Namibia Tourism Expo

Vihdoinkin sain kuvat ladattua tänne blogiinkin asti (kiitos erään henkilön, joka lopetti lataamisensa).

Toukokuun viimeisenä päivänä meidän yksi pelottava opettaja, jonka kurssikin me lopetettiin tarjoutui kyytimään meidät paikallisille matkamessuille ja mehän otettiin kyyti ilomielin vastaan. Opettaja on kai ihan normaali ihminen noin siviilissä, mutta opettajana sillä on joku kumma taipumus kutsua opiskelijoita huligaaneiksi ja tehdä ne jokseenkin naurunalaisiksi.

Ammattigolfaaja. Mulla oli päämääränä hävitä.

Mentiin messuille jo päivällä ja ne oli auki yhdeksään asti illalla. Opettaja lupasi myös kyytiä meidät takaisin, jos haluttais lähteä siihen aikaan kun sekin. Ensimmäiseksi eksyttiin messuilla lasten puolelle ja katseltiin söpöjä pupuja ja marsuja. Ei kuitenkaan uskallettu mennä sinne häkkiin niitä silitteleen... tai Elli olis varmaan mennytkin, mutta sillä oli hame päällä ja sinne kipuamisessa olis ollut suuri vilautusvaara, joten tuola lasten puolella se ei varmaan olisi ollut kauheen soveliasta. Päädyttiin siitä pelaamaan minigolfia vähän sääntöjä muuttaen, koska ne pallothan piti saada sinne reikään vaikka siinä menis koko päivä!

Voittajan on helppo hymyillä ja häviäjä selvitettiin viimeisellä reiällä!

Tylleröiset ei olleet ikinä maistaneet currywurstia ja sitähän piti myös saada. Opettaja oli myös autossa mainostanut, että curruwurst Namibiassa olisi paljon parempaa kuin mitä minä olen Saksassa maistanut. Hänen puheestaan myös olisi voinut ymmärtää, että se on jotenki Namibialainen juttu, mutta kyllä mä olen edelleen sitä mieltä, että saksalaiset senki on tänne tuonu niin ku paljon muutakin. Andysistä ostettu annos makso n.6€ ja siinä tuli jäätävä möhkälemakkara mukaan ja parhaita ranskiksia mitä täällä ollaan saatu! (ei ne silti vetäneet mitenkään vertoja Hesen ranuille, joita on pakko saaha heti kun tullaan Suomeen!)

Anniinan ensimmäinen currywurst ja melkein kokonaan jaksoi syödäkkin!

Masut täynnä oli hyvä aloittaa muuten messujen kiertely. Aluksi oltiin vähän ujoja istumaan autoihin, jota näytillä oli paljon, mutta kyllä sekin typerä ujous äkkiä selätettiin! Anniinan lemppariautoo koitettiin etsiä, mutta eihän sitä tuola ollut. Etsittiin tilalle sitten uusia lemppareita. Mikähän siinä on, että meidän kaikkien mielestä jäätävän kokoiset autot, kuten Range Roverit olivat parhaita. Hauskaa oli myös kun autoissa oli kaikkee nippelijuttua sisällä mm. penkin leveyden säädin sai multa lisäpisteitä!

Tytöt ovat niin pieniä verrattuna näihin jäätäviin menopeleihin.

Suloiset shotit alkoivat heti kiinnostaa meitä.

Matkamessut namibiassa ovat kuitenkin hiukan erilaiset kuin Suomessa. Täällä meinaan ei säästellä alkoholin kanssa! Tulta pystyi ostamaan sellasta muovista leikkirahaa, joka maksoi alle 0,5€/kpl ja yhdellä tuollaisella sai yleensä maistella montaa viiniä kojuista tai sitten yhden shotin, kuten yllä olevassa kuvassa olevaa mansikkatequilaa. (ton mausta tuli ikävä tsökötsköjöä Artturissa, mansikka tequilaa + salmaria <3) Ei todellakaan aikaisemmin oltu edes tajuttu kuinka iso toi paikka oikeesti on. Näyttelyhalleja oli vaikka kuinka monta ja ainakin kahdessa, jos ei kolmessa oli alkoholia esillä.

