Big Cats

Toiseksi viimeistä toukokuun juttua viedään vielä kesäkuun puolella.

Vuokrattiin torstaina auto ja lähdettiin saksalaisten perässä ajelemaan kohti Düsternbrookia. Elli toimi kuskina meidän Nissan Micrassa ja kaahattiin ensin pohjoiseen päin about 30 kilsaa (Okapukan kohdalle, josta viimepostaus kertoo) ja sitten käännyttiin vasemmalle kohti hiekkateitä. Parit vesiesteet ja monet möykyt ylitettyämme noin 20km päästä saavuimme farmille.

Tappelevat lapset takapenkillä

Meille oltiin sanottu gepardi ja leopardi retken maksavatn 280N$, mutta siihen tulikin sitten vielä 60N$ lisämaksua jotain sisäänpääsymaksua alueelle. Siinä sitten muita mukisematta sekin jouduttiin maksamaan. Kaikki Anniinaa ja Elliä lukuunottamatta porukasta lähti ennen elukoiden katselua pienelle vaellusreitille, jonka arvioitiin kestävän noin tunnin verran. 

Ylämäkeä kiipeämässä kuumuudessa.

Reitti oli ylämäkee ylämäen perään, mutta sen jakso ihan kivasti kun matkaa oli vaan joku kolmisen kilometriä. Näissä korkeuksissa (about 1700m merenpinnasta tai jotain vastaavaa) tuntee kyllä erityisesti hengittäessä jos lähtee kipuamaan vielä ylemmäs tai no, jos noin yleensäkkään liikkuu. Siinä nenä ja kurkku kuivuu heti ja me pitkäaikaisina turisteina tietenkin lähdettiin keskipäivän polttavan auringon aikaan. Ylhäällä maisemat oli kauniita, kauheemmin retkellämme ei eläimiä nähty, vaikka parit waterbuckit ja joku apina tai jänis mikä lie juoksi meidän edestä. Taidettiin metelöidä liikaa.

Hiking group

Alaspäin oli melkein ärsyttävämpi mennä kuin ylös! Maa oli hyvinkin kivistä ja hiekkaista (kuten kuvista näkee) ja se lähti aika helposti luisuun jalkojen alta. Säilyttiin kuitenkin vammoitta. Alhaalla olitettiin tyhjä joki, jossa osa tyypeistä näki apinoiden parittelevan (mua harmittaa ettei tästä hienosta tapahtumasta ole kuvia) ja minä ihastelin vapaana kirmaavaa vaaleaa hevosta. En edes huomannut heti miten mun läheltä juoksenteli joukko Pumban sukulaisiakin kun katselin vain hevosta! :D Eläimiä näkyi siis lähempänä farmia paljon enemmän kuin koko kävelyreissulla.

Apinat juoksi heppaa karkuun.

Päästyämme takaisin farmille oli mulla nälkä ja tilasinkin salaatin, joka maksoi 38N$ (ei paha!). Anniina ja Elli oli törmänneet meitä odottaessaan suomalaiseen pariskuntaan, joka oli täällä reissaamassa. Eipä ole hirveesti tullut Suomalaisia vastaan, jotenki hassua, että sitten tuola täysin korvessa törmätään oman maan kansalaisiin. Salaatin naamaan vetästyäni tulikin pari jeeppiä meitä noutamaan ja hypättiin kyytiin.

"En taida uskaltaakkaan karata, kun kukaan ei ole opettanut miten ruokaa hankitaan"

Kauaa ei ajettu, kun tuli jo ensimmäiset naaras gepardit vastaan. Ne tosiaan käyttäytyi melkein kuin häkissä asustelevat koirat. Kun portti avattiin toinen niistä tuli ulos ja meidän kuski sitä komensi takaisin jättisuureen aitaukseensa ja se meni. Vähän pienoinen pettymys siis jo heti, koska nähtiin miten nämä eläimet eivät todellakaan ole villieläimiä, vaan pikemminkin lemmikkejä. Gepardit kuitenkin ovat kuulemma helppoja kesyttää, joten se kai kertoo tästäkin.

