Dolphin tour

Viimeistä retkeä Swakopmundin reissusta viedään. Huh! Elikka, oltiin lauantai aamulle varattu Dolphin tour, jossa luvattiin nähdä delfiinejä, hylkeitä, pelikaaneja sun muita elukoita. Lysti maksoi 490N$, eli on nää retket ihan hinnoissaan tuola, mutta mistäpä ei turistit maksaisi tollasta alta 50€. Mä olin edellisenä iltana ollut juhlimassa osan porukasta kanssa lähikuppilassa ja vaikka ei kai myöhään oltukaan oli olot varsin mahtavat aamulla. En siis varmaan ollut edes selvinnyt.

Tie kulku aivan merenrantaa, mihin dyynit loppuivat.

Auto tuli meitä noutamaan kasin maissa ja siinä puolentunnin matka Walvis Bayhin meni limpparia litkiessä ja hiekkaisista maisemista nauttiessa. Sää ei kuitenkaan ollut mitä parhain ja puettiinkin päälle varmaan kaikki vaatteet mitä mukana oli. Ei kuitenkaan satanut, mikä oli plussaa!

Rannassa meitä odotti tollanen pikkunen paatti ja jäätävä löyhkä. Paikka ei tosiaan ollut mitenkään turistimestan olonen! Siinä oli pieni katos, josta joku nainen rahasti meidät ja parien kuvien ottojen jälkeen alettiin siirtymään paattiin. En meinannut vieläkään uskoa, että se oli noin pieni vene, jolla meidän piti mennä! Sinne vaan kuitenkin tallusteltiin ja saatiin viltit päällemme ja siirryttiin irti rannasta.

Bö-bö-bö-bö-bö, böörd, böörd, böörd, bird is the word.

Mitään turvavälineitä, kuten pelastusliivejä ei meille annettu. Kerrottiin vain niiden sijaitsevan meidän penkin alla. Tästä Äiti tykkäis -ajattelin... Meidät Swakopmista hakenut mies paljastui myös meidän matkanjohtajaksi ja kuskiksi. Hän kertoi meille Charliesta, eli tossa laivan päällä istuvasta pelikaanista ja jostain muustakin. Alkujärkytykseltä kaikki meni vähän ohi. Sitten kuitenkin jaettiin Namibialaista aamukahvia eli Cherryä. Alkoi eilisillan tumut kivasti lämmitteleen uudelleen. Ja kaikkien täytyi tietenkin ottaa molemmille jaloille. Elli oli ihan pettynyt, kun meille luvattiin oystereita ja shampanjaa, mutta saatiin vain halpaa Old Brownia.

Sumua oli aivan sairaan paljon tuola. En tajua miten opas osaa suunnistaa ilman GPS:ää.

Matkaan lähdettiin ja sitä vilttiä tosiaankin tarvi, vaikka lämmikettä otettiinkin sisäisestikkin. Venhossa oli myös tarjoiluna vettä tai kaljaa, jota sai juoda niin paljon kuin jaksoi. Aikalailla pian meidän aallokossa lähti myös hyppimään hylje. Niiden päitä vilkkui vedestä pinnalle aina sillointällöin. Oli kyllä suloisia otuksia.

Lintujen pesimälaituri ja taustalla Namibin dyynejä

Hetken matkaa ajeltuamme päädyttiin lintujen pesimäalueelle. Tässä vaiheessa alko jo meneen kaaliin ton oppaan puheetkin ja se kertoi yhden miehen rakentaneen tämän, koska linnut oli sen mielestä ton alueen suuri matkailuvetovoima ja se sitten rakensi jonku jalkapallokentän kokosen alueen lintujen pesimäpaikaksi. Sittemmin paikkaa on myös laajennettu enkä nyt muista miten iso toi nykyään on, mutta monen jalkapallokentän kokoinen. Vaikka mies menettikin rahojaan ja kaikki nauroi sen turistihömpötyksille niin nykyään sen sukulaiset tienaa tosta pesimäpaikasta sairaasti rahaa. Ei tietenkään turisteilta vaan linnun kakasta. Sitä kai käytetään johonkin kosmetiikkaan ja toi laiturisysteemi putsataan kerran vuodessa, jolloin siinä on kakkaa ihan sairaasti. Aika hyvä bisnes.