Olispa Suomenkin matkamessujen puitteet tälläiset! Anniina ilmaisi tän asian aika hyvin, että nää oikeestaan oli messut ja festarit yhdessä eli siis mestarit! Mestareilla joku mies käveli meidän ohi ja huikkas mennessään "Terve!" ihme että osasin vastata. Se oli asunu Ruotsissa kauan, mutta ei se suomee osannut. Se sitten puhu meille på svenska ja me vastattiin sujuvasti englanniksi. Ihan hauska heppu! Me vähän arasteltiin aluksi juomien ostossakin ja haluttiin nähdä cooking with Amarula esitys, jota jostain syystä sitten ei tullut, mutta päästiin napostelemaan edellisen kokkishown herkkuja. Ellikin jopa tykkäsi oliiveista, joita se ei ikinä syö!

Matkamessuilla myytiin myös ihmisille omia viininmaistelu laseja alle 3€:lla. Mehän sellaiset ostettiin ja myöhemmin hankittiin vielä toisetkin, koska yksinäinen viinilasi kotona lentäisi aika nopeasti pois. Nyt on pari ja saikin sitten loppuillan vetää sitä viiniä kaksin käsin. Kyllä me vähän muutakin koitettiin tehdä, mutta oli hauskaa, kun yksi pariskunta, joka oikeasti osti tuolta kauppaansa viinejä kulki melkeimpä samaa tahtia meidän kanssa ja saatiin aina myös ilmaista oma todella painava ja ammattimainen mielipiteemme.

Lasten nurkasta päädyttiinkin kierteleen viinilasit kädessä, mitä tapahtui?

Noi viinitilat, jotka olivat tuola messuilla esillä olivat pääasiassa Etelä-Afrikasta. Namibiassa on vain kaksi viinitilaa, enkä mä ainakaan niitä löytänyt. Tosin käveltiin kyllä monien ohikin, koska jos oltais kaikissa jotain maisteltu ei oltais voitu loppuajasta enää kävellä. Kapkaupungin lähellä on paljon viinitiloja ja mun pitääkin miettiä menisinkö sellaisessa käymään, kun kerran perjantaina Anniinalle ja mulle strarttaa reissu kohti Etelää (jossa sää vaan viilenee, sielä on n.+12 lämpöö, hyrr!)

Muskottipähkinän makuista kermalikööriä ja hyvin uppos, tää koju oli muutenkin yksi meidän lemppareista.

Tällaisella kirahvikuvalla osallistui johonkin kilpailuun. Ei tainnut nähä viinihuulet voittaa!

Ja niin tuli epäsosiaalisista Suomalaisistakin sosiaalisia. Juteltiin paljon tuntemattomille ja tuli tuola yksi tyttö meidän koulultakin vastaan. Myös joku känniääliö homppeli mies lähti meitä kierrättään ja osti Anniinalle ja Ellille pussilliset suklaata. Kun päästiin siitä eroon yritettiinkin loppuaika tuota vältellä sitä. Aika kuluikin niin nopeasti ja vaikka aluksi tuntui aikaa olevan yllin kyllin olisi tuola voinut olla kauemminkin. Meinattiin mennä myös paikalle seuraavana päivänä, mutta lauantaina messut olivat auki vain viiteen ja meillä oli grillibileet, joten päätettiin jättää noi viinit muille.

Meidän lempi viiniksi muodostui paikan ainut pirskahteleva punaviini!

Kaksi valkoviinin ystävää täydet punkkulasit kourassa ja vielä hymyilevät. Kummaa touhua.

Seuraavan päivän olokin ainakin mulla kertoi että oli tullut maisteltua oikein kivasti. Joku nainen antoi meille vielä ison kourallisen maistelukolikoita ilmaisena ja siitähän nautittiin. Niitä tosin jäi vielä ylimääräisiä ja myytiin ne muille meidän hostellissa oleville, jotka meni katsastamaan noi messut lauantaina. Ne ei olleet oikein uskoneet meitä siitä, miten isot ja hienot messut olivat. Luulivat, että viinillä oli osuutta asiaan, mutta takaisin tullessaan hekin kehuivat messuja. En sitten tiedä oliko viinillä osuutta siihen.

