Trip from Windhoek

Kun Topsukka oli vielä täällä vuokrattiin auto päiväksi. Sekin pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan vasemmanpuolesta liikennettä. Vuokrattiin perus pikkunen auto Tryftyltä ja se maksoikin vain 300N$ (kiitos Topsukalle tämän ylellisyyden maksamisesta, herrasmies!) Vaikka palvelu ei ollut mitään parasta saatiin auto kuitenkin "vain" 40 minuuttia myöhässä, mikä täkäläisellä aikakäsityksellä ei ole myöhässä ollenkaan! Meille jäi kivasti aikaa kiljua ja huutaa Topsukan ajaessa.

Ensimmäinen pysäkki ei ollut kaukana Hilton Hotellista, mistä noudettiin vuokra-auto. Esiteltiin Topsukalle Christ Church, joka on yksi Windhoekin nähtävyyksistä. Käytiin oikeen sisälläkin, mikä oli kyllä aika extremeä toimintaa. (Tosin käväsin sielä jo kerran aikaisemmin Anniinankin kanssa) Matkustusvinkkinä voisin sanoa, että jos joskus pyöritte Windhoekissa niin tän kirkon liepeillä on aina jotain ukkeleita myymässä sellasia palmusta tulevia pähkinöitä, turisteja ne viilaa silmään ja ottaa viisinkertaistakin hintaa. Kuitenkin pähkinän saa itselleen omilla kaiverruksilla, tosin kuin turistikaupoista ostessa niissä lähinnä lukee Namibia.

Okapuka Ranch ja iloinen kuski

Turvallisesti ja aivan liian ajoissa päästiin Okapukaan, koska päivän päätehtävänä oli päästä näkemään Afrikan eläimiä. Niinpä oltiin varattu meille neljälle GameDrive, elikkä suomeksi safari (ton sanan käyttö kyllä täällä pelottaa, kun ei olla ampumas niitä eläimiä, vaikka ne hyviltä maistuuki). Lysti maksaa 210N$ ja sillä rahalla pääsee puoleksitoista/kahdeksi tunniksi ajelemaan ton paikan tiluksia. Me siinä aikaa tappaeksemme jopa syötiin ennen ajelua, ruoka ei tosin ollut mitään parasta, joten kehotan vain juomapuoleen jos tuonne eksyy ja joutuu odottelemaan. Me hörpittiin siinä myös parit BeerShantyt eli sitruunalimpparin ja kaljan sekotukset.

Ekat elukat jotka tuli vastaan oli tietenkin antilooppeja.

Sitten mentiin katsomaan tiluksien krokoja, yllättävän paljon oli hanhiakin uskaltautunut niiden lähelle.

Mieskroko ja naiskroko. Aika tylsiä elukoita.

Toisella puolella autoa popsi Pumban perhe jotai muroja, joita opas niille heitti. <3

Toi maisema <3

Krokot jättää tappamansa eläimet lilluun veteen, kun ne tykkää vähän mädäntyneemmästä lihasta, nam!

Rautatie Swakopmundiin kulkee keskeltä tiluksia.

Vaikka onkin huono kuva niin tää on lähes ainoita mitä noista pirun Kuduista oon saanu napattua!

Pumban pikkuserkkuja juoksemassa häntä pystysssä.

PAAALJON SARVIKUONOJA!!!!

Turistit pällistelemässä autostaan ihmeellisiä luontokappaleita.

Aika kuvateksti painotteisella linjalla taas mennään, mutta haittaaks se? Viimeksi Okapukassa käydessä me ei nähty ollenkaan sarvikuonoja! Ne on kyllä ihan ehdottomasti yksiä mun lempparieläimiä Afrikassa! Nää Valkoset sarvikuonot, on kuulemma rauhallisempia kuin toverinsa Mustat sarvikuonot. Mustat tosin on harvinaisia ja niitä ei noilla tiluksilla ole. Opas heitti jotain ihme muroja tohon maahan ja sarvikuonot tulikin tosi lähelle meitä, niitä olis melkein voinut koskea! Harmi vain, että sarvikuonojen lapsukaiset olivat jääneet junan alle, ne olisivat olleet varmasti maailman suloisimpia elukoita!

