Dolphin tour

Viimeistä retkeä Swakopmundin reissusta viedään. Huh! Elikka, oltiin lauantai aamulle varattu Dolphin tour, jossa luvattiin nähdä delfiinejä, hylkeitä, pelikaaneja sun muita elukoita. Lysti maksoi 490N$, eli on nää retket ihan hinnoissaan tuola, mutta mistäpä ei turistit maksaisi tollasta alta 50€. Mä olin edellisenä iltana ollut juhlimassa osan porukasta kanssa lähikuppilassa ja vaikka ei kai myöhään oltukaan oli olot varsin mahtavat aamulla. En siis varmaan ollut edes selvinnyt.

Tie kulku aivan merenrantaa, mihin dyynit loppuivat.

Auto tuli meitä noutamaan kasin maissa ja siinä puolentunnin matka Walvis Bayhin meni limpparia litkiessä ja hiekkaisista maisemista nauttiessa. Sää ei kuitenkaan ollut mitä parhain ja puettiinkin päälle varmaan kaikki vaatteet mitä mukana oli. Ei kuitenkaan satanut, mikä oli plussaa!

Rannassa meitä odotti tollanen pikkunen paatti ja jäätävä löyhkä. Paikka ei tosiaan ollut mitenkään turistimestan olonen! Siinä oli pieni katos, josta joku nainen rahasti meidät ja parien kuvien ottojen jälkeen alettiin siirtymään paattiin. En meinannut vieläkään uskoa, että se oli noin pieni vene, jolla meidän piti mennä! Sinne vaan kuitenkin tallusteltiin ja saatiin viltit päällemme ja siirryttiin irti rannasta.

Bö-bö-bö-bö-bö, böörd, böörd, böörd, bird is the word.

Mitään turvavälineitä, kuten pelastusliivejä ei meille annettu. Kerrottiin vain niiden sijaitsevan meidän penkin alla. Tästä Äiti tykkäis -ajattelin... Meidät Swakopmista hakenut mies paljastui myös meidän matkanjohtajaksi ja kuskiksi. Hän kertoi meille Charliesta, eli tossa laivan päällä istuvasta pelikaanista ja jostain muustakin. Alkujärkytykseltä kaikki meni vähän ohi. Sitten kuitenkin jaettiin Namibialaista aamukahvia eli Cherryä. Alkoi eilisillan tumut kivasti lämmitteleen uudelleen. Ja kaikkien täytyi tietenkin ottaa molemmille jaloille. Elli oli ihan pettynyt, kun meille luvattiin oystereita ja shampanjaa, mutta saatiin vain halpaa Old Brownia.

Sumua oli aivan sairaan paljon tuola. En tajua miten opas osaa suunnistaa ilman GPS:ää.

Matkaan lähdettiin ja sitä vilttiä tosiaankin tarvi, vaikka lämmikettä otettiinkin sisäisestikkin. Venhossa oli myös tarjoiluna vettä tai kaljaa, jota sai juoda niin paljon kuin jaksoi. Aikalailla pian meidän aallokossa lähti myös hyppimään hylje. Niiden päitä vilkkui vedestä pinnalle aina sillointällöin. Oli kyllä suloisia otuksia.

Lintujen pesimälaituri ja taustalla Namibin dyynejä

Hetken matkaa ajeltuamme päädyttiin lintujen pesimäalueelle. Tässä vaiheessa alko jo meneen kaaliin ton oppaan puheetkin ja se kertoi yhden miehen rakentaneen tämän, koska linnut oli sen mielestä ton alueen suuri matkailuvetovoima ja se sitten rakensi jonku jalkapallokentän kokosen alueen lintujen pesimäpaikaksi. Sittemmin paikkaa on myös laajennettu enkä nyt muista miten iso toi nykyään on, mutta monen jalkapallokentän kokoinen. Vaikka mies menettikin rahojaan ja kaikki nauroi sen turistihömpötyksille niin nykyään sen sukulaiset tienaa tosta pesimäpaikasta sairaasti rahaa. Ei tietenkään turisteilta vaan linnun kakasta. Sitä kai käytetään johonkin kosmetiikkaan ja toi laiturisysteemi putsataan kerran vuodessa, jolloin siinä on kakkaa ihan sairaasti. Aika hyvä bisnes.

Pelikaanit lähti seuraan meitä, kun opas niille jotain vislaili.