Pelikaanit lähti seuraan meitä, kun opas niille jotain vislaili.

Sitten alkoi meidän reissun delfiini osuus! Toi yllä oleva kuva on itseasiassa ainoa kuva, joka kunnolla delfiinistä saatiin. Hyvä minä! Yllätin oikeastaan itsenikin, kun sen nappasin. Delfiinejä kulki osaksi meidän peräaallokossa ja niitä näky muutamia ihan paatin keulasta siinä alla uimassa. Harmi vaan ettei ne olleet kauheen hyppiväistä sorttia, vaan parin hypyn jälkeen aina lopetti. Taitaa niitäkin kyllästyttää, kun jokapäivä kauhee kasa laivoja tulee ajaan niitä takaa tonne.

Äiti katso! Istuin ihan keulassa housut ja sukat märkinä aalloista. Kuvassa myös meduusa, joita oli paljon!

En tiedä mihin me mentiin sitten noita hylkeitä kattelemaan, mutta ainakin täällä Cape Cross on sellanen paikka, jossa niitä makoilee jäätävästi ja myös tuolla niitä makoili tuhansittain. Hylkeitä oli tosiaan rannat täynnä silmän kantamattomiin. Niitä kutsutaan Namibian lampaiksi ja aivan täysin lammasmaisia ääniä ne päästelikin.

Yks kaveri sitten päätti hypätä sisään meidän paattiin. Tota se opas kai pyöriessään odottelikin. Niitä on 6 hyljettä, jotka tuolta uskaltaa laivojen matkaan hyppiä. Vähän oli kyllä pelottavaa, toi oli jäätävän iso köntys! Oppaan mukaan noi hylkeet ei yleensä haise, tää vähän löyhkäs, en muista missä oli vika. Mä aluksi luulin, että se pissas ton meidän tuolin täyteen, mutta keltanen mönjä taiskin olla sen iholla olevaa rasvaa. Näitä kuvia ei siis tosiaan oo mitenkään zoomailtu tai mitään, toi meidän paatti oli aivan mini ja siinähän se oli. Opas anto sille kalan ja se lähti sen syömään veteen. Oppaan mukaan niin ei pitänyt käydä :D Se kuitenkin tuli pian takaisin, varmaan toisen kalan toivossa ja opas pääsi vähän kertoon meille näistä kavereista lisää. Lopulta se myös kehotti meitä koskemaan tuota möhkälettä, mutta sitten sitä alkoi kyllästyttään ja se lähti pois.

Kivat hampaat kaverilla

Näin lähelle se tuli mun kameraa hypätessään toisen kerran sisään. Huh!

Penkit putsattua oli meillä vihdoinkin aika syödä oystereita ja juoda shampanjaa. Kyllä ne lupaukset sitten täytettiin, vaikka Elli muuta pelkäsikin. Oli meidän kaikkien elämän ensimmäiset oysterit, jotka oli varmaan tuoreempia kuin tullaan koskaan elämässämme saamaan, ne oli tuona aamuna noukittuja. Pippuria, sitruunamehua ja tabaskoa päälle ja menemään! Elli ja mä vedettiin aika montakin. Ei ne maistunu yhtään niin paljon merelle kuin luulin. Skumppaa myös meni lasi jos toinenkin. Opas kaatoi sitä mulle lisää jopa pyytämättä. Taisin olla reissun apina, mutta ainahan sellasia tarvitaan, muuten on tylsää! Muutakin pikku naposteltavaa siinä oli ja mä otin ensimmäisen oysterini simpukan matkamuistoksi. Manu raukka voi voinut oikein syödä eikä juoda mitään, kun se tuli merisairaaksi :(

Herkut syötyä opas näytti meille myös oysterifarmit, joilta nuo kalliit herkut tulevat. Namibiassa saadaan oystereita kasvatettua ennätystahtia, koska tuola rannikolla on niin paljon mineraaleja. Veden lämpötila ei kuitenkaan vaihtele tarpeeksi, että ne voisivat lisääntyä ilman apua, joten luonnonvaraisina niitä ei tuolla kasva. Koska namibiassa on niin iso työttömyysprosentti ei oystereita putsata koneellisesti vaan ne putsataan kuukausittain käsin. Aikamoisella rakkaudella niitä siis kasvatellaan ja niitä oysterilaatikoitakin oli silmän kantamattomiin pitkissä riveissä.