Jan ja minä vahtaamassa kisuja, ne odotti ruokaa.

"Anna sitä lihaa!" *koiranpentujen vinkumis äänelyä*

" Hei! Ei oo reilua heittää meille vaan yhtä palaa!" "Enkä mä enää tiedä minne se lensi..."

"Anna nyt se iso lihankimpale kun teen temppujakin!"

"Voisit kuvitella, että olen luonnonvarainen, mutta olenkin kesy kissimirri"

"Missä lentää mun makkara?" (Nämä katit eivät näe hyvin lähellensä.)

"Siinähän se!!!" "Ja ohi meni! Voi...!."

Näitä elukoita ruokitaan kahdesti päivässä. Eli ne ei edes itse metsästä omaa ruokaansa! Toinen pettymys, koska en olisi halunnut mennä eläintarhaan vaan eläinpuistoon. Antais edes noille elukoille jotain antilooppeja pyydystettäväksi, mutta ei. Näistä tulee mieleen muumien tiikerit, joille kissanruoka saa turkin kiiltämään ja erityistä herkkua on se purkki, jossa on mustan mirrin kuva. Huoh. No, ainakin nähtiin naaras gepardeja, jotka on kyllä nättejä elukoita. Uroksia ei nähty. Nämä naaraat olivat 6-vuotiaita ja tuola vankeudessa ne voivat elää 20-vuotiaksi, mutta villinä ne elävät yleensä maksimissaan 12-vuotiaiksi. Ne eivät myöskään näe liikkumattomia kohteita ja jos ne ei osanneet seurata heitettyä lihanpalaa se jäi maahan lojumaan. Nähtiin myös muutama Timon eli mangusti, jotka ovat myöskin lihansyöjiä (en tiennyt tota) ja ne syövät sitten kaiken mitä gepardit jättävät maahan.

Puusta herkkupaloja (ja kaarnaa) napsimassa.

Seuraavaksi siirryttiin Leopardin häkkiin. Leopardin nimi oli Teddy tai Daddy, riippuen kuuntelijasta. Kuulemma kädet piti pitää visusti auton sisällä tai se syö ne. Leopardit eivät ole niin kesyyntyviä kuin Gepardit. Sen kuulemma näkee niiden silmien väristä. Leopardilla on keltaiset silmät ja Gebardeilla ruskeat. Leopardit, kuten leijonatkin keltasilmäisinä ovat vaarallisia ja ne kuuluvat Afrikan eläinkunnan Big Fiven joukkoon. Vähän tuokin yksilö näytti hampaita, kun sen häkkiin avattiin porttia, mutta äkkiä se luikki kauemmas. Ensiksi opas laittoi puuhun lihanpaloja, jotta saisi elukan kiipeämään sinne. Nämä otukset yleensä raahaavatkin saaliinsa puuhun pois muiden elukoiden ulottumattomiin. Tämä yksilö tosin ei sitäkään varmaan osaisi, kun se on kolmen kuukauden ikäisenä tuotu tälle farmille edelliseltä farmilta, jossa sen äiti oltiin tapettu.

"eikö se muka enempää antanut, menen kerjäämään."

"Huoh... Ottakaa nyt ne kuvat niin pääsen takaisin varjoon piiloon."

"Heittäis nyt vähän paremmin, en oo mikään paras koppari!"

Tätäkin kaveria ruokittiin samaan tapaan, joskin ehkä vähän isommilla lihankimpaleilla ja se pomppi niitä kiinni ottaen kuin aropupu. Aika suloinen tapaus ja monien mielestä myös kauniimpi eläin kuin Gepardi. Elukat oltiin kyllä koulutettu aika näpsästi, kun ne odotteli aina pienien lihanpalojen heittelyn ajan ja sitten kun ne saivat ison palan ne luikkivat tiehensä. Tiesivät ettei enempää ruokaa ole tulossa. 

