Näytetään tekstit, joissa on tunniste hostelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hostelli. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. helmikuuta 2013

Jos juot, olet huono opiskelija.

Moro! (lausuttuna pehmeällä r:llä täällä tarkoittaa hyvää huomenta tai hyvää päivää)

Meillä on vapaata ensi viikon maanantaihin asti, milloin koulu alkaa kunnolla. Ollaan jotenki otettu tässä vahingossa biletyksen kannalta pari päivää, mutta ei se mitään. Kuvia on toivottu ja kuvia taas saatte. Huomatkaahan myös toi February pics linkki tossa ylhäällä, josta voi selailla meidän lähes kaikki tässä kuussa otetut kuvat. Monet samoja, jotka täälläkin vilahtelee, mutta kun ei olla otettu enempää!


Tiistaina orientaatio loppui ajoissa, ei tiedetä miksei me saatu kampuskierrosta, kun muut sai, mutta mentiin sitten ostaan kouluvaatteita ja samalla tuli nälkä niin eksyttiin ostoskeskuksessa syömään hodaria ja juomaan kaljaa. Yhdet siis piti ottaa, mutta sitten otettiin toiset ja kolmannet ja jossain vaiheessa käytiin vielä tutustumassa koulun kirjastoon ja mentiin jatkamaan juomista hostellille. Hauska ilta oli ja saatiin myös idea järjestää perjantaina eli huomenna grillibileet meidän luona. Ostarilla Anniina bongasi tutun naaman, kun Ilari, joka tavattiin North-South-Southin koulutuksessa käveli ohi ja minä kipaisin sen perään ja tutustuttiin myös Saaraan, joka opiskelee Ilarin kanssa yliopistolla. Nekin tuli sitten meidän kanssa yksille ja lupas tulla myös grillibileisiin!

Windhoekissa Windhoek kaljaa

Päiväkänneihin syyllistyneet huonot opiskelijat

Elli ja Kimmo tuli myös meidän koulun ravintolaan syömään

Ei sitten annettu sen häiritä, että oltiin tiistaina oltu huonoja opiskelijoita, koska keskiviikkona meillä oli klo 11.00 tapaaminen meidän koululla uusien opiskelijoiden kanssa. Se kesti jonku pari tuntia ja saatiin alustavat lukujärjestykset. Meille tosiaan tuotti päänvaivaa se, että koska lukujärjestys ei ole pitävä ja siihen luultavimmin tulee muutoksia niin ei voida valita kunnolla kurssejamme jos niihin vaikkapa tulee päällekkäisyyksiä. Muutenkin jo tolla lukujärjestyksellä oli iso ongelma valita 5 kurssia, jotka eivät menisi päällekkäin. Mehän saadaan täällä vain puolet niistä pisteistä, mitä täkäläiset opiskelijat saa, koska pisteytys on jotenkin erilainen Suomeen verrattuna. Noh, toivotaan, että saadaan viimeistään lukujärjestys toimimaan ensiviikon perjantaina, kun lopullinen lukujärjestys saapuu (tai toivotaan niin) ilmoille!

Kouluruokaa! alle 3€ annos

Jälkiruoka alle euron, nam! 

Kokis maksoi about euron. Vähän kalliimpaa siis kouluruoka kuin suomessa, mut onko vähän eri taso?

Ruokatunnin (joka kestää puolitoista tuntia) jälkeen meillä piti olla tapaaminen Geraldin eli yhden meidän koulun pomoista kanssa, mutta hän päätti olla tunnin myöhässä. Vähän ärsytti, kun se sitten alko tapaamisen aluksi meille sopertaan että meillä pitää olla focus jossain tietyssä aineessa ettei saada ottaakkaan hospitalityn ja tourismin kursseja sekaisin. No, päätettiin kaikki valita turismin puoli, koska uskotaan sillä olevan meille enemmän annettavaa täällä. Gerald sitten päätti kertoa meille pitkän tarinan siitä miten hän on opiskellut neljää eri alaa peräjälkeen ja ne kaikki täydentää toisiaan, että pitää keskittyä yhteen asiaan kerralla eikä jakaa ajatuksiaan monelle alalle. Harmi vain, että Suomessa turismiin kuuluu myös hospitalityn kursseja ja toistepäin. Joten Geraldin mielestä Suomen järjestelmä ei toimi. Hän oli opiskellut 30-vuotta!!!! Se oli sen mielestä hyvä juttu. HAHAHAHAA! Kaiken lisäksi se näytti meille kuvan, jossa se oli vuonna 2011 jossain kokkikisoissa ollut makkarantekomestari numero 1. Tosi impressive. :D

