Quardbiking and Sandsurfing

Pari viikkoa on sujunut ennätysnopeasti! En ole pahemmin ehtinyt koneella viettää aikaani. Topsukka tuli tänne vieraileen viimeviikon tiistaina ja siitä lähtien ollaan oltu menossa. Reissattiin heti keskiviikko iltana Swakopmundiin Namibian rannikolle viettämään pitkää viikonloppua junalla. Junamatka maksoi 110N$ ykkösluokassa, joka oli vähän kuin Suomen normaali luokka, vaikkei se kakkosluokkakaan mitenkään ylihuonolta näyttänyt. Sielä vain penkit oli enemmän verrattavissa bussin penkkeihin. Juna kulki yöllä niin ei paljon maisemia voitu katsella. Koko ykkösluokka oli meidän jengillä käytössä ja me juhlittiin ja juna tarjosi myös viihteeksi Rio leffan ja jonkun muunkin mihin en enää jaksanut keskittyä. Äänet telkkarissa ei toimineet mitenkään parhaasti. 

Swakopissa oltiin varattu quardbiking ja sandsurfin combo retki, joka maksoi 650N$. Retkeen sisältyi pari tuntia mönkijällä ajelua hiekkadyyneillä ja tunnin hiekkapulkkamäki systeemi. Kuvia tuli otettua aika paljon, josko niiden perusteella sitten vaikkapa koittaisin selittää lisää.

   

Turisti erämaassa

  

Kulkupelit nätisti rivissä. Automaattivaihteistolla tietenkin :D

Namibiassa on aika paljon hiekkaa kun täältä noita autiomaita löytyy joten sellaisiin paikkoihin järjestetään myös ihan kivasti retkiä. Hylättyjä kaupunkeja ja muuta nähtävää on, mutta mun mielestä jos ihan dyynejä ja hikkaa haluaa nähdä niin kaikki tollaset autiomaat nyt on täynnä sitä hiekkaa, joka näyttää samalta vähän missä vain. Sain mielestäni oikein kivan dyyni/hiekka kokemuksen juurikin tältä retkeltä. Ja hei kattokaa nyt tota ekaakin kuvaa, mitkä maisemat! 

Ajeltiin aluksi joku 40 minuuttia dyyneille ja sitten pysähdyttiin. Meidän edessä kulki yksi opas ja perässä tuli vielä toinen, jotka auttoivat aina jos jotain hämminkiä mönkkärijonossa kulkeville syntyi. Tärkeetä oli seurata tarkasti edessä menevää kuskia jottei mitään satu. Erilaisilla käsimerkeillä näytettiin takana tuleville milloin pysähtyä tai hidastaa. Ajaminen alkoi kaikilta luonnistumaan varsin nopeasti ja se olikin hauskaa. Välillä tuntui, että homma menee vain kisailuksi, että pysyy muiden perässä, mutta sitten taas toisaalta välillä mentiin niin hitaasti, ettei kukaan varmasti porukasta jäänyt. Oli hauskaa kurvailla dyyneillä kiemuraa ylemmäs ja takaisin dyynien väliin.

Tikka ja pökkelö eli Team Kihniö erämaassa

Dyynin harjalla oli mukava istuskella ja nauttia maisemista

Kun oli ekan tauon paikka luulin, että katsellaan vain maisemia, koska oltiin niin korkeella, mutta sitten oppaat ilmoittikin meidän alkavan lasketteleen vieressä olevaa jäätävän isoa mäkeä. Voin vain kertoa kuka meni ensimmäisen laskun silmät kiinni ja koko ajan jarruttaen. Toisessa laskussa uskalsin avata jo silmänikin enkä jarruttanutkaan koko aikaa. Ylös kapuaminen oli jäätävän rankkaa ja seuraavana päivänä tai parinakin päivänä meillä kaikilla tuntu reisissä kuin olis ihan kunnon treenin painanut.

Kimmo laski ensimmäisenä ja näytti muille mallia. Alkuvauhdin antoi opas.

Siinähän se "pieni" mäki. Näyttää tässä oikeesti ettei se niin jyrkkä olis mitä se oli! 

