Namibia - Sambia - Zimbabwe

Pakkohan niistä putouksistakin sitten on varmaan kirjottaa, vaikka kuinka laiskottais! Pakko jakaa tota reissua eri osioihin, joten nyt koko loppuviikon lupaan ja vannon tehdä postauksia matkasta ja koitan myös pakottaa Anniinan kirjottaan jotain, koska tää on myös sen blogi ;)

Matka siis aloitettiin nousemalla Intercape -bussiin Windhoekista perjantaina iltapäivällä. Edessä oli yön yli kestävä reissu ja vaikka telkkarista tuli jotain ohjelmia niin ne ei paljon lämmittäneet, kun äänet oli niin hiljasella eikä tekstityksistä ollut tietoakaan. Myös kylmyys vaivasi, kun aircon puhalsi niin lujaa, mutta ei se mitään. Koitin bongailla eläimiä ja näinkin muutamia erilaisia antiloopin sukulaisia ja pumbia! Musiikkia kuunnellessa aika kului kaikista eniten ja mun ipod pauhas koko yön niin, että akku olikin jo finito. Hyvä kuitenkin niin, koska istuin yhden mustan maijan vieressä enkä halunnut hirveesti huudella siitä ylikään tytöille saatika pojille jotka istuivat vähän taaempana.

Pitkällä bussimatkalla täysin vieraan ihmisen vieressä on vaikee löytää hyvää asentoa. Huh. Onneksi selvisin!

Aamulla tytöt oli heräilly auringonnousun aikoihin ja Elli oli näpsässyt oikein mukavia kuvia. Mä en tota kauneutta nähnyt kun koisin niin myöhään kuin pystyin (eli about seiskaan) ja sitten sopivasti pian saavuttiinkin jo Katima Muliloon, missä oli pieni tauko ja meidän kaverikin oli tullut moikkaamaan meitä ennen loppumatkaa. Me raukat luultiin, että Katimasta Livingstoneen olis enää parin tunnin matka, mutta matka oli pitkä ja kuoppainen ja bussin toisen puolen takarenkaan jarru meinas jumittaa kiinni, mikä aiheutti vähän vaikeuksia matkaan kun aina piti ensin peruuttaa hetken matkaa ennen kuin päästiin eteenpäin! Lopulta kuitenkin päästiin Livingstoneen ja sieltä vielä Sambian puolen rajalle Victorian putouksille.

Aamulla huomasin harmikseni tiputtaneeni Pringlesini lattialle nukkuessani. Voi itku!

Sambezi joki ylitettiin Heti Sambian ja Namibian rajanylityksen jälkeen. Ei näkynyt virtahepoja :(

Ensimmäinen näköala bussista Victorian putouksille. Oltiin NIIN fiiliksissä!

Voiko olla sulosempaa kuin banaaneja popsiva apina?

Reippaat matkustajat yli 22 tai 24 tunnin (en muista) matkan jälkeen valmiina käveleen rajan yli Zimbabween.

Täyttämässä viisumilappusia rajalla. 

Rajojen ylittely ei tosiaan tullut halvaksi. Namibiasta Sambiaan maksettiin kaksi kulkua, mikä oli 80US$, tässä vaiheessa alkoi jo hirvittää mitä viisumi tulisi Sambian ja Zimbabwen välillä maksamaan. Raja-aseman seinässä luki sen olevan 55US$, mutta meidän onneksemme saatiinkin viisumi 30US$! En sitten tiedä olinko tullimiehen mielestä niin kaunis, että se antoi meille kaikille alea vai mikä oli syynä! Zimbabween otettiin vaan yksi viisumi muutamaksi päiväksi, koska vaikka aijottiin kulkea Victorian putouksilla "ei-kenenkään-maalla" niin sinne pääsee kulkemaan rajattomasti, kunhan ottaa raja-asemalla lapun montako on menossa sillalle kävelemään ja passia piti kuljettaa mukana koko ajan, että pääsi sieltä pois.

Victorian putousten silta "ei-kenenkään-maalla"

Väsynyt turistipose ensimmäiseltä kunnolliselta näköalalta putouksille

Jartsa raukka oli pihi ja tilasi pelkän hampparin. Se näytti vähän köyhältä yksinään pienellä lautasella!

Ekana päivänä oltiin niin väsyneitä reissaamisesta ettei jaksettu kuin kipaista kaupassa ja varaamassa sunset cruise seuraavalle päivälle. Syötiinkin jopa meidän majapaikassa Adventure Lodgessa, jossa sai ihan hyviä hamppareita, joskin ne ei olleet järin suuria ja tähän mennessä parhaita ranskiksia koko reissulla! Illalla vetästiin parit oluset ja mentiin nukkumaan ajoissa. Harvemmin sitä on lomalla ollessa menty nukkuun 10-11 aikoihin, mutta me harrastettiin tuola sitä ihan kunnolla. Eihän sille voi mitään kun seiskalta on jo täysin pimeää ja pitkän matkustuksen ja bussissa nukkumisen jälkeen oikeita sänkyjä nähdessään kaikki vain simahti.