Ahkerat opiskelijat - oppijat, kuten täällä sanotaan Alisa ja Jari odottamassa tapaamista Geraldin kanssa

Ahkera opiskelija Anniina käveli ympyrää lähes koko odotuksen ajan

Koulusta tultiin kotiin ja maattiin uima-altaalla uiden ja lukien ja jutellen. Edellisenä iltana yksi saksalainen nainen kertoi meille paikasta nimeltä Fashion bar, jossa on joka keskiviikko naisten ilta. Naiset pääsee sisään ilmaisena ja drinkit maksaa 10$ eli alle euron. Mä kisutin ihmisiä lähteen sinne ja lopulta alku vastustelun jälkeen ihmiset lähti ja myöhemmin jopa kiitteli sitä, että olin raahannut ne sinne. Sain myös Ilarin, Saaran ja pari niiden kaveria yliopistolta tuleen meidän messiin! Koko baari tanssi ja piti hauskaa. Musiikki tosin soi liian lujalla ja vaikka muut olivat sanoneet olevansa vain vähän aikaa niin ne jäivät sinne vielä kun mä lähdin yhden naisen hajuveden tukehduttamana taksilla takaisin hostellille meidän huonekaverin Californialaisen Nicholen kanssa.


Possu pääsi maisteleen drinksuja. Montaa ei voinu juoda kun oli pakko tanssia!

Tänään kellään Suomalaisella meidän hostellilta ei ollut koulua tai mitään, joten maattiin aamupäivä aurinkoa ottaen ja uiden. Täällä on joku ihme villitys menossa, että koitetaan sukeltaa mahdollisimman monta kertaa uima-altaan päästä päähän. Mun mielestä toikin oli aikalailla välineurheilua, koska kun mä sukelsin niin bikinien yläosa valahti alas ja alaosakin valui, joten koitan joskus toiste paremmilla välineillä uudestaan. Tänään se meni lähinnä nauramiseksi! Meinattiin myös mennä koululle taas syömään, mutta oltiin puolituntia myöhässä ja lähdettiin siitä isommalle ostoskeskukselle. Odotin jotain suhteellisen saman kokoista, kuin on meidän koulun vieressä, mutta toi oli jo jotain ideaparkin kokoa tai isompi! Syötiin sitten sielä ihan sairaan hyvää ruokaa ittemme ähkyyn ja vähän shoppailtiin. Nyt on alennusmyyntejä menossa ja ilman niitäkin täällä on mm. kengät ihan sairaan halpoja! (en ole ostanut kuin yhdet korkkarit ja koulutennarit)


Sadekausi alkaa tekeen myös tuloaan. Yleensä sen olisi pitänyt kestää jo koko tammikuun, mutta tänävuonna sateet ovat olleet myöhässä ja nyt on vasta tämän viikon aikana alkanut vähän satelemaan ja ukkostamaan. Sateet tulevat usein iltapäivästä ja loppuvat ennen pimeän tuloa, joten auringonlaskun ihailut ovat paikallaan! Tämän illan auringonlaskua voi nähdä pilkistyksen tosta yläpuolella olevasta kuvasta.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Hostel2


Sitten niihin hyviin asioihin tässä hostellissa:

Ihan ensimmäiseksi täytyy mainita, että tää on varmaan kaikista halvin koko Windhoekissa. Meillä maksaa yksi yö about 5€ ja muualla ei tosiaan tarjota huonetta, vettä, sähköö ja uima-allasta tolla hinnalla. Netistä me maksetaan joku 8€ kuukaudessa ja se toimii suhteellisen hyvin. (tietenkin se pätkii, mutta mitä voisi odottaa Afrikassa?) Muualla hinnat ovat helposti tuplaten sama tai jos hankkisi oman kämpän niin joutuisi maksamaan kaikesta erikseen, mikä tekisi hinnasta paljon korkeamman! (plus ei olisi uima-allasta)

Maisemaa lähikaupalta meidän hostellia kohti. Hostelli on suht lähellä tota kirkkoa.