Manu and the Finns kiittää matkasta. Oli kyllä oikeesti taas rahoille vastinetta, vaikka aluksi pelottikin mennä noin pieneen paattiin. Kotimatkalla käytiin vielä noukkimassa muut kaverukset Walvis Bayn keskustasta, jonne ne kuskattiin samalla kyydillä ennen kuin me lähdettiin retkelle. Hyvää palveluakin siis saatiin!

Swakopmund, the city by the sea.

Oltiin siis pari viikonloppua sitten minilomalla Namibian merenrannan suurimmassa kaupungissa Swakopmundissa. Ehdittiin ihan kivasti kierteleen siinä kaupungillakin. Harmi vain, että oltiin sielä kansallisen vapaapäivän aikaan, joten koko paikka oli lähes autio! Oli jännä nähdä kadut myös normipäivänä elikkäs pari viikkoa sitten perjantaina, koska silloin paikalliset tuli ulos kodeistaan ja kaupungilla näki väkeä. Muuten paikka vaikutti melkein autioituneelta.

Ainoana aurnkoisena hetkenä hippitunnelmissa.

Oikeastaan koko aikana Swakopmundissa ei ollut lämmin. Perjantai iltapäivän paistoi aurinko ja silloin oli myös oikeastaan ainut aika kun ei ollut yhtään vilu. En tiedä mitä asteita sielä oli, mutta koska aurinko ei paistanut ja tuuli oli viileä niin ei hypitty riemusta. Villasukat oli taas kerran hyvin tärkeä varuste!

Ajateltiin, että koska Swakopmund on merenrannalla tulisi sieltä saada Namibian parhaat kalaruuat ja niin me saatiinkin. Tosin itse en koittanut muuta kuin Sushia, mutta se oli törkeen hyvää!!! Kimmo koitti myös lauantai iltana Tug ravintolassa (joka on ilmeisen suosittu ja tunnettu ravintola aivan rannalla) tonnikalapihviä ja se oli täydellistä. Minä tietenkin olin kateellinen, kun sain Nice nimisessä paikassa Windhoekissa ylipaistettua pahaa tonnikalaa. Annokset Tugissa oli tosi isot ja jälkkäritkin herkkua, vaikka itse en sellaista jaksanut salaattini jälkeen syödä. Niin ajatelkaa. Salaatti oli niin iso ja täyttävä että söin jälkkärivatsanikin täyteen! 

Swakopmund on todella saksalaisen tyylinen kaupunki. Kun sinne saapuu junalla ikkunasta saa katsella rutosti hiekkaa pitkän matkaa (tai no, niin kauan kuin on valoisaa) ennen kuin pienen kaupungin taloja alkaa tulemaan vastaan. Tuuli on aika aika kova, eikä tuola voi sellasta oikeaa rantalomaa viettää. Tai ehkä kesällä. Muutenkin tuntui kun tuola kulki, että sielä asuu todella paljon Saksalaisia, koska valkoihoisia ihmisiä käveli ainakin meitä vastaan enemmän kuin tummia. Voi myös johtua turisteista.

Löydettiin sattumalta joku torni, johon maksoi 15N$ sisään. Sieltä oli todella kivat näkymät ja oikeestaan sieltä näki koko Swakopmundin ja vielä vähän ylikin aavikolle asti. Torni oli joku neljä kerroksinen. Voisi siis kuvitella ettei sieltä näe mitään. Paikan talot ovat kuitenkin maksimissaan kaksikerroksisia. Epäilen tämän rakennustavan johtuvan siitä jäätävästä tuulesta, mikä tuola usein velloo. Pahemmilta hiekkamyrskyiltä Swakopissa on ilmeisesti säästytty, vaikka Namib -autiomaa onkin aivan siinä vieressä. Namibin alueella on muuten kolme kaupunkia. Rannikolla Swakopmund ja Walwisbay (jossa käytiin pikaisesti, siitä lisää ens kerralla) ja keskellä aavikkoa on Sossusvlei, joka me jätettiin väliin. Siitä voi lukee lisää Elisan blogista Täältä *Klik*. Se pitää vielä sanoa tuosta säästä, että vaikka ollaankin autiomaan reunamilla niin mun mielestä paikka on suhteellisen kostea! Öisin mereltä tulee kauheet määrät sumua ja mä ainakin ekana ja toisenakin aamuna vielä luulin, että yöllä olis satanut. Maa oli kuitenkin täysin märkä vain sen sumun vuoksi.