Herraturisti kaverikuvassa Tuplasarvisten kuonojen kanssa

Jotenki tykkään tästä kuvasta, ku se on muka heilahtanu, muttei kuitenkaan. 

Joessa ei todellakaan ole vettä. 

Neiti kirahveja. Jännä ku turistit ei meinannu tajuta miks ne juoksee pakoon. Nehän on kuitenki villieläimiä!

Tämä herra Waterbuck ei halunnut poseerata auringossa.

Turistikyydityksen jälkeen otettiin heti meidän vuokra-auto allemme ja lähdettiin kiitämään takaisin kohti Windhoekkia. Määränpäänä oli ehtiä sinne ennen auringonlaskua ja mennä katsomaan sitä Heinizburgin linnalle. Anniina ei kehdannut vaatteidensa vuoksi tulla sisään, mutta kyllähän sielä muitakin tyyppejä ihan perus releissä oli. Katsottiin auringonlasku ja nautittiin yhdet juomat (kuskilla tietenkin alkoholitonta!) ja kiidettiin takaisin hostellille.

Jancy ja Topsukka juomatilausta miettien auringonlaskusta oransseina.

Mie auringonlaskusta oranssina myöskin. 

Tyhmiä puita on edessä pilaamassa ton linnan muuten upeeta näköalaa.

Windhoek's sunset. Mun mielestä silti ton linnan maisema voittaa Hiltonin kattobaarin mennen tullen.

Light kaljaa masuun! Täällä tosin light ei tarkota kaloreita vaan sitä, että kaljan alkoholiprosentti on 2%.

Löysin Ellin pikkukamerasta, jota oon nyt tän kuun kantanut mukanani kalansilmäefektin, kui siistiä!

Topsukalle piti näyttää kaupungin mun mielestä paras ruokapaikkakin, joten illalla napattiin mun huonetoveri Arianna matkaan ja lähdettiin Joe's Beer Houseen syömään Afrikan eläimiä! Topsukalle en antanut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa annoksen, jossa on kaikkia eläimiä. Tikussa siis palaset Seepraa, Krokotiiliä, Kudua, Strutsia ja Oryxiä jos oikein muistan. Hyvin kuitenkin kaikki maistui, vaikka mä en tykkää krokosta niin sekään ei kuulemma ollut pahaa. Mun napaani upposi seeprapihvi <3

Kerrankin kun ei oltu tuola ravintolassa isolla porukalla oli tarjoilu todella nopeeta ja saatiin ruokailumme hoidettua jossain tunnissa ja ehdittiin myös katsomaan meidän lähellä olevaan urheilubaariin Cardboardboxiin Suomen lätkäpeliä. Netti tosin oli niin huono ettei me sitä loppuun asti nähty... :(

Windhoekissa ehtis kyllä varmaan näkeen ja tekeen vieläkin enemmän päivän aikana jos alottais aivan aamusta, loppujen tuliais systeemien shoppailu jätettiin kuitenkin Topsukan viimeiselle päivälle. Oli kyllä aivan tosi kivaa saada tänne vieraita!

Dolphin tour

Viimeistä retkeä Swakopmundin reissusta viedään. Huh! Elikka, oltiin lauantai aamulle varattu Dolphin tour, jossa luvattiin nähdä delfiinejä, hylkeitä, pelikaaneja sun muita elukoita. Lysti maksoi 490N$, eli on nää retket ihan hinnoissaan tuola, mutta mistäpä ei turistit maksaisi tollasta alta 50€. Mä olin edellisenä iltana ollut juhlimassa osan porukasta kanssa lähikuppilassa ja vaikka ei kai myöhään oltukaan oli olot varsin mahtavat aamulla. En siis varmaan ollut edes selvinnyt.

Tie kulku aivan merenrantaa, mihin dyynit loppuivat.

Auto tuli meitä noutamaan kasin maissa ja siinä puolentunnin matka Walvis Bayhin meni limpparia litkiessä ja hiekkaisista maisemista nauttiessa. Sää ei kuitenkaan ollut mitä parhain ja puettiinkin päälle varmaan kaikki vaatteet mitä mukana oli. Ei kuitenkaan satanut, mikä oli plussaa!