Quardbiking and Sandsurfing

Pari viikkoa on sujunut ennätysnopeasti! En ole pahemmin ehtinyt koneella viettää aikaani. Topsukka tuli tänne vieraileen viimeviikon tiistaina ja siitä lähtien ollaan oltu menossa. Reissattiin heti keskiviikko iltana Swakopmundiin Namibian rannikolle viettämään pitkää viikonloppua junalla. Junamatka maksoi 110N$ ykkösluokassa, joka oli vähän kuin Suomen normaali luokka, vaikkei se kakkosluokkakaan mitenkään ylihuonolta näyttänyt. Sielä vain penkit oli enemmän verrattavissa bussin penkkeihin. Juna kulki yöllä niin ei paljon maisemia voitu katsella. Koko ykkösluokka oli meidän jengillä käytössä ja me juhlittiin ja juna tarjosi myös viihteeksi Rio leffan ja jonkun muunkin mihin en enää jaksanut keskittyä. Äänet telkkarissa ei toimineet mitenkään parhaasti. 

Swakopissa oltiin varattu quardbiking ja sandsurfin combo retki, joka maksoi 650N$. Retkeen sisältyi pari tuntia mönkijällä ajelua hiekkadyyneillä ja tunnin hiekkapulkkamäki systeemi. Kuvia tuli otettua aika paljon, josko niiden perusteella sitten vaikkapa koittaisin selittää lisää.

   

Turisti erämaassa

  

Kulkupelit nätisti rivissä. Automaattivaihteistolla tietenkin :D

Namibiassa on aika paljon hiekkaa kun täältä noita autiomaita löytyy joten sellaisiin paikkoihin järjestetään myös ihan kivasti retkiä. Hylättyjä kaupunkeja ja muuta nähtävää on, mutta mun mielestä jos ihan dyynejä ja hikkaa haluaa nähdä niin kaikki tollaset autiomaat nyt on täynnä sitä hiekkaa, joka näyttää samalta vähän missä vain. Sain mielestäni oikein kivan dyyni/hiekka kokemuksen juurikin tältä retkeltä. Ja hei kattokaa nyt tota ekaakin kuvaa, mitkä maisemat! 

Ajeltiin aluksi joku 40 minuuttia dyyneille ja sitten pysähdyttiin. Meidän edessä kulki yksi opas ja perässä tuli vielä toinen, jotka auttoivat aina jos jotain hämminkiä mönkkärijonossa kulkeville syntyi. Tärkeetä oli seurata tarkasti edessä menevää kuskia jottei mitään satu. Erilaisilla käsimerkeillä näytettiin takana tuleville milloin pysähtyä tai hidastaa. Ajaminen alkoi kaikilta luonnistumaan varsin nopeasti ja se olikin hauskaa. Välillä tuntui, että homma menee vain kisailuksi, että pysyy muiden perässä, mutta sitten taas toisaalta välillä mentiin niin hitaasti, ettei kukaan varmasti porukasta jäänyt. Oli hauskaa kurvailla dyyneillä kiemuraa ylemmäs ja takaisin dyynien väliin.

Tikka ja pökkelö eli Team Kihniö erämaassa

Dyynin harjalla oli mukava istuskella ja nauttia maisemista

Kun oli ekan tauon paikka luulin, että katsellaan vain maisemia, koska oltiin niin korkeella, mutta sitten oppaat ilmoittikin meidän alkavan lasketteleen vieressä olevaa jäätävän isoa mäkeä. Voin vain kertoa kuka meni ensimmäisen laskun silmät kiinni ja koko ajan jarruttaen. Toisessa laskussa uskalsin avata jo silmänikin enkä jarruttanutkaan koko aikaa. Ylös kapuaminen oli jäätävän rankkaa ja seuraavana päivänä tai parinakin päivänä meillä kaikilla tuntu reisissä kuin olis ihan kunnon treenin painanut.

Kimmo laski ensimmäisenä ja näytti muille mallia. Alkuvauhdin antoi opas.

Siinähän se "pieni" mäki. Näyttää tässä oikeesti ettei se niin jyrkkä olis mitä se oli! 