Ellillä oli ekan laskun jälkeen voittajafiilis, se tais pitää silmät auki :D

Kun kaikki oli pari kertaa laskenut lähti toinen oppaista jäätävän ison mäen päälle mönkkärillä ja mä pelkäsin, että mekin jouduttais sinne ajamaan. Tilanne oli kuitenkin toinen, sieltä olisi pitänyt laskee alas noilla lastulevyn palasilla. Tää jänishousu sano heti itsensä irti tollasesta haasteesta. Ellikin oli liian puhki ylös kiipeemisestä, eikä Finakaan jaksanut enää laskea. Finan kanssa kuitenkin käveltiin mäen päälle katomaan muiden menoa. Mä videokuvailin kaikkien uskaliaiden laskut ja Elli kuvas niitä kauempaa. En voi muuta sanoa kuin, että hullun hommaa.

Noilla laskiessa kun helposti käy niin, että laskee lautaa edestä liian alas, jollon se "hörppää" hiekkaa ja siitä voi seurata sellanen kiva 2-3m ilmalento. Jancy antoi meille laskullaan tälläsestä esimakua, vaikkakaan se ei ihan niin pitkästi lentänyt. Onneksi sitä ei sattunut! Muilla oli ongelmia päästä tarpeeksi pitkälle pyörähtämättä laudalla, jolloin tuola hiekassa joutui tarpomaan vielä enemmän. Ylhäältähän sitä tarpomista oli ihan hauska katsella, mutta en olis halunnut olla muiden pöksyissä. Osa vielä laski tuosta korkeesta mäestäkin kahdesti!

Huipulle kiipeävä ryhmä hulluja

Ylöspäin laskun jälkeen kiipeäminen ei tainnutkaan olla niin hauskaa. Jyrkkää ja upottavaa hommaa

Kimmo tallustamassa toiselle kierrokselle. Minä vain lekottelin maisemista nauttien.

  

Topsukka maailman valtiaana. 

Jartsan lähtö epäonnistui, mutta se ei haitannut kun mies kaivoi laudan hiekasta ja hyppäsi uudestaan matkaan!

Onnellisena jänishousuna ei tarvinnut olla niin hengästynyt leikin lopussa

Toisin kävi niille, jotka vetivät itsensä aivan piippuun asti. Onneksi saatiin vettä!

Laskujen jälkeen jatkettiin matkaa mönkkäreillä. Olo oli vieläkin vapautuneempi ja uskaliaampi. Uskalsin siis jopa kuvata samaan aikaan kuin ajoin! Tosin yleensä silloin jäin vähän jälkeen muista, mutta olihan se hauskaa sitten painaa kaasu pohjassa muita kiinni. Anteeksi vain niille, jotka kulkivat mun takana! Matka kulki yhden korkean dyynin päälle, josta näki Atlantin rannalle. Aurinkokin alkoi paistamaan ja mieli vain parani. Tosin oli todella hyvä ettei Aurinko paistanut koko aikaa, koska siihen lasketteluun oltais varmaan kuoltu jos ylös kiipeemisessä olis tarvinnut vielä lisäksi läkähtyä kuumuudesta.

Dyynit loppuvat suoraan Atlantin rannalle.

Toisia kiinnosti enemmän se, miten mönkkäri toimii kuin maisemat. Huvinsa kullakin.

Ryhmä rämä oli iloinen

Hiekkaan kirjoiteltiin erinäisiä viestejä, mä pöllin Jartsan terveisiä sanan kun halusin lähettää terveisiä kotiin dyyneiltä!

Matka jatkui. Joitakin jouduttiin odottelemaan niin muut sai taas poseerata.

Tota hiekkaa jatku loputtomiin. En ymmärrä miten ne oppaat ei eksy tuola!

