lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lomaromanssi

Tarina kertoo kahdesta Juntista. Naisesta ja Miehestä, jotka tapasivat lomamatkallaan. Vaikka loma oli lyhyt, syntyi heidän välilleen suhde ja pariskunta tuntui erottamattomalta. Mutta mitä tapahtui loman aikana...


Juntti Mies ja Juntti Nainen tapasivat toisensa keskellä metsää kävelyretkellä. Koska yksin ei ole mukava kulkea he lähtivät taivaltamaan matkaansa yhdessä.


Juttu luisti ja pariskunta alkoi viihtyä yhdessä. He keskustelivat josko tapaisivat toistekin, koska olivat molemmat yksin reissussa. He uskoivat, että yhdessä he saisivat matkastansa ikimuistoisemman.


Myös muut naaraat olivat kiinnostuneita Mies Juntin ominaistuoksusta, mutta Mies Juntti pysyi mieluummin Juntti Naisen seurassa. Hän tunsi, että heidän välillään on jotain kummaa sähköä, mitä hän ei aistinut muissa naaraissa.


He kiertelivät ja katselivat maisemia yhdessä, vähän ujosti tietenkin. Koska eivät tunteneet toisiaan hyvin. Matkan aikana oli kuitenkin paljon aikaa jutella ja he lähentyivät toistensa kanssa ja lupasivat tavata myös seuraavana päivänä.



Seuraavana päivänä he jatkoivat maisemien katselua. Aamulla tavatessaan Junttimies jopa halasi Juntti Naista, mikä sai Juntti Naisen posket punastumaan. 


Sähkö Juntti Miehen ja Juntti Naisen välillä ei ollut vain Juntti Miehen omaa mielikuvitusta vaan luonnonvoimatkin huomasivat parin kuuluvan yhteen. Heidän maisemia katsellessaan keskellä kirkaskasta päivää alkoi satamaan vettä, vaikkei sadepilviä näkynyt mailla eikä halmeilla.


Ulkopuolisten mielestä he jopa näyttivät vanhalta pariskunnalta. Juntti Pariskunta sai kuulla asiasta huomautuksia ja he pystyivät olemaan täysin rennosti toistensa seurassa ja he halusivat olla vain kahdestaan.


Juntti Nainen oli ylpeä löytämästään mahtavasta urhosta eikä halunnut loman koskaan loppuvan. Juntti Nainen alkoi mielessään jopa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Omakotitaloa, lapsia ja koiria. Se sai hänet hymyilemään ja hymyillessään Juntti Nainen oli Juntti Miehen mielestä kauneimmillaan.


Pariskunta tutki toistensa fyysisiä ominaisuuksia rauhassa ja tarkasti. Vaikka loman loppu alkoi lähestyä, eikä Juntti Nainen olisi halunnut loman loppuvan, he eivät kiirehtineet toistensa suhteen.



Juntti pariskunta näytti tunteensa toisiaan kohtaan avoimesti. Juntti Mies tunsi itsensa hyvin vahvaksi ja miehekkääksi Juntti Naisen seurassa ja Juntti Naisen sydän pulppusi kuin kuohuava koski rakkaudesta Juntti Miestä kohtaan.


Käsi kädessä he vaelsivat pois julkisilta paikoilta omalle lemmenpesälleen. Juntti Pariskunta muutti yhteiseen hotellihuoneeseen ja jatkoi lähemmin tutustumista.


Paparazzi pääsi kuitenkin yllättämään pariskunnan herkän napojen tutkiskeluhetken, jossa Juntti Nainen oli tällä kertaa päässyt lähietäisyydelle Juntti Miehen navan kanssa. He olivat häkeltyneitä kuvaajan yllättämänä, mutta onnellisesti ja avoimesti yhdessä.


Matkan päättyessä junttipariskunta halusi jatkaa lomaansa loputtomiin. Juntti Nainen päätti seurata Juntti Miestä ja mennä hänen luokseen asumaan.


Juntti Nainen oli onnellinen heidän suhteessa, mutta kotona Juntti Mies ymmärsi, ettei Juntti Nainen ollutkaan sitä mitä hän oli hakenut, vaan hän oli vain huumaantunut lomaromanssin vietäväksi. Juntti Mies alkoi touhuta Juntti Naisen selän takana, ilman tämän tietoa. Juntti Mies tiesi sisimmässään ettei suhde voisi jatkua enää kauaa, muttei uskaltanut kertoa asiaa Juntti Naiselle.


Loman lopusta ei ollut montaa päivää, kunnes Juntti Nainen tuli epäluuloiseksi. Juntti Mies ei tuntunut enää samalta lämminsydämiseltä ihmiseltä kuin hän oli lomalla tuntunut. Juntti Nainen löysi pöydältä Juntti Miehen puhelimen, johon oli tullut viesti. Hän ajatteli, että he ovat kaikessa avoimia toisilleen ja luki viestin...

Juntti Nainen järkyttyi, koska ei voinut uskoa Juntti Miehen miettivän jo muita naisia ja myös olevan yhteydessä heihin. Juntti Nainen pakkasi tavaransa ja muutti takaisin omaan vanhaan elämäänsä. Hän päätti ettei enää ikinä rakastu lomalla ja näin lomaromanssi oli ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.

(haluan näin loppuun huomioida, että kertomus on fiktiota eikä kuvitus liity kertomukseen.)

4 kommenttia:

  1. hahaa! :D kaunis tarina vaikkei onnellista loppua ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Tarinaa oli myös hauska keksiä ja lukea ääneen iltasaduksi :D

      Poista
  2. IHANA toi sun valkobeige mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Se on kyllä ihana. En vaan tajua miksi mekoista nykyään tehdään niin lyhyitä!

      Poista