Ellillä oli ekan laskun jälkeen voittajafiilis, se tais pitää silmät auki :D

Kun kaikki oli pari kertaa laskenut lähti toinen oppaista jäätävän ison mäen päälle mönkkärillä ja mä pelkäsin, että mekin jouduttais sinne ajamaan. Tilanne oli kuitenkin toinen, sieltä olisi pitänyt laskee alas noilla lastulevyn palasilla. Tää jänishousu sano heti itsensä irti tollasesta haasteesta. Ellikin oli liian puhki ylös kiipeemisestä, eikä Finakaan jaksanut enää laskea. Finan kanssa kuitenkin käveltiin mäen päälle katomaan muiden menoa. Mä videokuvailin kaikkien uskaliaiden laskut ja Elli kuvas niitä kauempaa. En voi muuta sanoa kuin, että hullun hommaa.

Noilla laskiessa kun helposti käy niin, että laskee lautaa edestä liian alas, jollon se "hörppää" hiekkaa ja siitä voi seurata sellanen kiva 2-3m ilmalento. Jancy antoi meille laskullaan tälläsestä esimakua, vaikkakaan se ei ihan niin pitkästi lentänyt. Onneksi sitä ei sattunut! Muilla oli ongelmia päästä tarpeeksi pitkälle pyörähtämättä laudalla, jolloin tuola hiekassa joutui tarpomaan vielä enemmän. Ylhäältähän sitä tarpomista oli ihan hauska katsella, mutta en olis halunnut olla muiden pöksyissä. Osa vielä laski tuosta korkeesta mäestäkin kahdesti!

Huipulle kiipeävä ryhmä hulluja

Ylöspäin laskun jälkeen kiipeäminen ei tainnutkaan olla niin hauskaa. Jyrkkää ja upottavaa hommaa

Kimmo tallustamassa toiselle kierrokselle. Minä vain lekottelin maisemista nauttien.

  

Topsukka maailman valtiaana. 

Jartsan lähtö epäonnistui, mutta se ei haitannut kun mies kaivoi laudan hiekasta ja hyppäsi uudestaan matkaan!

Onnellisena jänishousuna ei tarvinnut olla niin hengästynyt leikin lopussa

Toisin kävi niille, jotka vetivät itsensä aivan piippuun asti. Onneksi saatiin vettä!

Laskujen jälkeen jatkettiin matkaa mönkkäreillä. Olo oli vieläkin vapautuneempi ja uskaliaampi. Uskalsin siis jopa kuvata samaan aikaan kuin ajoin! Tosin yleensä silloin jäin vähän jälkeen muista, mutta olihan se hauskaa sitten painaa kaasu pohjassa muita kiinni. Anteeksi vain niille, jotka kulkivat mun takana! Matka kulki yhden korkean dyynin päälle, josta näki Atlantin rannalle. Aurinkokin alkoi paistamaan ja mieli vain parani. Tosin oli todella hyvä ettei Aurinko paistanut koko aikaa, koska siihen lasketteluun oltais varmaan kuoltu jos ylös kiipeemisessä olis tarvinnut vielä lisäksi läkähtyä kuumuudesta.

Dyynit loppuvat suoraan Atlantin rannalle.

Toisia kiinnosti enemmän se, miten mönkkäri toimii kuin maisemat. Huvinsa kullakin.

Ryhmä rämä oli iloinen

Hiekkaan kirjoiteltiin erinäisiä viestejä, mä pöllin Jartsan terveisiä sanan kun halusin lähettää terveisiä kotiin dyyneiltä!

Matka jatkui. Joitakin jouduttiin odottelemaan niin muut sai taas poseerata.

Tota hiekkaa jatku loputtomiin. En ymmärrä miten ne oppaat ei eksy tuola!

Retken oli tarkoitus kestää joku kolmisen tuntia ja mun mielestä se kesti jopa pidempäänkin. Jäi sellanen fiilis, että rahoille saatiin todellakin vastinetta ja että tota voisin kyllä suositella täydestä sydämestäni! Ton jälkeen oli kyllä tosi hyvä fiilis ja vielä oli koko päivä aikaakin, kun retkelle lähdettiin jo ysin pintaan! Hiekkaa tuli nähtyä ja ehkä jopa vähän syötyä. Sitä saattoi löytää erinäisistä paikoista, mutta lähinnä kengistä. Musta ainakin tuntui, että mun conssit oli syöneet kokonaiset dyynit sisäänsä. Pitäis varmaan alkaa kehitteleen jotai hiekkapohjallisia kenkiin, kun mun mielestä ainaki kengät täynnä hiekkaa tuntu yllättävänki mukavilta jaloissa.