Retken oli tarkoitus kestää joku kolmisen tuntia ja mun mielestä se kesti jopa pidempäänkin. Jäi sellanen fiilis, että rahoille saatiin todellakin vastinetta ja että tota voisin kyllä suositella täydestä sydämestäni! Ton jälkeen oli kyllä tosi hyvä fiilis ja vielä oli koko päivä aikaakin, kun retkelle lähdettiin jo ysin pintaan! Hiekkaa tuli nähtyä ja ehkä jopa vähän syötyä. Sitä saattoi löytää erinäisistä paikoista, mutta lähinnä kengistä. Musta ainakin tuntui, että mun conssit oli syöneet kokonaiset dyynit sisäänsä. Pitäis varmaan alkaa kehitteleen jotai hiekkapohjallisia kenkiin, kun mun mielestä ainaki kengät täynnä hiekkaa tuntu yllättävänki mukavilta jaloissa.

Swakopista ja viimeviikosta on kyllä paaljon muutakin kerrottavaa, mutta jotten tylsistytä ketään kilometriä pisemmillä teksteillä ja kasoilla kuvia niin antaa tämän olla nyt tässä. Ensi kerralla vaikkapa sitten itse Swakopmundin kaupungista tarinaa...

When everything goes Wrong.

Tässä sitä kärvistellään koulun kanssa. Miksei se koulu voi vaan olla samanlaista Namibiassa kuin Suomessa? Anniina sanoi tänään aika hyvin, että Suomessa vaaditaan sisäistämistä (eli asiat voi kertoa omin sanoin), mutta täällä pitää vaan muistaa ulkoo (eli vain opettajan latelemia sanoja tietyistä asioista voi käyttää). Vähän alkaa pelottaa tässä ettei nää parit hassutkaan kurssit mene läpi, mitä ollaan tänne valittu. Onneksi on noi parit verkkokurssit Suomeenpäin korvaamassa meidän osaamattomuutta täällä! (tosin kun jaksais tehdä niiden tehtäviäkin niin olis kauheen kiva)

Ote mun paikallisesta Winhasta eli mun tuloksia parista kurssista. 100p on siis täydet ja lähelläkään ei mennä SMS:ssä!

Tänään aamulla oli SMS:n toinen tentti. En kyllä voi sanoo, että hyvin olis lukenutkaan, koska en vain lue. Suomessa pärjään lähinnä sillä mitä opin tunneilla, mutta täällä en kun en opi asioita ulkoa tietyillä sanoilla. Tyhmää kun englannin opiskelussa on kolmosluokasta asti käyttänyt sitä tekniikkaa, että jos ei jotain sanaa tiedä sen voi kiertää selittämällä. Ei toimi täällä. Sitä kyllä tuntee ittensä välillä ihan tampioksi varsinkin kun kokeessakin olin tajunnut yhden kysymyksen väärin ja kerroin sitten puita heiniä väärästä aiheesta. Ei tule meneen läpi, mutta kuten ylläolevasta kuvasta näkee sain edellisestäkin kokeesta 22/100, joten ei hyvin mennyt sekään.

(Espanja sentään sujuu! Sain suullisesta kokeestakin 70/100!)

Tänään oli tullut nettiin yhden Suomen kurssin tehtävät. Niitä katsellessa alkoi melkein naurattaan... Yksi kysymys oli "Miten valmismatkalaki määrittelee valmismatkan?" ja tähän kokeeseen saa siis käyttää kaikkia aineistoja hyväkseen! Ei ihme, että tulokset on vähän eri tasoa kuin täällä...

Nää prosentit ja niillä arvostelu tekee myös sen, että koko ajan täytyy näyttää parastaan eikä sovi lusmuilla pätkääkään. Hyvä tälläselle lusmulle. Noh, kuitenkin kokeet menee suurinpiirtein niin monissa aineissa, että perus tenteistä täytyy saada 50% että pääsee läpi, ok ihan perus! Sitten nämä perus tentit joita on kaksi tai kolme, esseet (joita on suhteellisen paljon), ryhmätyöt ja läsnäolo vastaa 60% (jos muistan oikein) loppuarvosanasta. Ja sitten lopullinen koe vastaa 40%. Eli jos et koko kurssin ajan suoriudu hyvin (saa jotain 60% ainakin kokeista) niin sitten jos et saa jotain 90% tai lähellekkään sitä lopullisesta kokeesta et pääse läpi. Oon aivan sekasin siis näiden prosenttilukujen ja niiden laskemisen kanssa, kun joka kurssillakin se tuntuu menevän vähän erilailla.