Rannassa meitä odotti tollanen pikkunen paatti ja jäätävä löyhkä. Paikka ei tosiaan ollut mitenkään turistimestan olonen! Siinä oli pieni katos, josta joku nainen rahasti meidät ja parien kuvien ottojen jälkeen alettiin siirtymään paattiin. En meinannut vieläkään uskoa, että se oli noin pieni vene, jolla meidän piti mennä! Sinne vaan kuitenkin tallusteltiin ja saatiin viltit päällemme ja siirryttiin irti rannasta.

Bö-bö-bö-bö-bö, böörd, böörd, böörd, bird is the word.

Mitään turvavälineitä, kuten pelastusliivejä ei meille annettu. Kerrottiin vain niiden sijaitsevan meidän penkin alla. Tästä Äiti tykkäis -ajattelin... Meidät Swakopmista hakenut mies paljastui myös meidän matkanjohtajaksi ja kuskiksi. Hän kertoi meille Charliesta, eli tossa laivan päällä istuvasta pelikaanista ja jostain muustakin. Alkujärkytykseltä kaikki meni vähän ohi. Sitten kuitenkin jaettiin Namibialaista aamukahvia eli Cherryä. Alkoi eilisillan tumut kivasti lämmitteleen uudelleen. Ja kaikkien täytyi tietenkin ottaa molemmille jaloille. Elli oli ihan pettynyt, kun meille luvattiin oystereita ja shampanjaa, mutta saatiin vain halpaa Old Brownia.

Sumua oli aivan sairaan paljon tuola. En tajua miten opas osaa suunnistaa ilman GPS:ää.

Matkaan lähdettiin ja sitä vilttiä tosiaankin tarvi, vaikka lämmikettä otettiinkin sisäisestikkin. Venhossa oli myös tarjoiluna vettä tai kaljaa, jota sai juoda niin paljon kuin jaksoi. Aikalailla pian meidän aallokossa lähti myös hyppimään hylje. Niiden päitä vilkkui vedestä pinnalle aina sillointällöin. Oli kyllä suloisia otuksia.

Lintujen pesimälaituri ja taustalla Namibin dyynejä

Hetken matkaa ajeltuamme päädyttiin lintujen pesimäalueelle. Tässä vaiheessa alko jo meneen kaaliin ton oppaan puheetkin ja se kertoi yhden miehen rakentaneen tämän, koska linnut oli sen mielestä ton alueen suuri matkailuvetovoima ja se sitten rakensi jonku jalkapallokentän kokosen alueen lintujen pesimäpaikaksi. Sittemmin paikkaa on myös laajennettu enkä nyt muista miten iso toi nykyään on, mutta monen jalkapallokentän kokoinen. Vaikka mies menettikin rahojaan ja kaikki nauroi sen turistihömpötyksille niin nykyään sen sukulaiset tienaa tosta pesimäpaikasta sairaasti rahaa. Ei tietenkään turisteilta vaan linnun kakasta. Sitä kai käytetään johonkin kosmetiikkaan ja toi laiturisysteemi putsataan kerran vuodessa, jolloin siinä on kakkaa ihan sairaasti. Aika hyvä bisnes.

Pelikaanit lähti seuraan meitä, kun opas niille jotain vislaili.

Sitten alkoi meidän reissun delfiini osuus! Toi yllä oleva kuva on itseasiassa ainoa kuva, joka kunnolla delfiinistä saatiin. Hyvä minä! Yllätin oikeastaan itsenikin, kun sen nappasin. Delfiinejä kulki osaksi meidän peräaallokossa ja niitä näky muutamia ihan paatin keulasta siinä alla uimassa. Harmi vaan ettei ne olleet kauheen hyppiväistä sorttia, vaan parin hypyn jälkeen aina lopetti. Taitaa niitäkin kyllästyttää, kun jokapäivä kauhee kasa laivoja tulee ajaan niitä takaa tonne.

Äiti katso! Istuin ihan keulassa housut ja sukat märkinä aalloista. Kuvassa myös meduusa, joita oli paljon!

En tiedä mihin me mentiin sitten noita hylkeitä kattelemaan, mutta ainakin täällä Cape Cross on sellanen paikka, jossa niitä makoilee jäätävästi ja myös tuolla niitä makoili tuhansittain. Hylkeitä oli tosiaan rannat täynnä silmän kantamattomiin. Niitä kutsutaan Namibian lampaiksi ja aivan täysin lammasmaisia ääniä ne päästelikin.