On kyllä jännää miten turisteilta (kuten meiltä) saa vedettyä tälläisistä jutuista isot rahat eikä näiden oikeastaan täydy tehdä mitään muuta kuin ruokkia eläimiä. Pitäisiköhän johonkin ähtärin eläinpuistoonkin keksiä karhuaitaukseen joku tällänen retki? Tosin sitten sitä aitausta pitäisi laajentaa aika paljon. Pitänee tehdä oma "luonnonmukainen" eläintarha. Vähänkö turistit olis innoissaan kattelemassa jotain hirviä jeepin kyydistä vähän kuin me täällä katsellaan kirahveja!

"Katsokaa! Mä oon vähä ku Puman logo!"

"Eikä vieläkään isoa lihanpalaa... pihit ihmiset, antakaa lisää!"

"Se vasta oli maukasta,"

Tunnin sitä hauskuutta kesti, mikä oli kyllä aika lyhyt aika. Taas yksi pettymys lisää, mutta ei se mitään. Ihan hauskaahan tuola oli! Siinä vaihdettiin suomalaisen pariskunnan kanssa muutama sana ja lähdettiin ajamaan takaisin kohti Windhoekkia. Kimmo ja Elli oli hakenut meidän auton jo edellisenä päivänä, joten se täytyi palauttaa ennen viittä. 

Mantsa nappas meistä kuvan vesiesteellä.

Auton vuokraus Triftyltä maksoi henkeä päälle 137,5N$ bensoineen, mikä oli ihan kohtuuhinta. Edelliselle reissulle Okapukaan me ei otettu mitään vakuutusjuttuja kuten tuulilasi tai rengas vakuutusta (jota aina suositellaan) ja tälle reissulle sellaiset otettiin. Ihan hyväkin oikeastaan, koska toi viimenen parikytä kilsaa oli epätasaista hiekkatietä.

Sellanen retki tuli sitten taas tehtyä. Täällä olis myös jossain lentokentän läheisyydessä mahdollisuus päästä kävelyttämään (luultavasti huumattuja) leijonia ja kipaisemaan myös kesyjen gepardien häkkiin. Eipä taida tuollaiseen turistien hömpötykseen rahaa tai aikaa enää olla, mutta noin vinkkinä jos joku tänne sattuu joskus eksymään.

Härskiä juttua pt 2

Victorian putousten matkalla ei onnistuttu ihan niin hyvin kuin Etoshassa, mutta kyllä sieltäkin helmiä löytyi! Taas voitaisiin kertoa, ettei tämä postaus ole tarkoitettu heikkomielisille (kuka haluaa yleensäkkään luetella itsensä tollaseen kategoriaan?!) ja Eläinkunnan K18 postaus voi alkaa!

Tää ovela vekkuli piilotteli vehjettään todella onnistuneesti, mutta sainpas otettua siitä kuvan! Ilmeisesti Banaanin syöminen on kiihottavaa punapersepaviaanien mielestä, tai sitten toi katseli toisella tietä banaania syövää naarasta.

Ennen kuin nähtiin se Norsu, poseerasin sen kakkakasan vieressä. En olisi osaanut odottaa (hajusta päätellen ainakaan), että otus on niinkin lähellä.

Joku nimeltä mainitsematon henkilö kosketteli sopimattomasti meidän possua sen viimeisellä matkalla. 

Kauhee kun jouduin valottaan tätä kuvaa niin paljon, ettei se ole kauheen tarkka, mutta naarasapinoilla on ilmeisesti vain yksi tissi(!) keskellä kroppaa ja se muistuttaa todella paljon ylempänä näkynyttä uroksen jöötiä (jos sitä voi siksi kutsua)!

Näistä kuvista olen edelleen katkera Kimmolle, joka väitti ettei sen kameran zoomi riitä kuvaamaan pahkasia palleja! Kyllähän olis riittänyt, koska ne oli jäätävän suuret ja koneellakin kuvia voi vielä zoomailla. Pippeli tässä sentään vähän näkyy. Vähän kuin koirilla. Isoilla koirilla!

