Youth center

Välttelen koulujuttuja kirjoittamalla blogia. Haittaaks se? Illalla kuitenkin on pakko ryhdistäytyä, mutta mulla on ongelma kun mun innovatiivinen, rauhallinen ja kaikin puolin hyvä opiskelupaikka on valjastettu nyt jonkun makuuhuoneeksi. Hiton levitettävä sohvasänky! Kuitenkin, nyt kun luisun blogin puolelle asiaan, josta on myöskin pitänyt kirjoittaa jo kauan, mutta olen ollut laiska lataamaan kuvia. Miksi niitä "hyviä" kuvia on aina niin paljon ja niiden lataamiseen menee niin kauan?

Jalkapallo on todella suosittua varsinkin poikien keskuudessa, tytöt ei tykkää, kun peli voi mennä aika rajuksikin!

Meidän huoneessa asui vielä viikko sitten Niki, joka teki töitä Katuturassa Youth Centerissä. Niki pyysi meidät auttamaan Special Olympics tapahtumajuttuihin, jossa lapset kisasivat erinäisissä ryhmäliikuntalajeissa. Tapahtuma oli siis tarkoitettu erikoistarpeita vaativille lapsille ja koko Youth Center on perustettu heidän tarpeitaan ajatellen. Lapsille järjestetään myös joka päivä keskuksella erinäistä iltapäiväohjelmaa.

Anniina meinas viedä ykköspalkinnon kotiin.

Ellin ja Anniinan työpiste. Ruuanjako ei ollut helppoa kun sitä ei saanut antaa kaikille.

Meidät jaettiin eri tiimeihin ja hommiin keskuksella pelipäivän ajaksi. Elli ja Anniina meni ruokajakeluun ja niillä tulikin heti vastaan ongelmia teltan pystytyksessä, kun kivikovaksi tamppaantuneeseen maahan on todella vaikea hakata teltan kiiloja. Kyllä se sitten pystyyn saatiin haalimalla miesvoimaa, mutta vähän oli myös vaikeuksia kun miehet eivät meinanneet totella tyttöjen auktoriteettiä.

Welcome! Jartsa ja minä mentiin rekisteröintipisteelle ottaan joukkueita vastaan.

Ylläri pylläri meilläkin tuli ongelmia. Meidän piti ilmoittautumisen yhteydessä jakaa osallistujille peliasut päivän ajaksi käytettäväksi ja se sujuikin yllättävän hyvin. Meidän pisteeltä kuitenkin jossain vaiheessa haettiin jalkapallovaatteet, joten ei sitten oltukaan loppuun asti kaikista kuteista vastuussa ja homma meni täysin sekaisin. Sitten kun vaatteet piti palauttaa päivän päätteeksi olikin meillä edessä kaaos, kun osa tyyppien omistakin vaatteista oli ties missä. Niitä löyty mitä ihmeellisemmistä paikoista... Huhhuh. Muuten rekisteröiminen sujui varsin mallikkaasti, jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, että oikeestaan kukaan ei allekirjottanut paperia ottaneensa urheiluvaatteet joukkueellen. Hups.

Voittajajoukkue tuulettamassa!

Ilmoittautumisaika päättyi suhteellisen ajoissa, kun kaikki joukkueet oli saapuneet ja sen jälkeen Jartsasta ja musta tuli ilmeisesti jotain päiväkerton pitäjiä tai vastaavia. Lapsille jaettiin hulavanteita, palloja ja hyppynaruja ja sitten alkoikin lasten huutelu. "täti katso tänne, kato ku mä teen näin!" "Setä, koita sääki!" Oli kyllä ihan hauskaa tanssia ja temmeltää lasten kanssa, mutta päivän päätteeksi, kun palkinnot oltiin jaettu ja paikka oli siivottu olin täysin rättipoikki väsynyt! Onneksi yksi pirteä yhden työntekijän tyttö jaksoi tsempata ja hauskuuttaa meitä meidän työpisteellä koko päivän.

Vapaaehtoistyöntekijät, plus apurityttö with Special Smiles!

Ollaan ehditty jo toistamiseen mennä keskukselle Nikin viimeisenä työpäivänä vetämään piirrustustuntia. Päätettiin tehdä lapsista rinki, jossa paperia siirretään minuutin välein viereiselle ja lopuksi oli tarkoitus saada alkuperäinen paperinsa takaisin, johon on ilmestynyt kokonainen taideteos. Tytöt ei sitten suurimmalta osin lämmenneet tälle idealle kun muut "pilasi" piirrustukset. Huoh. No, hauskaa kuitenkin oli, vaikka vähän meinasi alkaa hermoja raastaan joidenkin kiukuttelevien lasten kanssa välillä.