Sitten vielä säästin parhaan viimeiseksi! Meillähän on lennot ostettu takaisin Suomeen lähtö täältä 19.6, jotta ollaan 20.6 juhannukseksi kotona. Hauskaahan siinä on se, että meillä koulussa tentit oikeesti loppuu vasta 22.6, mutta eihän sitä Suomessakaan viimesille minuuteille koulussa hengata vaan hommat koitetaan saada pois alta nopeesti niin pääsee lomaileen. Kuitenkin meille selvisi nyt, että meillä on perjantaina 21.6 yksi lopullinen koe. Terve vaan, minä olen Nummirockissa! Opettaja koittaa nyt selvittää sitä täytyykö meidän tehdä sitä (koska se ei riipu opettajasta, kun jotku muut tekee noi lopulliset kokeet) vai voitaisko korvata se jollain muulla. Kiva kun toi kurssikin oli vielä ainut matkailualan kurssi joka Oikeesti oltais voitu läpäistä täkäläisillä systeemeillä!

Suunnitelmat myös lähteä viikkoa ennen kotiinpaluuta Windhoekista ja matkustaa Etelä-Afrikkaan alkaa kariutumaan. Varsin mukavaa, kun lennot pitäisi kuitenkin siirtää mielellään jo kuukautta ennemmin jos niin aijotaan tehdä ja lopullisten kokeiden päivämääriä ei ole meille kerrottu kuin tuosta yhdestä kurssista.

Toivottavasti sain asiani selitettyä mahdollisimman epäselvästi, ettei kukaan oikeesti tajua miten laiska opiskelija olen. Kiitos ja Heippa! Palaan sitten Suomeen ilman pisteen pistettä.

Chinatown

Ryhmäkuvauksen aikana Kimbe koki valaistuksen

Tänään intouduttiin ekaa kertaa mukaan Chinatowniin, missä kaikki ei tosiaan ollu niinku Kiinasta, kun pääasiassa myyjät oli mustia. Oli kuitenkin hauska kokemus ja koska kaikki oli niin halpaa tuli tehtyä pari löytööki. (mm kolmet aurinkolasit, hups!) Yhdellä taksillakin päästiin kulkeen, vaikka meitä oli viisi. Kiitos tästä pienten saksalaistyttöjen! Tonne täytyy päästä vielä uudestaankin shoppaileen, koska nyt ei jaksettu kierrellä läheskään kaikkia kojuja.

Kimbe löysi mahtavan saturday night fever paidan!

Karinista tuli räppäri

Itse kummastelin miksei tuolla ollut enempää turisteja, koska näytti siltä, että toi olis paikallisten vaatteiden ostopaikka. Kimbe sanokin, että nyt se ymmärtää miten täällä paikallisetkin voi näyttää niin tyylikkäiltä. Ei siis väitetä, että kaikki olis köyhiä, mutta kun köyhemmilläkin aluella jotku ihmiset näyttää siltä että ne vois tulla vastaan Tampereen kaduilla. Tosin ehkä ton piilossa oleva sijainti myös verottaa turistien käyntejä, en sitten tiedä miten paikkaa mainostetaan vai mainostetaanko missään.

Tollasen kulkupelin ku sais! Jaksaakohan toi vetää Windhoekin kaikkia ylämäkiä ylös asti, ku takseillaki on vaikeuksia!

Ei ollut liiaksi ruuhkaa vaikka väkeä kuitenkin riitti. 

Koko Chinatown oli yksi kortteli teollisuusalueella, jonka ympäri pysty kiertään. Paikka oli täynnä kuvanmukaisia valkoisia rakennuksia, joissa oli pieniä kopperoita kauppoina jotka oli ahdettu aivan täyteen kaikkea krääsää. (Ryhmä kuva ja kuva Karinista on hyvinä esimerkkeinä) Hinnat vaihteli vähän kaupoittain. Jotkut pyysivät myös meidän mielestä ylihintaa tavaroita (varmaan luuli meitä turisteiksi, vaikka ei enää ihan sellasia olla...) Löydettiin myös aivan jäätävät angry birds legginssit, mutta jopa $65 hinta oli niistä liikaa. Toki ei sellasia kai Suomessa vitosella saisi, mutta laatu huomioonottaen se hinta oli liikaa sellaisista rumiluksista. Hauska paikka kuitenkin toi ja täältä vain 9N$ taksimatkan päässä, joten ei voi valittaa.