Yks kaveri sitten päätti hypätä sisään meidän paattiin. Tota se opas kai pyöriessään odottelikin. Niitä on 6 hyljettä, jotka tuolta uskaltaa laivojen matkaan hyppiä. Vähän oli kyllä pelottavaa, toi oli jäätävän iso köntys! Oppaan mukaan noi hylkeet ei yleensä haise, tää vähän löyhkäs, en muista missä oli vika. Mä aluksi luulin, että se pissas ton meidän tuolin täyteen, mutta keltanen mönjä taiskin olla sen iholla olevaa rasvaa. Näitä kuvia ei siis tosiaan oo mitenkään zoomailtu tai mitään, toi meidän paatti oli aivan mini ja siinähän se oli. Opas anto sille kalan ja se lähti sen syömään veteen. Oppaan mukaan niin ei pitänyt käydä :D Se kuitenkin tuli pian takaisin, varmaan toisen kalan toivossa ja opas pääsi vähän kertoon meille näistä kavereista lisää. Lopulta se myös kehotti meitä koskemaan tuota möhkälettä, mutta sitten sitä alkoi kyllästyttään ja se lähti pois.

Kivat hampaat kaverilla

Näin lähelle se tuli mun kameraa hypätessään toisen kerran sisään. Huh!

Penkit putsattua oli meillä vihdoinkin aika syödä oystereita ja juoda shampanjaa. Kyllä ne lupaukset sitten täytettiin, vaikka Elli muuta pelkäsikin. Oli meidän kaikkien elämän ensimmäiset oysterit, jotka oli varmaan tuoreempia kuin tullaan koskaan elämässämme saamaan, ne oli tuona aamuna noukittuja. Pippuria, sitruunamehua ja tabaskoa päälle ja menemään! Elli ja mä vedettiin aika montakin. Ei ne maistunu yhtään niin paljon merelle kuin luulin. Skumppaa myös meni lasi jos toinenkin. Opas kaatoi sitä mulle lisää jopa pyytämättä. Taisin olla reissun apina, mutta ainahan sellasia tarvitaan, muuten on tylsää! Muutakin pikku naposteltavaa siinä oli ja mä otin ensimmäisen oysterini simpukan matkamuistoksi. Manu raukka voi voinut oikein syödä eikä juoda mitään, kun se tuli merisairaaksi :(

Herkut syötyä opas näytti meille myös oysterifarmit, joilta nuo kalliit herkut tulevat. Namibiassa saadaan oystereita kasvatettua ennätystahtia, koska tuola rannikolla on niin paljon mineraaleja. Veden lämpötila ei kuitenkaan vaihtele tarpeeksi, että ne voisivat lisääntyä ilman apua, joten luonnonvaraisina niitä ei tuolla kasva. Koska namibiassa on niin iso työttömyysprosentti ei oystereita putsata koneellisesti vaan ne putsataan kuukausittain käsin. Aikamoisella rakkaudella niitä siis kasvatellaan ja niitä oysterilaatikoitakin oli silmän kantamattomiin pitkissä riveissä.

Manu and the Finns kiittää matkasta. Oli kyllä oikeesti taas rahoille vastinetta, vaikka aluksi pelottikin mennä noin pieneen paattiin. Kotimatkalla käytiin vielä noukkimassa muut kaverukset Walvis Bayn keskustasta, jonne ne kuskattiin samalla kyydillä ennen kuin me lähdettiin retkelle. Hyvää palveluakin siis saatiin!

Namibia - Sambia - Zimbabwe

Pakkohan niistä putouksistakin sitten on varmaan kirjottaa, vaikka kuinka laiskottais! Pakko jakaa tota reissua eri osioihin, joten nyt koko loppuviikon lupaan ja vannon tehdä postauksia matkasta ja koitan myös pakottaa Anniinan kirjottaan jotain, koska tää on myös sen blogi ;)

Matka siis aloitettiin nousemalla Intercape -bussiin Windhoekista perjantaina iltapäivällä. Edessä oli yön yli kestävä reissu ja vaikka telkkarista tuli jotain ohjelmia niin ne ei paljon lämmittäneet, kun äänet oli niin hiljasella eikä tekstityksistä ollut tietoakaan. Myös kylmyys vaivasi, kun aircon puhalsi niin lujaa, mutta ei se mitään. Koitin bongailla eläimiä ja näinkin muutamia erilaisia antiloopin sukulaisia ja pumbia! Musiikkia kuunnellessa aika kului kaikista eniten ja mun ipod pauhas koko yön niin, että akku olikin jo finito. Hyvä kuitenkin niin, koska istuin yhden mustan maijan vieressä enkä halunnut hirveesti huudella siitä ylikään tytöille saatika pojille jotka istuivat vähän taaempana.