Hienoja taideteoksia sieltä tulikin! (Elli sai niistä mukaansa suurimman osan)

Kukkia piirrettiin paljon!

Tästä näkee miten työ on edistynyt matkan varrella, toi sivuun ilmestynyt ruusu on ihana!

Sitten yritettiin jakaa taideteoksia omille omistajilleen, mutta eihän sekään mennyt niin kuin suunniteltii

Lapset oli kyllä todella omapäisiä ja ottivat kahtakin paperia, kun yritettiin saada teosten oikeiden omistajien nimistä selvää... No, onneksi silti lapsukaiset auttoivat meitä siivoamaan vesivärisiveltimet ja kulhot ja loppuaika hoitukin vapaata piirrustelua -tekniikalla, mikä toimi paljon, paljon paremmin! Kolmisen tuntia vierähti kuin siivillä taas keskuksella ja taas oli armoton väsy kun sieltä lähdettiin pois!

Yksi suloinen oli niin väsynyt päivän temmellyksestä, että nukahti Anniinan syliin

Youth Centerin läheisyydessä on kivaa katutaidetta, olihan sinne pakko mennä istumaan!

Meitä pyydettiin käymään joka viikko Centerillä, mutta vaikka tuntuu vähän itsekeskeiseltä, kun on perjantaitkin vapaata koulusta niin sanottiin, että voidaan tulla aina jos he soittavat ja pyytävät apua esimerkiksi jonkun tapahtuman järjestämiseen. Mulla ei henkilökohtaisesti ole kauheesti hermoja tehdä tollasta työtä useesti. Se on tosi rankkaa. Uskon kuitenkin, että vielä joskus mennään ainakin kolmannen kerran auttelemaan, ehkäpä paremman askarteluidean kera!

Katutura

Nyt on kyllä luvassa niin kuvapainoitteinen postaus taas, että oksat pois, mutta tätä ei voi selittää sanoilla. Ei oikeastaan edes nää kuvat kerro koko totuutta. Koitan kuitenkin pysyä mahdollisimman paljon kuvateksteissä, koska tästä nyt tulee kuvien paljouden vuoksi pitkä juttu.

Tytöt ja Jartsa poseeraa meidän hienon kulkupelin äärellä

Lähdettiin lauantaina Katuturaan meidän hostellilla asuvan Pandun kanssa "retkelle". Maksettiin tästä lystistä alle 20€, mikä ei kyllä ollut paha summa siitä mitä nähtiin ja kuultiin. Ilman opasta ja autoo en kyllä tonne muutaman kilometrin päähän tästä meidän asuinalueesta lähtisikkään, se ei ole varsinkaan yöaikaan yhtään turvallista seutua, mutta sielä asuu todella suuri osa Windhoekin asukkaista. Kuulemma nykyään täällä on jo lähemmäs jos ei yli 300 000 asukastakin, mutta Katuturan väestöä ei vaan lasketa ihan samaan tahtiin kuin muita kaupungissa asuvia tyyppejä. Todellista slummialuetta siis.

Luulin ensimmäisen telttakylän nähtyäni, että paikka olis tollasta. Ei ihan ollut, vaikka noinkin asuu paljo väkee

Suurinpiirtein tollasena valkeni todellisuus. Ajeltiin tosi pitkä pätkä peltihökkeleiden ympäröimänä. En haluis asua tuola!

Alue oli todella mäkistä ja karua. Edes vesi ei imeydy tohon kuivaan maahan hyvin.

Alue jatku silmän kantamattomiin. Koko paikkaa ei ees kierretty ja silti nähtiin PALJON!

Teiden varsilla oli myyntikojuja joissa myyntiin mm. hedelmiä ja grillattua lihaa. Kylmäsäilytyksestä ei tietookaan.

Ei olis kiva jos oma "koti" olis tuola ylhäällä, miten sen ees löytäisi! 

Autokanta oli kuitenkin suhteellisen uutta ja hyvälaatuista, ruostetta ei näkynyt kuin meidän wolkkarissa.

Parturiliikkeitä näky aika paljon, tuntui olevan yleinen ammatti tienvarsilla.