Swakopista ja viimeviikosta on kyllä paaljon muutakin kerrottavaa, mutta jotten tylsistytä ketään kilometriä pisemmillä teksteillä ja kasoilla kuvia niin antaa tämän olla nyt tässä. Ensi kerralla vaikkapa sitten itse Swakopmundin kaupungista tarinaa...

Katima Mulilo

Vindoinkin alkoi tää Bloggeri taas toimiin! Latasin nää kuvat jo aikaa sitten, mutta sitten koko sivusto meni ihan sekaisin enkä päässyt muokkaan niiden kokoo isommaksi ja inhoon postailla jotain minikuvia joita pitää suurennuslasilla kattoo!

Victorian putousten reissulta jäi julkaisematta takaisin paluumatkalla yhden yön viettäminen Katima Mulilossa. Meidän yksi Namibialainen kaveri on sieltä kotosin ja suositteli sielä poikkeemista reissullamme ja mehän otettiin neuvosta vaarin.

Ensimmäisenä otettiin taksi Victorian putouksilta Livingstonen keskustaan Sambiaan, josta alettiin taksikuskien avustamana metsästämään bussia. Bussi löytyi, mutta siinä oli vain yksi paikka jäljellä. Ei sitten hypätty sen kyytiin. Seuraava vaihtoehto oli etsiä joku paikallinen taksi tai minibussi rajalle. Kauhee kasa taksikuskeja kerääntyi aika äkkiä meidän ympärille heitteleem omia hintojaan ja sieltä välistä saatiin bongattua yksi kuski, jonka tutulla oli minibussi menossa rajalle ja hetken päästä tuo isompi taksi nouti meidät samaisesta paikasta. Vähän aikaa pyörittiin Livingstonen liepeillä ja sitten lähdettiin matkaan. Matka oli pitkä ja kuoppainen. Ehkä myös vähän ahdas, kun auto ei ennemmin lähtenyt liikkeelle ennen kuin se oli täynnä! Onneksi viimeisenä hyppäsi mukaan kyytiin äiti vauvan kanssa. Vauva tietenkin viihdytti meitä (eritoten Anniinaa) koko about kolmen tunnin matkan ajan.

Seshekeen rajalle päästyä oltiin jo rättipoikki väsyneitä ja mulla ainakin alko nälkäkin jo vaivaamaan. Koko päivänä ei oltu syöty oikeen muuta kuin aamupala ja sipsiä. Otettiin passeihin leimat ja siirryttiin kävellen joku 300m matka rajan Namibian puolelle, josta taas otimme passeihin leimat. Kaikki meistä sai erilaiset leimat, mikä vähän kummastutti. Ei tainnut työntekijä oikeen tietää mitä teki. Siitä sitten meidän kaveri oli soittanut auton meitä hakemaan ja viemään Fish Eagles Nestiin eli meidän Lodgeen. Ei tiedetty et tää tyyppi oli jonkin tason taksi, mutta sitte jouduttiin maksamaan tuplahinta siitä kyydistä ja vähän enemmänkin. Olin aika vihanen, mutta onneksi myöhemmin kun palattiin ruokailemasta keskustasta käytettiin samaa kyytiä se antoi meille alea, varmaan koska tiesi meidän tietävän sen huijanneen meiltä liikaa rahaa, kun puhelimessa Elli neuvotteli hinnasta ja kertoi myös meidän kaverin sanoneen paljonko taksin olisi pitänyt maksaa.

Fish Eagles Nestiltä en tajunnutkaan ladata kuvia, mutta se paikka oli tosi kiva. Vähän turhan kaukana keskustasta vaan, niin että sinne piti aina mennä taksilla. Paikan huoneet oli isoja ja tosi siistejä. Huoneissa oli jopa jääkaapit ja muuta sellasta kivaa! Oltiin tosi väsyneitä reissusta, joten nukkumaan mentiin suhteellisen aikasin. Aamupalalla oltiin kuin kuninkaallisia! Jaloissa juoksi paikan omistajien kanoja ja koiria yms elukoita (tämä ei ollut se kuninkaallis osuus). Aamupalapaikalla oli mies, joka oli ottanut meidät myös vastaan Lodgeen illalla. Hän siinä hääräsi essu päällä ja kysyi millaisia munia halusimme, hän paistoi meille munia, pekonia, makkaraa ja paahtoi leivät. Sai vielä pyytää lisääkin. Täydellistä palvelua ja hyvää ruokaa! 