Hostellin emäntä pitää aina omassa jääkaapissaan kylmää kaljaa, viiniä ja siideriä, joita me saadaan ostaa halvalla. Ne maksaa jonku 15$ eli jotain about vähän yli euron luokkaa... Myöskin täältä pystyy vuokraamaan kaikkia retkeilyvälineitä ja mm. nelivetoauton, jos haluaa lähteä katselemaan dyynejä. Sielä ei ilmeisesti ole paljon hostelleja, joten telttailu on suositeltavaa. Teltat on auton katolle laitettavia, joten siitä plussaa ja niihin mahtuu yhteensä 4 henkeä. Myöskin pääsiäiseksi hostelli järjestää retken joka kiertää vähän kaikkialla mm. Victorian putouksilla ja hintaa oli joku alle 100€ muistaakseni, joten kuulostaa tosi hyvältä! Hommaan kuului ruuat ja matkat ja sisäänpääsyt, mutta ei juomia.

Mansikkamaitoa pillillä. Tein itse hartioille boleron, siitä varmaan myöhemmin lisää :D

Hostellilla on koko ajan henkilökuntaa läsnä. Emäntä jopa asuu täällä, että jos yöllä olisi joku hätä niin ensin voisi pyytää apua yövartijalta, joka ilmeisesti ”asuu” uima-allasalueella tai sitten isommissa ongelmissa herättää emäntä. Täällä myös siivooja imuroi meidän huoneen ja vie sieltä roskat, joten meidän ei tarvitse itse pahemmin siivota. Siivooja myös tiskaa, jos onnistuu syömään ja sotkemaan oikeeseen aikaan. Keittiössä on purkki, johon voi laittaa siivoojalle tippiä ja koska se on niin kiva niin päätettiin kerätä sinne aina meidän pikkukolikot, koska ei osata oikeen käyttääkkään niitä.

Muutenkin hostellissa on todella ystävällistä ja mukavaa porukkaa. Koskaan ei tarvitse olla yksin mikäli ei halua. Kaikki tervehtivät toisiaan aamusta asti iloisesti.

Maisemaa meidän tienhaarasta (Roentgenstrasse) lähikaupalle päin.

Sijainti on ehdottomasti plussaa! Pienen kävelymatkan päässä mäen päällä on ruokakauppa (joka on auki myös sunnuntaisin!) ja pankkiautomaatti. Viereistä katua suoraan kävelemällä about kolme korttelia pääsee meidän Turismin koululle, eikä pääkampuksellekkaan ole kuin 5-10 min kävelymatka riippuen tietenkin kävelynopeudesta. Vähän isommalle ostoskeskukselle, jossa on myös ruokakauppa kävelee vartissa ja ravintolakin oli yhden korttelin päässä, joten kaikki on ihan käden ulottuvissa. Baareja tai tälläsiä ei olla vielä tsekattu, mutta niihin nyt mennään muutenkin oman turvallisuuden vuoksi taksilla eikä koskaan yksin.

Pyykin pesua en ole itse vielä koittanut, mutta siinäkin palvelu on kuulemma ensiluokkaista, johtuen lähinnä hyvästä siivoojasta. Siivooja oli nostanut saksalaisten poikien pyykit kuivumaan, vaikka oikeesti se olisikin pyykkääjän oma homma. Pyykkäys ei myöskään ole kallista vain 35$/kerta (n.3€). Vaatteet tietenkin kuivuvat ulkona todella nopeasti ja ainakin mun pyyhe ja biksut on kuivuneet sisätiloissakin yhden yön aikana, joten ilma ei ainakaan ole turhan kostea.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Hostel1


Ollaan kotiuduttu suhteellisen hyvin meidän nykyiseen ”kotiin”. Täällä on kuitenkin verrattuna Suomeen muutamia kummallisia juttuja ja sääntöjä on tietenkin kunnon liuta! Mä olen kerännyt sekä "hyviä", että "huonoja" asioita tästä hostellista ja aloitan niiden huonompien tai oudompien juttujen läpikäynnillä. Huomenna sitten nostan enemmän parempia fiiliksiä ilmoille.