Rannan tuntumassa on myös kaunis Punavalkoinen majakka

Kaupungin reunan erottaa selkeästi ja taustalla alkaa kohoamaan simän kantamattomiin dyynejä.

Torniin kiivennyttä poppoota. Vähän kuin olisi omalla parvekkeella ollut, mut maisemat oli kyllä kivemmat!

Swakopin yleisimpiin nähtävyyksiin kuluva laituri. Tuonnekkin käveltiin. Laiturin alkupäässä Tug ravintola (ei näy tässä)

Niin taiteellista. Joku tipu oli juossut rannalla.

Auringonlaskua odotellessa rannalla

Tämän blogin kirjoittajapariskunta ja todella nopeasti laskeva aurinko, 

Lapset on terveitä, kun ne leikkii. (mutta sairaita, kun ei osaa lopettaa)

Onnellinen poika hiekan sisällä. Voi Kimbe raukka, tais olla hiekkaa jokapaikas ton jälkeen!

Ei tööttäillä täällä. Hienostoaluekeskustaa tai jotain muuta perin saksalaista.

Viimeinen aamu ja aamupalaseurue Cafe Bojosiin matkalla. 

Lopulliset ajatukset olivat kahvilan seinällä. Minkäs sille voi kun on vaan paras!

Lopulta päädyinkin omaan tapaani kertomaan matkasta kuvateksteissä. Tosin en tiedä onko tossa pienessä kaupungissa paljon muuta kerrottavaa. Paljon erilaisia retkiä sieltä pois löytyy ja sielä on myös paaaljon hotelleja yms verrattuna paikan pienuuteen. Me yövyttiin Desert Sky nimisessä paikassa, jossa 4 hengen huoneissa yö maksoi N$140, joten ei paha. Paikka oli muutenkin kiva ja siisti. Sielä oli myös tosi hyvin varustellut keittiöt ja grillausmahdollisuudetkin oli hyvät, kunhan osti itse polttopuunsa.

Ja jos nyt vaikkapa tässä välissä, vaikka tuolta reissulta yksi postaus vielä pitäisi tehdä kerron Swakopmundista poistumisesta. Meitä oli 11 ja joku outo tyttö ja kuski. Lähdettiin siis tilataksilla, joka maksoi N$150. Eli ei kauheesti 4 tunnin taksimatkasta yhdellä pysähdyksellä. Tilaa ei bussissa hirveesti ollut, mutta sopu sijaa antaa ja matkalla koettiin kaikke mukavaa mm. Ellin ja Anniinan karkkikihlat. Ne kihlat tosin purkautukin matkan varrella, mutta se oli kuulemma lyhyt, mutta onnellinen liitto. Tämän tasoisista jutuista siis voimme päätellä, että retken jälkeen kaikki olimme hyvin väsyneitä. Kotiin Windhoekkiin palattua Topsukan kanssa (ja autto Kimbekin) tehtiin perisuomalaista Jauhelihakeittoa. Kaksi isoa kattilaa meni tyhjäksi, joten kaippa se maistui muillekkin :)

Quardbiking and Sandsurfing

Pari viikkoa on sujunut ennätysnopeasti! En ole pahemmin ehtinyt koneella viettää aikaani. Topsukka tuli tänne vieraileen viimeviikon tiistaina ja siitä lähtien ollaan oltu menossa. Reissattiin heti keskiviikko iltana Swakopmundiin Namibian rannikolle viettämään pitkää viikonloppua junalla. Junamatka maksoi 110N$ ykkösluokassa, joka oli vähän kuin Suomen normaali luokka, vaikkei se kakkosluokkakaan mitenkään ylihuonolta näyttänyt. Sielä vain penkit oli enemmän verrattavissa bussin penkkeihin. Juna kulki yöllä niin ei paljon maisemia voitu katsella. Koko ykkösluokka oli meidän jengillä käytössä ja me juhlittiin ja juna tarjosi myös viihteeksi Rio leffan ja jonkun muunkin mihin en enää jaksanut keskittyä. Äänet telkkarissa ei toimineet mitenkään parhaasti. 