Päivän ajaksi jätettiin tavaramme Fish Eagles Nestiin ja lähdettiin tutustumaan Katima Muliloon meidän kaverin(Siya:n) johdatuksella. Ensimmäinen etappi oli mennä moikkaamaan Siyan äitiä! Oltiin aika innoissamme päästä jonkun paikallisen kotiin vieraaksi ja oltiin todella kiitollisia kutsusta. Ostettiin kaupasta pari leipää tuliaisiksi. Täällä ei kai ole tapana viedä mitään, mutta koska me ollaan Suomalaisia ja meillä on tapana viedä jotain kahvipaketteja tullessamme kylään, joten pakko oli jotain ostaa ja se oli hyvä!

Taksit ajoi meidät perille jaSiyan äiti tulikin hetipian moikkaamaan meitä. Ei siis tungettu taloon sisään vaan jäätiin ulos muovituoleille istuskelemaan ja koitettiin pysyä varjossa. Melkein kaikki kun poltti itsensä Victorian putouksilla. (olen muuten päätynyt siihen, että nämä ihon polttamiset johtuu varmasti siitä, että syömme malarialääkitystä, koska ei me enää kärtsätty ihoomme niin herkästi ennen kuin sitä alettiin syömään. Haluan ajatella näin!) Mutta siis.... eksyin aiheesta. Paikalla oli myös Siyan sisko ja hänen suloinen tyttölapsensa viihdyttämässä meitä. Medän myös viihdytään sielä missä on lapsia. Ihana suloinen tyttö olikin ja Siyan äitikin oli aivan todella valloittava nainen!

Sitten siitä kodista. Talo on rakennettu jostain hiekasta ja vedestä. Koitin kysyä monesti, mutta en oikeen ymmärtänyt, että miten! Kuitenkin seinä oli kivikova ja katto oli peltiä. Oven edessä oli lakana, jottei sisään oikeen nähnyt, mutta nähtiin toiseen taloon ja sielä oli ihan tavallisesti keittiökaapit sun muut mukavuudet, mitä meiltäkin kotoa löytyy. Jo lautasantenni voi kertoo ettei tuola nyt ihan hökkelissä eletä! Itseasiassa nähtiin todella paljon tollasia savimajoja joissa oli latasantenneita. Tämä ilmeisesti oli Katiman hiukan parempaa asuinaluetta, koska tuola on sähköt. Jossain kauempana sitten ei kai sitä telkkariakaan katsella.

Viihtyisä pihapiiri

Siya äitinsä kanssa

Ryhmäkuva tosin ilman kimmoa. Olin vähän turhan pitkä noiden tyttöjen seuraan... :D

Siyan äidin kotoa matka jatkui markkinoille Katima Mulilon keskustaan. Paikka oli kuten mikä tahansa pikkukylän keskusta, vähän vain enemmän hiekkateitä. Tiet olivat muutenkin taksikuskin mukaan korjauksen alla. Taitaa ne olla laittamassa asfalttia vähän pidemmälle...

Siya osti jotain rusinan kavereita, joissa oli kivi sisällä

Torilta ei oikeen ostettu mitään. Sielä oli pääasiassa kalaa ja muuta ruokaa myynnissä pikkulettivärkkien lisäksi. Ei tainnut löytyä niistä ihan sopivaa väriä meikäläisille...

Sielä sitten takseja odotellessa kulutettiin aikaamme... Joka paikkaan mihin Siya halusi meidät viedä mentiin taksilla ja en oo varmaan minään muuna päivänä kuluttanut takseihin noin paljon rahaa kun tolloin. Tais mennä yhteensä joku 7 matkaa tai jotain... En osaa laskea :D Kuitenkaan keskustaan tutustumisen jälkeen retki ei ollut ohi, vaan mentiin vielä yhden lodgen baariin hengailemaan ja pelasi pojat sielä erän bilistäkin. Lodge oli Sambezi joen rannalla, missä oli vesi vähän korkeella sadekauden vuoksi, mutta tulviminen ei ollut kauheen suurta. Sielä paikan omistaja kertoi että yksi heidän koiristaan oli jo kaksi kertaa joutunut krokotiilin hampaisiin, mutta päässyt pois. Jännittävää kun ei kerrasta opi missä on kuolemanvaara.