Tiskaaminen ja muutenkin keittiössä toimiminen on hieman vaikeeta. Meille on varattu 4:lle tytölle yksi hylly jääkaapista, mikä ei ole kauheen paljon, kun kaikki haluisivat mieluiten kylmää mehua ja ruokaa. Kuivaruuat ja muut säilytetään pahvilaatikoissa keittiössä olevassa ruokakomerossa. Hanasta tuleva juomavesi menee ensin suodattimen läpi, mikä tekee vedestä vieläki lämpöisempää. Tyttöjen mielestä se vesi maistuu ihan järvivedelle, mutta mulle se maistuu suhteellisen hyvin ainakin sitruunamehun kera. Ostettiin Anniinan kanssa myös mukit, jotka pitävät kylmän kylmänä ja kuuman kuumana. Se oli ihan sairaan hyvä ostos, enkä muita mukeja oikeen haluakkaan käyttää, koska täällä tiskaaminen tuntuu jotenkin ongelmalliselta. Tiskiin ei oikeastaan saisi käyttää paljon ollenkaan vettä ja huuhteluvedellä pestään aina seuraavat astiat. Todella hygieenistä ja tiskaus sujuu tietenkin ikivanhalla sienellä. Se on kumma kun ei ulkomailla tajuta käyttää tiskiharjoja!


Vessassa ja suihkussa on myös vähän eriskummallisuuksia. Vessoja on kaksi ja niissä on yleensä ikkunat auki. Jos illalla menee suihkuun tulee sinne myös ötököitä, koska ne tietenkin seuraavat valoa. Ikkunoita ei kuitenkaan oikeen viitsi sulkeakkaan tai vesi höyrystyy sisälle. Toisesta vessasta näkee suoraan uima-altaalle mikäli ikkuna on täysin auki, niin siinähän on sitten kiva mennä suihkuun! Samaisessa vessassa myös vessan veto ei suju oikeen kauheen hyvin vaan kaikkien isot hädät jäävät kellumaan pönttöön. Ihan perus sääntönä on myös, että hiukset kerätään myös tietenkin suihkukaivosta käynnin jälkeen. Kyllähän täällä käy siivooja, jonka hommaa senkin luulisi olevan, mutta koitetaan kuitenkin välttää tukkeumia.

Meidän huoneessa on periaatteessa 4 kaappia, niistä kaksi on niin korkeella, ettei sinne voi normaali ihminen ylettyä. Ehkä tikapuilla tai jos siirtäisi jonkun kerrossängyn siihen eteen. Meillä siis neljä tyttöä jakaa kaksi kaappia! On aika tukalaa. Myös meidän huoneessa on ikkunassa hyttysverkko, mikä on tosi hyvä juttu! Kukaan ei ole vielä saanut minkäänlaisia pistoksia tai muita. Poikien huoneessa on vaan yläsängyissä on hyttysverkot, joten esimerkiksi Jarilla on kauheesti jäävätän näkösiä ja kokoisia pistoksia/puremia.


Sähköä täytyy säästää. Se ei ollut yhtään yllättävä asia, joten aina kun on poissa huoneesta pitää sammuttaa valot ja laittaa pistorasiat pois päältä. Ollaan tehty lähinnä niin, että ladataan tietokoneemme ja kännykkämme öisin, jottei ylikuormitettaisi sähköä, koska jos se tapahtuu niin tältä alueelta voidaan katkaista sähköt kokonaan tunniksi tai pariksi. 