Aasin roikkuvaiset

Ehdoton lempparikuva koko reissulta! "Mitä näit Victorian putouksilla?" "Mä näin pissaavan AASIN!" (tätä voi verrata suht samankokoisen seepran jöötiin edellisessä härskiä juttua postauksessa. On meinaan iso ero!)

Tähän loppuun pakko kunnioittaa kuvauspossua. Niin kuin aikaisemmin mainitsin oli possun (luultavasti) viimeinen matka toi sunset cruise. Virtahevon kitaan joutui ja siitä krokotiilien ruuaksi ellei toisin myöhemmin todisteta. 

1-2-3-4-5-Benjii!

Day 3 Putouksilla alkoi kun mentiin heti aamusta benjihyppy paikkaan, jottei edellisen päivän "myöhästyminen" toistuisi ja tällä kertaa kävikin niin hyvä tuuri, että kaverukset saivat hyppyajat todella pienellä odotteluajalla, ettei edes se jännitys ehtinyt iskemään aikaan Elliin. Sillä kun oli kameran muistikortti täynnä ja kun jalkoja sidottiin kiinni se poisteli vimmatusti vanhoja kuvia kamerasta, jotta voisi myös itse kuvata hyppynsä. Mehän oltiin Anniinan kanssa sillan toisessa reunassa kameroiden kanssa sekä video- että valokuvaamassa hyppyjä, mutta Anniinan ottamista videoista ei tainnut tulla ihan mitään laatukamaa ja mun ottamista kuvistakin osa on heilahtaneita. Onneksi 50US$ maksoi ammattilaisten ottamat kuvat ja DVD, jonka Elli sitten itselleen ostikin. Pojat tyytyivät meidän räpsimiin otoksiin. Niin ja itse benji hyppyhän maksoi 130US$ ja se oli 111m korkea. Huh! Ei olis itellä ollu kyllä rahaa eikä uskallusta moiseen.

Hyppääjät numeroitu ja valmiina lähtöön. Ellin piti hypätä toisena, mutta se laitettiinkin ekaksi narun jatkeeksi. Hahaa!

Elli roikkumassa ja siinä odotteleekin jo mies sen noutamista takaisin ylös. Vähän eri tapa kuin nostokurjesta hypätessä.

Kimmo lentää

Jartsa lensi sateenkaaren läpi, mutta kuvissa se on hiukan kaukaa ja heilahtanut. 

Hypystä sai tietenkin myös todistukset. Tosin ne taisi vähän kastua kun mentiin putouksille.

Kun hypyt oli hypitty ja kolat kilistelty hyppyjen jälkifiiliksissä lähdettiin Victorian putouksien puistoon Zimbabwen puolelle käveleen ja nauttiin maisemista. 30US$ on aika suolanen sisäänpääsy puistoalueesta, jonka leveys on joku alle pari kilometriä, mutta onhan ne maisemat tietenkin sen arvoisia! Tytöillä oli pikkunen hoppu, koska niillä oli ohjelmaa myöhemmin (josta koitan pakottaa Anniinan kirjottaan huomenna jotain. Edes yhden lauseen!) ja mä kiertelin poikien kanssa alueen rauhallisemmin tallustellen ja välillä hullutellen. Kimmo toimi kuvaanaja ja Jarsan kanssa saatiin poseerata useissa kuvissa. Niistäkin varmaan lisää myöhemmin.

Näyttää kuin poseeraisin jonku maalatun kankaan edessä, mutta on ne oikeesti putoukset sielä takana!!!

Tota ei oikeen tajua kuin tuola käymällä sadekaudella miten paljon sitä vettä oikein on!

Mun mielestä otin Kimmon kameralla ylisuloisen kuvan isästä ja pojasta. Lapset on niin ihania varsinkin täällä!

