä kamera! Kamera väittää, että siinä olis 8megapikseliä ja joku perus zoomi, mutta oikeestaan kaikista Anniinan tuola retkellä ottamista kuvista tuli supertarkkoja joita mä pystyin jopa leikkelemään vähän vieläkin lähemmäksi, kuin mihin zoomi pystyi. Tai siis joku vois olla sitä mieltä, että se on kuvaajasta kiinni, mutta uskoo ken mitä haluaa. :D

School Assignment

Heipodei!

Ollaan vihdoinkin saatu melkein meidän lukujärjestys pelittään jos nyt vaan kaikki olis kivoja eikä muuttais kurssiensa aikoja. Tuntuu, että paikallisilla on vielä hankalempaa saada kursseja, jotka eivät ole päällekkäin kuin meillä ja nytkin se oli todella turhauttavaa. Jari valitsi itselleen aamukursseja, mutta Anniinaa ja mua ei kiinnostanut herätä 6.30 lähes jokapäivä, joten valittiin 9.30 alkavia kursseja, jotka kuitenkin loppuu 12.30. Ruokailun jälkeen meillä ei olekkaan muuta kuin maanantaisin ja keskiviikkoisin kieliä. Päätettiin luopua ensiapu-/ työturvallisuuskurssista, koska sen kaikki jutut ei varmaan päde Suomen säännöissä.

Anniina ja Jari meni opiskelemaan saksaa ja minä espanjaa. Missattiin näistä viimeviikon kurssit, mutta koska meillä kaikilla on jo jonkinlaista pohjaa opiskelemaamme kieleen niin ei missattu todellakaan mitään. Saksan tunneilla tyypit oli kuunnellu räppäystä saksan aakkosista, mitkä nyt meille suomalaisille eivät ole kauheen vaikeita. Sielä sitten noiden piti pidätellä naurua ja jammailla mukana. Espanjan tunneilla käytiin myös läpi aakkosia, jotka olivat tuttuja myöskin. Oli aika hupaisaa opetella sanaa Perro (=koira), kun R tulee mun suomalaisella aksentilla ihan sujuvasti. Kerrankin kielen opiskelu oli hauskaa! Mitään ei käyty läpi niin kuin Suomessa vaan opiskelu oli keskustelevaa ja mielenkiintoista. Kaikki oikeastaan pakotettiin osallistumaan, joten sielä vähän kuin väkisinkin oppii!

Me ollaan tässä Anniinan kanssa jo tehty kahdelle kurssille myös esseitä. Tapahtumanjärjestämisen kurssilla täytyi kirjottaa yksi sivu plagioinnista, joka on ilmeisen iso juttu täällä ja toisessa APA-Systemistä eli miten lähdeet kirjoitetaan tekstiin. Ihan mukavia tehtäviä sinällään, koska niissä ei ollut liikaa hommaa. Eilen illalla meille iski todellisuus päin pläsiä kun alettiin tekemään Travel theory and practise 1 kurssille viimeviikolla annettuja tehtäviä. Tehtävät oli tarkoitettu korvaamaan niitä tunteja, jotka oli viime viikolla peruttu.

Ensimmäinen tehtävä oli kertoa mitä eroa on matkatoimistoilla ja matkanjärjestäjillä ja samalla kertoa missä näkee itsensä valmistuttuaan koulusta ja 6 vuoden päästä. Tähän tehtävään piti kirjoittaa 700 sanaa ja mulla meni sen tekemiseen vähän yli tunti. Sai kyllä tuntea itsensä ihan typerykseksi, kun koitti riipiä niitä sanoja kirjoittamalla kaikki normaalisti heittomerkillä yhdistettävät sanat erikseen. Aika palikkakieltä siitä tuli ja muutenkin teksti oli kuin ala-asteikäisten kirjoittamaa "miksi haluat isona" tekstiä.

Mä olin jostain kumman syystä lukenut toisen tehtävän toimeksiannon huonosti ja luulin että siitä täytyisi kirjoittaa vain 400 sanaa. Tehtävä oli kuitenkin kirjottaa aluksi nykyisistä seitsemästä maailman ihmeestä ja kertoa kuka ne on valinnut jne. ja sen jälkeen valita kolme ihmettä ja kirjoittaa niistä kaikista 400 sanan analyysi. En oikeen tajunnut miten niitä olisi pitänyt analysoida, joten kirjoitin vaan mitä ne on ja miten turistit ja muut vaikuttavat niihin yms. Sain tehtyä 10% marginaalia käyttäen kaikista tarvittavat sanamäärät puoli 1 yöllä. Pikkasen väsytti sen jälkeen, kun oltiin tehty täysin koko päivä kouluhommia parin tunnin kaupungilla syömistä ja vihkojen ostamista lukuun ottamatta. Anniinalla meni vieläkin myöhempään kuin mulla!