Youth center

Välttelen koulujuttuja kirjoittamalla blogia. Haittaaks se? Illalla kuitenkin on pakko ryhdistäytyä, mutta mulla on ongelma kun mun innovatiivinen, rauhallinen ja kaikin puolin hyvä opiskelupaikka on valjastettu nyt jonkun makuuhuoneeksi. Hiton levitettävä sohvasänky! Kuitenkin, nyt kun luisun blogin puolelle asiaan, josta on myöskin pitänyt kirjoittaa jo kauan, mutta olen ollut laiska lataamaan kuvia. Miksi niitä "hyviä" kuvia on aina niin paljon ja niiden lataamiseen menee niin kauan?

Jalkapallo on todella suosittua varsinkin poikien keskuudessa, tytöt ei tykkää, kun peli voi mennä aika rajuksikin!

Meidän huoneessa asui vielä viikko sitten Niki, joka teki töitä Katuturassa Youth Centerissä. Niki pyysi meidät auttamaan Special Olympics tapahtumajuttuihin, jossa lapset kisasivat erinäisissä ryhmäliikuntalajeissa. Tapahtuma oli siis tarkoitettu erikoistarpeita vaativille lapsille ja koko Youth Center on perustettu heidän tarpeitaan ajatellen. Lapsille järjestetään myös joka päivä keskuksella erinäistä iltapäiväohjelmaa.

Anniina meinas viedä ykköspalkinnon kotiin.

Ellin ja Anniinan työpiste. Ruuanjako ei ollut helppoa kun sitä ei saanut antaa kaikille.

Meidät jaettiin eri tiimeihin ja hommiin keskuksella pelipäivän ajaksi. Elli ja Anniina meni ruokajakeluun ja niillä tulikin heti vastaan ongelmia teltan pystytyksessä, kun kivikovaksi tamppaantuneeseen maahan on todella vaikea hakata teltan kiiloja. Kyllä se sitten pystyyn saatiin haalimalla miesvoimaa, mutta vähän oli myös vaikeuksia kun miehet eivät meinanneet totella tyttöjen auktoriteettiä.

Welcome! Jartsa ja minä mentiin rekisteröintipisteelle ottaan joukkueita vastaan.

Ylläri pylläri meilläkin tuli ongelmia. Meidän piti ilmoittautumisen yhteydessä jakaa osallistujille peliasut päivän ajaksi käytettäväksi ja se sujuikin yllättävän hyvin. Meidän pisteeltä kuitenkin jossain vaiheessa haettiin jalkapallovaatteet, joten ei sitten oltukaan loppuun asti kaikista kuteista vastuussa ja homma meni täysin sekaisin. Sitten kun vaatteet piti palauttaa päivän päätteeksi olikin meillä edessä kaaos, kun osa tyyppien omistakin vaatteista oli ties missä. Niitä löyty mitä ihmeellisemmistä paikoista... Huhhuh. Muuten rekisteröiminen sujui varsin mallikkaasti, jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, että oikeestaan kukaan ei allekirjottanut paperia ottaneensa urheiluvaatteet joukkueellen. Hups.

Voittajajoukkue tuulettamassa!

Ilmoittautumisaika päättyi suhteellisen ajoissa, kun kaikki joukkueet oli saapuneet ja sen jälkeen Jartsasta ja musta tuli ilmeisesti jotain päiväkerton pitäjiä tai vastaavia. Lapsille jaettiin hulavanteita, palloja ja hyppynaruja ja sitten alkoikin lasten huutelu. "täti katso tänne, kato ku mä teen näin!" "Setä, koita sääki!" Oli kyllä ihan hauskaa tanssia ja temmeltää lasten kanssa, mutta päivän päätteeksi, kun palkinnot oltiin jaettu ja paikka oli siivottu olin täysin rättipoikki väsynyt! Onneksi yksi pirteä yhden työntekijän tyttö jaksoi tsempata ja hauskuuttaa meitä meidän työpisteellä koko päivän.