Swakopissa oltiin varattu quardbiking ja sandsurfin combo retki, joka maksoi 650N$. Retkeen sisältyi pari tuntia mönkijällä ajelua hiekkadyyneillä ja tunnin hiekkapulkkamäki systeemi. Kuvia tuli otettua aika paljon, josko niiden perusteella sitten vaikkapa koittaisin selittää lisää.

   

Turisti erämaassa

  

Kulkupelit nätisti rivissä. Automaattivaihteistolla tietenkin :D

Namibiassa on aika paljon hiekkaa kun täältä noita autiomaita löytyy joten sellaisiin paikkoihin järjestetään myös ihan kivasti retkiä. Hylättyjä kaupunkeja ja muuta nähtävää on, mutta mun mielestä jos ihan dyynejä ja hikkaa haluaa nähdä niin kaikki tollaset autiomaat nyt on täynnä sitä hiekkaa, joka näyttää samalta vähän missä vain. Sain mielestäni oikein kivan dyyni/hiekka kokemuksen juurikin tältä retkeltä. Ja hei kattokaa nyt tota ekaakin kuvaa, mitkä maisemat! 

Ajeltiin aluksi joku 40 minuuttia dyyneille ja sitten pysähdyttiin. Meidän edessä kulki yksi opas ja perässä tuli vielä toinen, jotka auttoivat aina jos jotain hämminkiä mönkkärijonossa kulkeville syntyi. Tärkeetä oli seurata tarkasti edessä menevää kuskia jottei mitään satu. Erilaisilla käsimerkeillä näytettiin takana tuleville milloin pysähtyä tai hidastaa. Ajaminen alkoi kaikilta luonnistumaan varsin nopeasti ja se olikin hauskaa. Välillä tuntui, että homma menee vain kisailuksi, että pysyy muiden perässä, mutta sitten taas toisaalta välillä mentiin niin hitaasti, ettei kukaan varmasti porukasta jäänyt. Oli hauskaa kurvailla dyyneillä kiemuraa ylemmäs ja takaisin dyynien väliin.

Tikka ja pökkelö eli Team Kihniö erämaassa

Dyynin harjalla oli mukava istuskella ja nauttia maisemista

Kun oli ekan tauon paikka luulin, että katsellaan vain maisemia, koska oltiin niin korkeella, mutta sitten oppaat ilmoittikin meidän alkavan lasketteleen vieressä olevaa jäätävän isoa mäkeä. Voin vain kertoa kuka meni ensimmäisen laskun silmät kiinni ja koko ajan jarruttaen. Toisessa laskussa uskalsin avata jo silmänikin enkä jarruttanutkaan koko aikaa. Ylös kapuaminen oli jäätävän rankkaa ja seuraavana päivänä tai parinakin päivänä meillä kaikilla tuntu reisissä kuin olis ihan kunnon treenin painanut.

Kimmo laski ensimmäisenä ja näytti muille mallia. Alkuvauhdin antoi opas.

Siinähän se "pieni" mäki. Näyttää tässä oikeesti ettei se niin jyrkkä olis mitä se oli! 

Ellillä oli ekan laskun jälkeen voittajafiilis, se tais pitää silmät auki :D

Kun kaikki oli pari kertaa laskenut lähti toinen oppaista jäätävän ison mäen päälle mönkkärillä ja mä pelkäsin, että mekin jouduttais sinne ajamaan. Tilanne oli kuitenkin toinen, sieltä olisi pitänyt laskee alas noilla lastulevyn palasilla. Tää jänishousu sano heti itsensä irti tollasesta haasteesta. Ellikin oli liian puhki ylös kiipeemisestä, eikä Finakaan jaksanut enää laskea. Finan kanssa kuitenkin käveltiin mäen päälle katomaan muiden menoa. Mä videokuvailin kaikkien uskaliaiden laskut ja Elli kuvas niitä kauempaa. En voi muuta sanoa kuin, että hullun hommaa.