Pitkällä bussimatkalla täysin vieraan ihmisen vieressä on vaikee löytää hyvää asentoa. Huh. Onneksi selvisin!

Aamulla tytöt oli heräilly auringonnousun aikoihin ja Elli oli näpsässyt oikein mukavia kuvia. Mä en tota kauneutta nähnyt kun koisin niin myöhään kuin pystyin (eli about seiskaan) ja sitten sopivasti pian saavuttiinkin jo Katima Muliloon, missä oli pieni tauko ja meidän kaverikin oli tullut moikkaamaan meitä ennen loppumatkaa. Me raukat luultiin, että Katimasta Livingstoneen olis enää parin tunnin matka, mutta matka oli pitkä ja kuoppainen ja bussin toisen puolen takarenkaan jarru meinas jumittaa kiinni, mikä aiheutti vähän vaikeuksia matkaan kun aina piti ensin peruuttaa hetken matkaa ennen kuin päästiin eteenpäin! Lopulta kuitenkin päästiin Livingstoneen ja sieltä vielä Sambian puolen rajalle Victorian putouksille.

Aamulla huomasin harmikseni tiputtaneeni Pringlesini lattialle nukkuessani. Voi itku!

Sambezi joki ylitettiin Heti Sambian ja Namibian rajanylityksen jälkeen. Ei näkynyt virtahepoja :(

Ensimmäinen näköala bussista Victorian putouksille. Oltiin NIIN fiiliksissä!

Voiko olla sulosempaa kuin banaaneja popsiva apina?

Reippaat matkustajat yli 22 tai 24 tunnin (en muista) matkan jälkeen valmiina käveleen rajan yli Zimbabween.

Täyttämässä viisumilappusia rajalla. 

Rajojen ylittely ei tosiaan tullut halvaksi. Namibiasta Sambiaan maksettiin kaksi kulkua, mikä oli 80US$, tässä vaiheessa alkoi jo hirvittää mitä viisumi tulisi Sambian ja Zimbabwen välillä maksamaan. Raja-aseman seinässä luki sen olevan 55US$, mutta meidän onneksemme saatiinkin viisumi 30US$! En sitten tiedä olinko tullimiehen mielestä niin kaunis, että se antoi meille kaikille alea vai mikä oli syynä! Zimbabween otettiin vaan yksi viisumi muutamaksi päiväksi, koska vaikka aijottiin kulkea Victorian putouksilla "ei-kenenkään-maalla" niin sinne pääsee kulkemaan rajattomasti, kunhan ottaa raja-asemalla lapun montako on menossa sillalle kävelemään ja passia piti kuljettaa mukana koko ajan, että pääsi sieltä pois.

Victorian putousten silta "ei-kenenkään-maalla"

Väsynyt turistipose ensimmäiseltä kunnolliselta näköalalta putouksille

Jartsa raukka oli pihi ja tilasi pelkän hampparin. Se näytti vähän köyhältä yksinään pienellä lautasella!

Ekana päivänä oltiin niin väsyneitä reissaamisesta ettei jaksettu kuin kipaista kaupassa ja varaamassa sunset cruise seuraavalle päivälle. Syötiinkin jopa meidän majapaikassa Adventure Lodgessa, jossa sai ihan hyviä hamppareita, joskin ne ei olleet järin suuria ja tähän mennessä parhaita ranskiksia koko reissulla! Illalla vetästiin parit oluset ja mentiin nukkumaan ajoissa. Harvemmin sitä on lomalla ollessa menty nukkuun 10-11 aikoihin, mutta me harrastettiin tuola sitä ihan kunnolla. Eihän sille voi mitään kun seiskalta on jo täysin pimeää ja pitkän matkustuksen ja bussissa nukkumisen jälkeen oikeita sänkyjä nähdessään kaikki vain simahti.