Sitten alkoi meidän reissun delfiini osuus! Toi yllä oleva kuva on itseasiassa ainoa kuva, joka kunnolla delfiinistä saatiin. Hyvä minä! Yllätin oikeastaan itsenikin, kun sen nappasin. Delfiinejä kulki osaksi meidän peräaallokossa ja niitä näky muutamia ihan paatin keulasta siinä alla uimassa. Harmi vaan ettei ne olleet kauheen hyppiväistä sorttia, vaan parin hypyn jälkeen aina lopetti. Taitaa niitäkin kyllästyttää, kun jokapäivä kauhee kasa laivoja tulee ajaan niitä takaa tonne.

Äiti katso! Istuin ihan keulassa housut ja sukat märkinä aalloista. Kuvassa myös meduusa, joita oli paljon!

En tiedä mihin me mentiin sitten noita hylkeitä kattelemaan, mutta ainakin täällä Cape Cross on sellanen paikka, jossa niitä makoilee jäätävästi ja myös tuolla niitä makoili tuhansittain. Hylkeitä oli tosiaan rannat täynnä silmän kantamattomiin. Niitä kutsutaan Namibian lampaiksi ja aivan täysin lammasmaisia ääniä ne päästelikin.

Yks kaveri sitten päätti hypätä sisään meidän paattiin. Tota se opas kai pyöriessään odottelikin. Niitä on 6 hyljettä, jotka tuolta uskaltaa laivojen matkaan hyppiä. Vähän oli kyllä pelottavaa, toi oli jäätävän iso köntys! Oppaan mukaan noi hylkeet ei yleensä haise, tää vähän löyhkäs, en muista missä oli vika. Mä aluksi luulin, että se pissas ton meidän tuolin täyteen, mutta keltanen mönjä taiskin olla sen iholla olevaa rasvaa. Näitä kuvia ei siis tosiaan oo mitenkään zoomailtu tai mitään, toi meidän paatti oli aivan mini ja siinähän se oli. Opas anto sille kalan ja se lähti sen syömään veteen. Oppaan mukaan niin ei pitänyt käydä :D Se kuitenkin tuli pian takaisin, varmaan toisen kalan toivossa ja opas pääsi vähän kertoon meille näistä kavereista lisää. Lopulta se myös kehotti meitä koskemaan tuota möhkälettä, mutta sitten sitä alkoi kyllästyttään ja se lähti pois.

Kivat hampaat kaverilla

Näin lähelle se tuli mun kameraa hypätessään toisen kerran sisään. Huh!

Penkit putsattua oli meillä vihdoinkin aika syödä oystereita ja juoda shampanjaa. Kyllä ne lupaukset sitten täytettiin, vaikka Elli muuta pelkäsikin. Oli meidän kaikkien elämän ensimmäiset oysterit, jotka oli varmaan tuoreempia kuin tullaan koskaan elämässämme saamaan, ne oli tuona aamuna noukittuja. Pippuria, sitruunamehua ja tabaskoa päälle ja menemään! Elli ja mä vedettiin aika montakin. Ei ne maistunu yhtään niin paljon merelle kuin luulin. Skumppaa myös meni lasi jos toinenkin. Opas kaatoi sitä mulle lisää jopa pyytämättä. Taisin olla reissun apina, mutta ainahan sellasia tarvitaan, muuten on tylsää! Muutakin pikku naposteltavaa siinä oli ja mä otin ensimmäisen oysterini simpukan matkamuistoksi. Manu raukka voi voinut oikein syödä eikä juoda mitään, kun se tuli merisairaaksi :(

Herkut syötyä opas näytti meille myös oysterifarmit, joilta nuo kalliit herkut tulevat. Namibiassa saadaan oystereita kasvatettua ennätystahtia, koska tuola rannikolla on niin paljon mineraaleja. Veden lämpötila ei kuitenkaan vaihtele tarpeeksi, että ne voisivat lisääntyä ilman apua, joten luonnonvaraisina niitä ei tuolla kasva. Koska namibiassa on niin iso työttömyysprosentti ei oystereita putsata koneellisesti vaan ne putsataan kuukausittain käsin. Aikamoisella rakkaudella niitä siis kasvatellaan ja niitä oysterilaatikoitakin oli silmän kantamattomiin pitkissä riveissä.

Manu and the Finns kiittää matkasta. Oli kyllä oikeesti taas rahoille vastinetta, vaikka aluksi pelottikin mennä noin pieneen paattiin. Kotimatkalla käytiin vielä noukkimassa muut kaverukset Walvis Bayn keskustasta, jonne ne kuskattiin samalla kyydillä ennen kuin me lähdettiin retkelle. Hyvää palveluakin siis saatiin!