Vapaaehtoistyöntekijät, plus apurityttö with Special Smiles!

Ollaan ehditty jo toistamiseen mennä keskukselle Nikin viimeisenä työpäivänä vetämään piirrustustuntia. Päätettiin tehdä lapsista rinki, jossa paperia siirretään minuutin välein viereiselle ja lopuksi oli tarkoitus saada alkuperäinen paperinsa takaisin, johon on ilmestynyt kokonainen taideteos. Tytöt ei sitten suurimmalta osin lämmenneet tälle idealle kun muut "pilasi" piirrustukset. Huoh. No, hauskaa kuitenkin oli, vaikka vähän meinasi alkaa hermoja raastaan joidenkin kiukuttelevien lasten kanssa välillä.

Hienoja taideteoksia sieltä tulikin! (Elli sai niistä mukaansa suurimman osan)

Kukkia piirrettiin paljon!

Tästä näkee miten työ on edistynyt matkan varrella, toi sivuun ilmestynyt ruusu on ihana!

Sitten yritettiin jakaa taideteoksia omille omistajilleen, mutta eihän sekään mennyt niin kuin suunniteltii

Lapset oli kyllä todella omapäisiä ja ottivat kahtakin paperia, kun yritettiin saada teosten oikeiden omistajien nimistä selvää... No, onneksi silti lapsukaiset auttoivat meitä siivoamaan vesivärisiveltimet ja kulhot ja loppuaika hoitukin vapaata piirrustelua -tekniikalla, mikä toimi paljon, paljon paremmin! Kolmisen tuntia vierähti kuin siivillä taas keskuksella ja taas oli armoton väsy kun sieltä lähdettiin pois!

Yksi suloinen oli niin väsynyt päivän temmellyksestä, että nukahti Anniinan syliin

Youth Centerin läheisyydessä on kivaa katutaidetta, olihan sinne pakko mennä istumaan!

Meitä pyydettiin käymään joka viikko Centerillä, mutta vaikka tuntuu vähän itsekeskeiseltä, kun on perjantaitkin vapaata koulusta niin sanottiin, että voidaan tulla aina jos he soittavat ja pyytävät apua esimerkiksi jonkun tapahtuman järjestämiseen. Mulla ei henkilökohtaisesti ole kauheesti hermoja tehdä tollasta työtä useesti. Se on tosi rankkaa. Uskon kuitenkin, että vielä joskus mennään ainakin kolmannen kerran auttelemaan, ehkäpä paremman askarteluidean kera!

Katima Mulilo

Vindoinkin alkoi tää Bloggeri taas toimiin! Latasin nää kuvat jo aikaa sitten, mutta sitten koko sivusto meni ihan sekaisin enkä päässyt muokkaan niiden kokoo isommaksi ja inhoon postailla jotain minikuvia joita pitää suurennuslasilla kattoo!

Victorian putousten reissulta jäi julkaisematta takaisin paluumatkalla yhden yön viettäminen Katima Mulilossa. Meidän yksi Namibialainen kaveri on sieltä kotosin ja suositteli sielä poikkeemista reissullamme ja mehän otettiin neuvosta vaarin.

Ensimmäisenä otettiin taksi Victorian putouksilta Livingstonen keskustaan Sambiaan, josta alettiin taksikuskien avustamana metsästämään bussia. Bussi löytyi, mutta siinä oli vain yksi paikka jäljellä. Ei sitten hypätty sen kyytiin. Seuraava vaihtoehto oli etsiä joku paikallinen taksi tai minibussi rajalle. Kauhee kasa taksikuskeja kerääntyi aika äkkiä meidän ympärille heitteleem omia hintojaan ja sieltä välistä saatiin bongattua yksi kuski, jonka tutulla oli minibussi menossa rajalle ja hetken päästä tuo isompi taksi nouti meidät samaisesta paikasta. Vähän aikaa pyörittiin Livingstonen liepeillä ja sitten lähdettiin matkaan. Matka oli pitkä ja kuoppainen. Ehkä myös vähän ahdas, kun auto ei ennemmin lähtenyt liikkeelle ennen kuin se oli täynnä! Onneksi viimeisenä hyppäsi mukaan kyytiin äiti vauvan kanssa. Vauva tietenkin viihdytti meitä (eritoten Anniinaa) koko about kolmen tunnin matkan ajan.