Sisään tänne Hostelliin pääsee vain soittamalla ovikelloa tai huutelemalla oven avausta. Ulko-ovi on sähköllä toimiva liukuva portti ja muut ovet ovatkin oikeastaan aina auki. Ilmeisesti jossan vaiheessa yöllä varija laittaa myös jotain muita ovia kiinni, mutta siitä me ei tiedetä mitään kun ei olla yökukkujia! Myöskään huoneen ovissa ei periaatteessa ole lukkoja. Emäntä sanoi kyllä, että meidän huoneeseen löytyy kaksi avainta, mutta meitä asuu sielä neljä, joten eipä sitä voi lukkoon laittaa. Myöskään mitään turvalokeroita ei ole. Pitää vain luottaa siihen, että kukaan ei varasta mitään. Onneksi oikeestaan kaikilla on täällä omat hienot tietokoneet ja monilla on suhteellisen uusia kännyköitäkin (paitsi suomalaisilla), joten eipä kukaan himoitse toisten omaisuutta. Jos tänne tulee vierailijoita niin niitä ei saa viedä sisään ettei kenellekkään tule himotusta varastaa mitään meidän juttuja. Sitä ei halua, mitä ei tiedä olevan.


Uima-allasalueellakin on jännä juttu! Tää hostelli vuokraa ”luksus telttoja”, jotka on oikeestaan uima-altaan vieressä olevat katetut alueet. Jos sielä asuu jotain niin uima-altaalta vähenee sänkyjen verran... eli ne vähän niinku vie meidän aurinkotuolit! Meidän huoneesta myös vietiin yksi patja yhdeksi yöksi teltoille. En kyllä itse haluaisi maksaa siitä enempää, että nukkuisin ulkona uima-allasalueella hyttysverkkojen alla! (mutta ilmeisemmin Elli ja Anniina tykkäis siitä) Sisällä tuntuu olevan sata kertaa turvallisempaa, varsinkin kun kaikki tavaratkin olisivat vain jonku verhon takana, eikä missään oikeessa huoneessa. Altaalla ei saa myöskään läiskyttää vettä, joten sielä ei voi pelailla mitään pallopelejä tms... Me not like.

torstai 31. tammikuuta 2013

En muka ole tehnyt mitään -päivä

Mulla ei ole normaalioloissa aikomusta kirjotella tänne ihan joka ikinen päivä, mutta tänään oli pakko tulla vielä pistään pari kuvaa. Oikeestaan ne kaksi ainoota, jotka tänään otin. Harmittaa vähän etten ottanut kuvia kun käytiin tutustumassa meidän Tourism -kouluun, mutta ehtiihän sitä! Saatiin myös infoo, että meidän koulupuvun täytyy olla musta hame, valkoinen kauluspaita, mustat kengät ja mustat sukat. Jes. Ensimmäiseen koulupäivään lauantaina ei kuitenkaan aijota pukeutua kuin omiin vetimiin, koska koulun jälkeen on kyyditys grillibileisiin jotka koulu järjestää. Maanantaina pitää sitten olla tositoimissa klo 7.45.

Bongasin meidän hostellin pihasta mangopuun, harmi ettei noita uskalla syödä tai emäntä saattais suuttua...


Kaikista tärkein asia kuitenkin tänään, josta halusin tulla ilmoittamaan oli se, että me siivottiin meidän huone! Nyt jopa lattiaa näkee ja vaatteet voisi ehkä löytää ilman puolentunnin etsintää!

Oon koittanut kisuttaa Anniinaa kirjottaan tänne, koska sillä olis aivan varmasti hauskoja pikku tarinoita kerrottavana, jotka valitettavasti varmaan unohtuu jos niitä ei laita muistiin mihinkään. Koitan siis keräillä niitä ylös jos se ei itse halua niitä tulla julkaisemaan.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Oryx rump steak, please!

Iltaa!

Tänään aamulla meillä oli tapaaminen koululla ja koitettiin ehtiä sinne kymmeneksi. Kuitenkin Afrikkalaiseen tapaan kuuluu niin oltiin vähän myöhässä... Saatiin vähän infoa tulevaisuudesta ja muun muassa viisumeista, koska ollaan nyt täällä viikosta kolmeen kuukauteen kestävillä turistiviisumeilla. Jokaisella henkilöllä on siis passissaan eri aika, mikä on todella jännä juttu. Me saatiin Anniinan kanssa kolmen viikon aika hankkia opiskelijaviisumi, minkä pitäis olla oikeestikkin riittävä aika.