Saatiin eilen hankittua oikeat opiskelijakortit! Saatiin myös paperit, johon meidän täytyy ottaa nimmarit opettajilta joiden kursseja ei aikaisemmin ollut meidän tiedoissa. Onneksi niitä on vain kaksi, koska nimmarit täytyy saada ennen 28.2 ja toinen näistä kursseista ei ole vielä edes alkanut, koska koulu ei tiedä kuka sitä voisi alkaa opettamaan. Aikas kiva. Vietiin myös meidän passit kansainväliseen toimistoon, jotta saatais joskus vaikka ne oikeat opiskelijaviisumit! Ei tosin ollut toi toimisto hoitanut hommaa kauheen hyvin, kun eilen tuli sähköposti klo 11.30, että ennen neljää pitää passien olla sielä. Ei suotta tullut kiire, kiva jos kukaan meistä ei olisi käynyt tarkistamassa sähköpostiaan päivän aikana! Niin ja yksi ongelma meillä on myös kun ei päästä kirjautumaan moodleen vieläkään. Luultiin, että se asia korjautuisi kun oltaisiin rekisteröidytty kursseille, mutta nyt meillä on jo se kurssi rekisteröitynä mihin tarvittais moodlee, mutta ei. Toivottavasti huomenna opettaja voisi auttaa...

Sellasta! Eli ei me täällä vain maata ja biletetä vaan ollaan oikeesti tehtykin jotain. Anniinalle oli tänään yksi sen ryhmässä koulussa ollut sanonut, että parin viikon päästä alkaa tulemaan vielä enemmän tehtäviä kotiin.

Katutura

Nyt on kyllä luvassa niin kuvapainoitteinen postaus taas, että oksat pois, mutta tätä ei voi selittää sanoilla. Ei oikeastaan edes nää kuvat kerro koko totuutta. Koitan kuitenkin pysyä mahdollisimman paljon kuvateksteissä, koska tästä nyt tulee kuvien paljouden vuoksi pitkä juttu.

Tytöt ja Jartsa poseeraa meidän hienon kulkupelin äärellä

Lähdettiin lauantaina Katuturaan meidän hostellilla asuvan Pandun kanssa "retkelle". Maksettiin tästä lystistä alle 20€, mikä ei kyllä ollut paha summa siitä mitä nähtiin ja kuultiin. Ilman opasta ja autoo en kyllä tonne muutaman kilometrin päähän tästä meidän asuinalueesta lähtisikkään, se ei ole varsinkaan yöaikaan yhtään turvallista seutua, mutta sielä asuu todella suuri osa Windhoekin asukkaista. Kuulemma nykyään täällä on jo lähemmäs jos ei yli 300 000 asukastakin, mutta Katuturan väestöä ei vaan lasketa ihan samaan tahtiin kuin muita kaupungissa asuvia tyyppejä. Todellista slummialuetta siis.

Luulin ensimmäisen telttakylän nähtyäni, että paikka olis tollasta. Ei ihan ollut, vaikka noinkin asuu paljo väkee

Suurinpiirtein tollasena valkeni todellisuus. Ajeltiin tosi pitkä pätkä peltihökkeleiden ympäröimänä. En haluis asua tuola!

Alue oli todella mäkistä ja karua. Edes vesi ei imeydy tohon kuivaan maahan hyvin.

Alue jatku silmän kantamattomiin. Koko paikkaa ei ees kierretty ja silti nähtiin PALJON!

Teiden varsilla oli myyntikojuja joissa myyntiin mm. hedelmiä ja grillattua lihaa. Kylmäsäilytyksestä ei tietookaan.

Ei olis kiva jos oma "koti" olis tuola ylhäällä, miten sen ees löytäisi! 

Autokanta oli kuitenkin suhteellisen uutta ja hyvälaatuista, ruostetta ei näkynyt kuin meidän wolkkarissa.

Parturiliikkeitä näky aika paljon, tuntui olevan yleinen ammatti tienvarsilla.