Seshekeen rajalle päästyä oltiin jo rättipoikki väsyneitä ja mulla ainakin alko nälkäkin jo vaivaamaan. Koko päivänä ei oltu syöty oikeen muuta kuin aamupala ja sipsiä. Otettiin passeihin leimat ja siirryttiin kävellen joku 300m matka rajan Namibian puolelle, josta taas otimme passeihin leimat. Kaikki meistä sai erilaiset leimat, mikä vähän kummastutti. Ei tainnut työntekijä oikeen tietää mitä teki. Siitä sitten meidän kaveri oli soittanut auton meitä hakemaan ja viemään Fish Eagles Nestiin eli meidän Lodgeen. Ei tiedetty et tää tyyppi oli jonkin tason taksi, mutta sitte jouduttiin maksamaan tuplahinta siitä kyydistä ja vähän enemmänkin. Olin aika vihanen, mutta onneksi myöhemmin kun palattiin ruokailemasta keskustasta käytettiin samaa kyytiä se antoi meille alea, varmaan koska tiesi meidän tietävän sen huijanneen meiltä liikaa rahaa, kun puhelimessa Elli neuvotteli hinnasta ja kertoi myös meidän kaverin sanoneen paljonko taksin olisi pitänyt maksaa.

Fish Eagles Nestiltä en tajunnutkaan ladata kuvia, mutta se paikka oli tosi kiva. Vähän turhan kaukana keskustasta vaan, niin että sinne piti aina mennä taksilla. Paikan huoneet oli isoja ja tosi siistejä. Huoneissa oli jopa jääkaapit ja muuta sellasta kivaa! Oltiin tosi väsyneitä reissusta, joten nukkumaan mentiin suhteellisen aikasin. Aamupalalla oltiin kuin kuninkaallisia! Jaloissa juoksi paikan omistajien kanoja ja koiria yms elukoita (tämä ei ollut se kuninkaallis osuus). Aamupalapaikalla oli mies, joka oli ottanut meidät myös vastaan Lodgeen illalla. Hän siinä hääräsi essu päällä ja kysyi millaisia munia halusimme, hän paistoi meille munia, pekonia, makkaraa ja paahtoi leivät. Sai vielä pyytää lisääkin. Täydellistä palvelua ja hyvää ruokaa! 

Päivän ajaksi jätettiin tavaramme Fish Eagles Nestiin ja lähdettiin tutustumaan Katima Muliloon meidän kaverin(Siya:n) johdatuksella. Ensimmäinen etappi oli mennä moikkaamaan Siyan äitiä! Oltiin aika innoissamme päästä jonkun paikallisen kotiin vieraaksi ja oltiin todella kiitollisia kutsusta. Ostettiin kaupasta pari leipää tuliaisiksi. Täällä ei kai ole tapana viedä mitään, mutta koska me ollaan Suomalaisia ja meillä on tapana viedä jotain kahvipaketteja tullessamme kylään, joten pakko oli jotain ostaa ja se oli hyvä!

Taksit ajoi meidät perille jaSiyan äiti tulikin hetipian moikkaamaan meitä. Ei siis tungettu taloon sisään vaan jäätiin ulos muovituoleille istuskelemaan ja koitettiin pysyä varjossa. Melkein kaikki kun poltti itsensä Victorian putouksilla. (olen muuten päätynyt siihen, että nämä ihon polttamiset johtuu varmasti siitä, että syömme malarialääkitystä, koska ei me enää kärtsätty ihoomme niin herkästi ennen kuin sitä alettiin syömään. Haluan ajatella näin!) Mutta siis.... eksyin aiheesta. Paikalla oli myös Siyan sisko ja hänen suloinen tyttölapsensa viihdyttämässä meitä. Medän myös viihdytään sielä missä on lapsia. Ihana suloinen tyttö olikin ja Siyan äitikin oli aivan todella valloittava nainen!