Tuola hengailtiin todella väsyneenä kunnes oli aika alkaa siirtyä hakemaan kamoja meidän omalta Lodgelta ja siirtyä keskustaan vetään mättöö ennen kuin meidän bussi lähti takaisin kohti Windhoekkia. Repästiin Jartsan kanssa ja syötiin peräjälkeen kaksi hamppariateriaa varastoon ja sillä pärjäski tosi kivasti oikeestaan koko 20h matkan. Reissun jälkeen kuitenkin mentiin tyttöjen kanssa KFC:hen aamupalalle. Oli muuten maailman surkein aamupala tai KFC ateria noin muutenkin. He myivät tuotteitaan, vaikka salaatti oli loppu. Tämä selvisi vasta kun tuotteet oltiin saatu. Vähän näytti Wrappi köyhältä kun sisällä oli pelkkää kanaa ja tomaattia. Anniina vielä inhoo tomaattia ja sitä oltiin laitettu extra paljon salaatin sijaan! :D Todella hyvää palvelua siis, varsinkin kun kauppa josta saa salaattia on alle 5min kävelymatkan päässä pikaruokalasta!

Teatterielämys.

Nyt taas viikonlopun pelleilyjen jälkeen vakavampaan aiheeseen.

Tulee vähän "myöhässä" tehtyä pari postausta, koska viime viikon omistin Victorian putouksille ja silloinkin tuli tehtyä kaikkea kivaa, josta haluan ehdottomasti kirjottaa! Torstaina mentiin katsomaan teatteriesitystä. Esitys oli ilmainen, koska se oli viimeinen kenraaliesitys. Jouduttiin meneen paikan päälle hyvissä ajoin, jotta saatais hyvät paikat ja oltiin sielä tuntia ennemmin eikä paikkojen valitsemisessa tullut edeshätää. Meidän lössi veti kokonaisen penkkirivistön Namibian kansallisteatterista! Meitä oli 12 teatterireissulla, joten tosta voi päätellä ettei teatteri ollut suurensuuri!

Jartsa odotteli meitä teatterin pääsisäänkäynnillä rappusilla, kun se oli tullut paikalle suoraan koulusta. 

Osa ryhmä Paradice Gardenista ennen teatteriin menoo. (katsokaa Kimmon kenkiä, ne on hienot!)

Teatteriesityksen mainos. Oltiin ajateltu mennä kattoon tää joka tapaukses, joten siistiä et päästiin ilmasena!

Meidän rivissä pelattiin rikkinäistä puhelinta ennen esityksen alkua. Kolmella eri kielellä!

Osa yleisöstä näytti videokuvaavankin esitystä, joten uskaltauduin ottamaan loppukohtauksesta valokuvaa!

Oli erilainen teatterielämys. Ihmiset huuteli "ohjeita" roolihahmoille ja tosi monet laulo biiseissä mukana, myös me, joskin ei kovin lujaa! Lisäksi aplodit yleensä ottaen yltyivät myös kiljumiseen ja vislailuun! Kerran jouduin jopa peittämään korvani liiallisen melun vuoksi, koska ilmeisesti yliopiston kuoron johtaja (mies, jolla oli tosi hyvä lauluääni) asteli lavalle ja yleisössä oli paljon yliopistossa opiskelevia (myös meidän tutut Ilari ja Saara!) ja ihmiset halusivat ilmeisesti kannustaa opettajaansa.

Väliajalla itse teatterissa ei ollut mitään juoma-ruoka paikkaa. Me siirryttiin kauheen janon saattelemina viereiseen baariin limpparille. Paikka täyttyikin aika paljolti teatterista tulevalla väellä. Onneksi olin sielä ensimmäisten seassa enkä joutunut jonottamaan kauaa ja olin jopa niin fiksu, että ostin kaksi kolaa niin muutkin saivat janonsa sammutettua. Hyvä minä!

Teatteriesityksen jälkeen osa meni KFC:n kautta kotiin, mutta me tytöt päädyttiin skippaamaan tällä kertaa roskaruoka. Hyvä me!

(oon muuten aika lahopää, kun vahingossa julkaisin tän matkablogin jutun aluksi normiblogini puolella!)