Paikalliset pelailemassa jalkapalloa. Kuvien laatu ei ole mitään parasta, kun hävetti yleensäkkin olla valkoinen ja kulkea autolla tuola ympäriinsä kuvailemassa ja ihmettelemässä, mutta kuitenkin hyvä mieli siitä, että itsekkin lahjoittaa kuukausittain edes pienen summan hyväntekeväisyyteen. Ja nää ihmisethän on periaattees "hyväosaisia" köyhiä.

Viemäröintijärjestelmää ei ole, joten uskotte varmaan sen hajun joissain kohtia. Varsinkin ällöttävää sateiden aikaan, kun kyykkypaskat lähtee meneen veden mukana ympäriinsä. Tässä kuvassa oleva hökkeli on paikallinen pissavessa.

Vettäkin alueelta löytyy. Windhoekin vesi on kierrätettyä ja se tulee suurimmaksi osaksi tosta järvestä, joten ei ihme, että vesi tyttöjen mielestä maistuu ihan järvivedelle. Toi järvi on niin likainen ettei sen kaloja voi ilmeisesti syödä, joten jännä miten ne onnistuukin puhdistamaan sen veden juomakelpoiseksi. Eikä mulla ainakaa oo menny siitä maha sekasin!

Poikettiin jossain hyväntekeväisyys paikassa, jonka nimeä en nyt millään muista. Ostettiin matkamuistomyymälästä jotain käsintehtyjä tuotteita, joista rahat menevät suoraan käsityöläisille. Tuola voi myös majoitua ja sielä oli ravintolakin.

Paikalliset kokoontuvat tonne rannalle joka päivä juhlimaan. Meteli oli sen mukainen, että oli kovat bileet päivälläkin.

Maisema järvellä oli aika kaunista katseltavaa, vaikka vesi olikin ällöttävän vihreää.

Team Finland Turisteina

Kasvillisuus näytti aika paljon vehreämmältä kastellulla alueella kuin luonnonmukaisella rannalla.

Ylhäällä ravintola ja matkamuistomyymälä.

Matkamuistoja, Kaikki oli tosi kauniita ja värikkäitä

Matkamuistomyymälän seinät oli maalattu tosi kauniisti

Meidän jatkaessa matkaa kohti suosittua Evelyn streetiä alkoi tulla sateinen keli ja sateen tullessa tiet heti Suomen mittakaavassa tulvivatkin. Täällä kuskit eivät välittäneet siitä mitään. Kuuro oli kova, mutta meni onneksi nopeasti ohi!

Retken loppuhuipennukseksi mentiin torille maistelemaan Kapanaa, eli grillattua nautaa, jota syödään pieneksi palasteltuna tulisten mausteiden kera. Tuola paikalliset käyvät helpottavansa krapulaansa. Paikka on auki joka päivä, mikä kertoo paikallisten alkoholisoitumisen tasosta. Kuvata ei oikeen uskaltanut, kun muutenkin jo hävetti olla valkoinen ja rikas. Tämä paikka oli Katururan paremmalla alueella, joten sitä ympäröi jo ihan oikeen näköisiä taloja.

Meidän grillimestari antoi mulle luvan ottaa siitä kuvan. Toi ruoka oli kyllä herkkua, vaikka se ei ehkä siltä näytäkkään.

Sellainen retki. Ei iha heti täällä kaupungin läheisyydessä asuessa tulisi mieleen miten lähellä huonompi osaisia ihmisiä meistä asuukaan, koska meidän perus elämä täällä ei ole paljon sen kummempaa kuin Suomessakaan, jos ei lasketa sitä, että täällä on kuuma ja, että meillä on uima-allas. Meidän elämä täällä tuntuu nyt varsinaiselta luksukselta, vaikka asutaankin jaetuissa huoneissa! Tollasia paikkoja näkiessä tulee kyllä huono mieli itselle, kun on niin itsekäs eikä anna enempää omasta hyvästään.

Tuudittauduttiin siihen ajatukseen, että noi ei tiedä paremmasta ja lapsetkin sielä näyttivät niin onnellisilta. Kukaan ei luultavimmin tuola näe nälkää vaan kaikki perusasiat ovat oikeastaan hyvin, vaikka viemäröinti puuttuukin. Puhdasta vettä löytyy, mikä takaa ihmisille paremmat oltavat. Onneksi. En tiedä uskaltaako sitä edes mennä alueille missä asiat ovat vielä huonommin. Vaikka pakkohan sitä mennä on törkeenä turistina katsomaan, jos sellainen mahdollisuus avautuu.