Noilla laskiessa kun helposti käy niin, että laskee lautaa edestä liian alas, jollon se "hörppää" hiekkaa ja siitä voi seurata sellanen kiva 2-3m ilmalento. Jancy antoi meille laskullaan tälläsestä esimakua, vaikkakaan se ei ihan niin pitkästi lentänyt. Onneksi sitä ei sattunut! Muilla oli ongelmia päästä tarpeeksi pitkälle pyörähtämättä laudalla, jolloin tuola hiekassa joutui tarpomaan vielä enemmän. Ylhäältähän sitä tarpomista oli ihan hauska katsella, mutta en olis halunnut olla muiden pöksyissä. Osa vielä laski tuosta korkeesta mäestäkin kahdesti!

Huipulle kiipeävä ryhmä hulluja

Ylöspäin laskun jälkeen kiipeäminen ei tainnutkaan olla niin hauskaa. Jyrkkää ja upottavaa hommaa

Kimmo tallustamassa toiselle kierrokselle. Minä vain lekottelin maisemista nauttien.

  

Topsukka maailman valtiaana. 

Jartsan lähtö epäonnistui, mutta se ei haitannut kun mies kaivoi laudan hiekasta ja hyppäsi uudestaan matkaan!

Onnellisena jänishousuna ei tarvinnut olla niin hengästynyt leikin lopussa

Toisin kävi niille, jotka vetivät itsensä aivan piippuun asti. Onneksi saatiin vettä!

Laskujen jälkeen jatkettiin matkaa mönkkäreillä. Olo oli vieläkin vapautuneempi ja uskaliaampi. Uskalsin siis jopa kuvata samaan aikaan kuin ajoin! Tosin yleensä silloin jäin vähän jälkeen muista, mutta olihan se hauskaa sitten painaa kaasu pohjassa muita kiinni. Anteeksi vain niille, jotka kulkivat mun takana! Matka kulki yhden korkean dyynin päälle, josta näki Atlantin rannalle. Aurinkokin alkoi paistamaan ja mieli vain parani. Tosin oli todella hyvä ettei Aurinko paistanut koko aikaa, koska siihen lasketteluun oltais varmaan kuoltu jos ylös kiipeemisessä olis tarvinnut vielä lisäksi läkähtyä kuumuudesta.

Dyynit loppuvat suoraan Atlantin rannalle.

Toisia kiinnosti enemmän se, miten mönkkäri toimii kuin maisemat. Huvinsa kullakin.

Ryhmä rämä oli iloinen

Hiekkaan kirjoiteltiin erinäisiä viestejä, mä pöllin Jartsan terveisiä sanan kun halusin lähettää terveisiä kotiin dyyneiltä!

Matka jatkui. Joitakin jouduttiin odottelemaan niin muut sai taas poseerata.

Tota hiekkaa jatku loputtomiin. En ymmärrä miten ne oppaat ei eksy tuola!

Retken oli tarkoitus kestää joku kolmisen tuntia ja mun mielestä se kesti jopa pidempäänkin. Jäi sellanen fiilis, että rahoille saatiin todellakin vastinetta ja että tota voisin kyllä suositella täydestä sydämestäni! Ton jälkeen oli kyllä tosi hyvä fiilis ja vielä oli koko päivä aikaakin, kun retkelle lähdettiin jo ysin pintaan! Hiekkaa tuli nähtyä ja ehkä jopa vähän syötyä. Sitä saattoi löytää erinäisistä paikoista, mutta lähinnä kengistä. Musta ainakin tuntui, että mun conssit oli syöneet kokonaiset dyynit sisäänsä. Pitäis varmaan alkaa kehitteleen jotai hiekkapohjallisia kenkiin, kun mun mielestä ainaki kengät täynnä hiekkaa tuntu yllättävänki mukavilta jaloissa.

Swakopista ja viimeviikosta on kyllä paaljon muutakin kerrottavaa, mutta jotten tylsistytä ketään kilometriä pisemmillä teksteillä ja kasoilla kuvia niin antaa tämän olla nyt tässä. Ensi kerralla vaikkapa sitten itse Swakopmundin kaupungista tarinaa...