Putousten loppua ei edes näe, kun vesihöyryä on niin paljon tuola rotkossa.

Näin myös Pantterin ja Apinan. Meillä tosiaan oli aikaa ja käytettiin se hyväksemme kauniissa maisemissa.

Tosta näkee miten se vesihöyry nousee kuilusta. Kastuttiin ihan täysin putousten katselupaikkojen loppupäässä!

Tälläsiä polkuja kulki katselupaikasta seuraavaan. Niitä kohtia tais olla 16 jos en aivan väärin muista.

Taas joku antiloopin ja bambin sukulainen, jonka nimeä en millään muista! Tätä en ole syönyt!

Pumba! Pari tollasta juoksi ihan meidän vierestä. Kuvaajana olisin toki ollut parempi, tästäkin lisää myöhemmin. hihii!

Aaseja asusteli meidän Adventure Lodgen (katso kyltti) lähellä. Näistäkin varmasti lisää myöhemmin.

Meidän lodgella oli kivat hengailupaikat huoneiden edessä, tossa tuli istuttua joka ilta!

Mulla oli kivat henkivartijat seuranani, joiden perässä sain juosta koko reissun.

Tulikin aikamoinen kuvateksti painotteinen postaus taas vaihteeksi, mutta en jaksanut keskittyä enää paremmin, eikä asiaakaan ollut. Unohdin ihan päivällä kirjottaa mitään... Josko sitten saisin sen Anniinan kertoon loppupäivästä enemmän, koska kello tähän kuvaan mennessä oli about puoli viis.

En jostain syystä ole tottunut tähän uuteen aikaeroon. Nyt siis Namibiassa on aika kaksi tuntia vähemmän kuin suomessa. Kello on tällä hetkellä 21.19 ja ajattelin mennä nukkumaan, kun mun sisäinen kello on kai Suomen ajassa tai jotain. 

Namibia, finally.

Vihdoinkin perillä! Voin kertoa, että tollasessa yli vuorokauden matkustuksessa paikat puutuu, mutta mä sain ihmeen hyvin nukuttua koneessa. Anniina tosin nukkui yhteensä varmaan tunnin. Tavattiin jo Suomessa lentokentällä pari muutakin, jotka tulivat meidän kanssa samaan hostelliin asumaan, joten oli suhteellisen turvallinen olo kaikilla kentilla ja sillai kun tiedettiin koko ajan ettei olla ainoita Namibiaan matkaajia. Viimeinen lento tosin meillä oli eri ja se oli vähän outoa, koska ne lennot saapuivat Windhoekkiin about vartin erolla.

Väsy ja nälkä on kova ja muut pitää hauskaa ja tutustuu muihin hostellin vieraisiin ulkona, joten koitan pitää nyt löpinät lyhyinä ja esittää matkantekoa ja meidän tämänhetkistä käsitystä Windhoekista kuvina.

Pitkät lennot ovat siitä kivoja, että saa katsella leffoja omalta kosketusnäytöltään.

British Airways tekee jonkinlaista hyväntekeväisyyttä Afrikassa ja annettiin sinne loput euromme.

Johannesburgin ympärillä on "hieman" asutusta. Tota jatkui ihan äärettömän kauas.

Namibia näytti ilmasta tylsältä. Vain hiekkaa ja pusikkoa. Eikä toi siipi parantanut maisemia ollenkaan!

Ensikosketus Windhoekkiin oli lentokenttä, jossa tapeltiin viisumien kanssa, mutta onneksi kaikki pääsi maahan!

Vuoria näkee vähän jokapuolella. Maisema ei tosiaan ole niin tasaista kuin voisi kuvitella.

Ennen tota rautatiesiltaa nähtiin ELÄVÄ APINA tien vieressä, myöhemmin nähtiin ainakin viisi lisää!

Windhoekin "nähtävyys" eli piparkakkutalon tapainen kirkko. Ajettiin tän ohi matkalla hostellille. Pääkampus on tossa vieressä.