Paikalliset pelailemassa jalkapalloa. Kuvien laatu ei ole mitään parasta, kun hävetti yleensäkkin olla valkoinen ja kulkea autolla tuola ympäriinsä kuvailemassa ja ihmettelemässä, mutta kuitenkin hyvä mieli siitä, että itsekkin lahjoittaa kuukausittain edes pienen summan hyväntekeväisyyteen. Ja nää ihmisethän on periaattees "hyväosaisia" köyhiä.

Viemäröintijärjestelmää ei ole, joten uskotte varmaan sen hajun joissain kohtia. Varsinkin ällöttävää sateiden aikaan, kun kyykkypaskat lähtee meneen veden mukana ympäriinsä. Tässä kuvassa oleva hökkeli on paikallinen pissavessa.

Vettäkin alueelta löytyy. Windhoekin vesi on kierrätettyä ja se tulee suurimmaksi osaksi tosta järvestä, joten ei ihme, että vesi tyttöjen mielestä maistuu ihan järvivedelle. Toi järvi on niin likainen ettei sen kaloja voi ilmeisesti syödä, joten jännä miten ne onnistuukin puhdistamaan sen veden juomakelpoiseksi. Eikä mulla ainakaa oo menny siitä maha sekasin!

Poikettiin jossain hyväntekeväisyys paikassa, jonka nimeä en nyt millään muista. Ostettiin matkamuistomyymälästä jotain käsintehtyjä tuotteita, joista rahat menevät suoraan käsityöläisille. Tuola voi myös majoitua ja sielä oli ravintolakin.

Paikalliset kokoontuvat tonne rannalle joka päivä juhlimaan. Meteli oli sen mukainen, että oli kovat bileet päivälläkin.

Maisema järvellä oli aika kaunista katseltavaa, vaikka vesi olikin ällöttävän vihreää.

Team Finland Turisteina

Kasvillisuus näytti aika paljon vehreämmältä kastellulla alueella kuin luonnonmukaisella rannalla.

Ylhäällä ravintola ja matkamuistomyymälä.

Matkamuistoja, Kaikki oli tosi kauniita ja värikkäitä

Matkamuistomyymälän seinät oli maalattu tosi kauniisti

Meidän jatkaessa matkaa kohti suosittua Evelyn streetiä alkoi tulla sateinen keli ja sateen tullessa tiet heti Suomen mittakaavassa tulvivatkin. Täällä kuskit eivät välittäneet siitä mitään. Kuuro oli kova, mutta meni onneksi nopeasti ohi!

Retken loppuhuipennukseksi mentiin torille maistelemaan Kapanaa, eli grillattua nautaa, jota syödään pieneksi palasteltuna tulisten mausteiden kera. Tuola paikalliset käyvät helpottavansa krapulaansa. Paikka on auki joka päivä, mikä kertoo paikallisten alkoholisoitumisen tasosta. Kuvata ei oikeen uskaltanut, kun muutenkin jo hävetti olla valkoinen ja rikas. Tämä paikka oli Katururan paremmalla alueella, joten sitä ympäröi jo ihan oikeen näköisiä taloja.

Meidän grillimestari antoi mulle luvan ottaa siitä kuvan. Toi ruoka oli kyllä herkkua, vaikka se ei ehkä siltä näytäkkään.

Sellainen retki. Ei iha heti täällä kaupungin läheisyydessä asuessa tulisi mieleen miten lähellä huonompi osaisia ihmisiä meistä asuukaan, koska meidän perus elämä täällä ei ole paljon sen kummempaa kuin Suomessakaan, jos ei lasketa sitä, että täällä on kuuma ja, että meillä on uima-allas. Meidän elämä täällä tuntuu nyt varsinaiselta luksukselta, vaikka asutaankin jaetuissa huoneissa! Tollasia paikkoja näkiessä tulee kyllä huono mieli itselle, kun on niin itsekäs eikä anna enempää omasta hyvästään.

Tuudittauduttiin siihen ajatukseen, että noi ei tiedä paremmasta ja lapsetkin sielä näyttivät niin onnellisilta. Kukaan ei luultavimmin tuola näe nälkää vaan kaikki perusasiat ovat oikeastaan hyvin, vaikka viemäröinti puuttuukin. Puhdasta vettä löytyy, mikä takaa ihmisille paremmat oltavat. Onneksi. En tiedä uskaltaako sitä edes mennä alueille missä asiat ovat vielä huonommin. Vaikka pakkohan sitä mennä on törkeenä turistina katsomaan, jos sellainen mahdollisuus avautuu.