Sitten siitä kodista. Talo on rakennettu jostain hiekasta ja vedestä. Koitin kysyä monesti, mutta en oikeen ymmärtänyt, että miten! Kuitenkin seinä oli kivikova ja katto oli peltiä. Oven edessä oli lakana, jottei sisään oikeen nähnyt, mutta nähtiin toiseen taloon ja sielä oli ihan tavallisesti keittiökaapit sun muut mukavuudet, mitä meiltäkin kotoa löytyy. Jo lautasantenni voi kertoo ettei tuola nyt ihan hökkelissä eletä! Itseasiassa nähtiin todella paljon tollasia savimajoja joissa oli latasantenneita. Tämä ilmeisesti oli Katiman hiukan parempaa asuinaluetta, koska tuola on sähköt. Jossain kauempana sitten ei kai sitä telkkariakaan katsella.

Viihtyisä pihapiiri

Siya äitinsä kanssa

Ryhmäkuva tosin ilman kimmoa. Olin vähän turhan pitkä noiden tyttöjen seuraan... :D

Siyan äidin kotoa matka jatkui markkinoille Katima Mulilon keskustaan. Paikka oli kuten mikä tahansa pikkukylän keskusta, vähän vain enemmän hiekkateitä. Tiet olivat muutenkin taksikuskin mukaan korjauksen alla. Taitaa ne olla laittamassa asfalttia vähän pidemmälle...

Siya osti jotain rusinan kavereita, joissa oli kivi sisällä

Torilta ei oikeen ostettu mitään. Sielä oli pääasiassa kalaa ja muuta ruokaa myynnissä pikkulettivärkkien lisäksi. Ei tainnut löytyä niistä ihan sopivaa väriä meikäläisille...

Sielä sitten takseja odotellessa kulutettiin aikaamme... Joka paikkaan mihin Siya halusi meidät viedä mentiin taksilla ja en oo varmaan minään muuna päivänä kuluttanut takseihin noin paljon rahaa kun tolloin. Tais mennä yhteensä joku 7 matkaa tai jotain... En osaa laskea :D Kuitenkaan keskustaan tutustumisen jälkeen retki ei ollut ohi, vaan mentiin vielä yhden lodgen baariin hengailemaan ja pelasi pojat sielä erän bilistäkin. Lodge oli Sambezi joen rannalla, missä oli vesi vähän korkeella sadekauden vuoksi, mutta tulviminen ei ollut kauheen suurta. Sielä paikan omistaja kertoi että yksi heidän koiristaan oli jo kaksi kertaa joutunut krokotiilin hampaisiin, mutta päässyt pois. Jännittävää kun ei kerrasta opi missä on kuolemanvaara.

Tuola hengailtiin todella väsyneenä kunnes oli aika alkaa siirtyä hakemaan kamoja meidän omalta Lodgelta ja siirtyä keskustaan vetään mättöö ennen kuin meidän bussi lähti takaisin kohti Windhoekkia. Repästiin Jartsan kanssa ja syötiin peräjälkeen kaksi hamppariateriaa varastoon ja sillä pärjäski tosi kivasti oikeestaan koko 20h matkan. Reissun jälkeen kuitenkin mentiin tyttöjen kanssa KFC:hen aamupalalle. Oli muuten maailman surkein aamupala tai KFC ateria noin muutenkin. He myivät tuotteitaan, vaikka salaatti oli loppu. Tämä selvisi vasta kun tuotteet oltiin saatu. Vähän näytti Wrappi köyhältä kun sisällä oli pelkkää kanaa ja tomaattia. Anniina vielä inhoo tomaattia ja sitä oltiin laitettu extra paljon salaatin sijaan! :D Todella hyvää palvelua siis, varsinkin kun kauppa josta saa salaattia on alle 5min kävelymatkan päässä pikaruokalasta!