Koululla ei mennyt kauheesti aikaa. Tapaamisen jälkeen käytiin maksamassa rekisteröintimaksu koululle, koska meitä kohdellaan täällä kuin 1. vuoden opiskelijoita siitä huolimatta, että ollaan omassa koulussamme jo korkeemmilla asteilla. Mä olin tuhma tyttö ja käytin isän Visaa, koska mulla ei oo tilillä rahaa ennen ku opintotuki tulee, sitä siis odotellessa! Käytiin sitten ostoskeskuksessa, joka on jotain Koskikeskuksen kanssa samaa kokoluokkaa tai jotain. Sielä oli iso supermarket, josta shoppailtiin ruokatarvikkeita suhteellisen edullisesti. Ainakin liha oli paljon halvempaa kuin Suomessa ja vaikka kaikki väittää, että jotkut tuotteet on kalliimpia niin en usko niitä!


Ei olla vielä saatu aikaiseksi laitettua tavaroita kaappiin matkalaukuista. (tää ei varmaan yllättänyt ketään?) Koitetaan ehdottomasti tehdä se huomenna, koska tavaroiden etsiminen isosta kasasta on kauheen vaikeeta plus siivooja ei suostu tuleen siivoon meidän huonetta jos lattialla on tavaraa! Kuitenkin, huone on ihan kiva, vaikka eilen kuultiin, että sielä saattaa olla hämähäkkejä. Se ei tosin onneksi haittaa kuin Anniinaa ja Elisaa.


Suurimmaksi osaksi loppupäivä kulutettiinkin altaalla. Kuvat ei nyt näytä ehkä niin aurinkoisilta ja lämpimiltä, kuin täällä on. Oikeestaan nyt pitäisi kaiken järjen mukaan sataa paljon, mutta täällä on todella kuivaa, mikä ei ole ilmeisesti normaalia. Me tosin nautitaan siitä! Tässä saatiin ensimmäiset väritkin pintaan, jotka ovat lähinnä punaista, mutta ei se mitään! Kukaan ei palanut pahasti.

Happy Girl with her new top.

Happy girl without the top.

Kirjaimellisesti auringonpalvontaa suomalaisten ja saksalaisten kera.

Takapihan kukkapuu on ihana <3

Some foot.

Perheen kissimirri

Illalla, kun mä olin jo syönyt jäätävään nälkääni papuja Suomalaisjengi (5 henkee) ja yksi saksalainen kaveri päätti lähteä ravintolaan. No, ei siinä pavut paljon haitannut, koska mulla oli koko ajan jäätävä nälkä ja muut väittivät etteivät tunne näläntunnetta näin lämpimässä. Pyh, ruokaa tänne ja äkkiä ja paljo!

Korttelin päässä oleva Afrikkalainen ravintola

Jengi miinus minä.

En haluisi asua tuola, jokapaikassa on piikkilankaa, mutta toi on ehkä jo vähän liikaa! 

Ruokalistaa. Otettiin Anniinan kanssa toiseks viimenen ateria Afrikkalaisella Oshifima puurolla, joka ei maistunut miltään.

Sain Henkalta ihana kuvauspossun läksiäislahjaksi

Possu pääsi myös illalliselle. Alkupalaksi meille tarjottiin Afrikkalaista makeaa leipää voin kera. Se oli vähän kuin kuivakakun ja perus leivän sekoitusta. Syötiin ruuat ulkona ja katseltiin uskomattoman kaunista auringonlaskua ja nautittiin Afrikan tunnelmasta. Tää ei tosiaan ole siis sellaista jota ensimmäisenä tulee mieleen Afrikasta. Täällä on paljon suhteellisen uusia rakennuksia ja vieressä tässä asuu Kiinan suurlähettiläs, joka asuu tollasessa jäätävän kokoisessa (se koko kortteli, joka kierrettiin ravintolaan mennessä) kompleksissa...

Kuvia meidän asuntiloista ja ehkä videookin koitan latailla tänne, jotta pääsette paremmin perille siitä, miltä täällä näyttää! Oli muuten aika jännä olla ainoat valkoiset ihmiset koulun kampuksella.